METSOLA (harmitellen). Kaikilta jo kuulee pilkkaa, häväistystä.
SANNA (lyö käsiään yhteen). Niin pitkälle sitä nyt on päästy, --
huutokauppa tuossa paikassa!
METSOLA (kynsien korvallistaan). Senkö hiiden takuuvelka se nyt on?
Enhän minä muista sellaista olevaksikaan.
SANNA (pistelevästi). Eikö liene niiltä ajoilta, kun olit rikas sekä
väkevä, viinahöyryn päässä kihistessä?
METSOLA (rukoilevasti). Ole hyvä eukko, ole jo, aina muistamatta
entisiä; eihän tämä meidän välimme tällä paremmaksi tule, tiedän mä.
SANNA. Jo tässä ihka harmiin halkeaa! Loppu käsissä on meidän talosta.
METSOLA. Kun saisi taloon edes kunnon vävyn, niin eleleisi tässä
sentään vielä. Minä en liioin jaksa kyntää enkä raataa.
SANNA (kiusotellen). Olihan talossa jo vävyn taimi, mikä pakko oli ajaa
pois? (Nauraen pilkallisesti) Mutta herra herraa vävyksensä toivoi.
Häpeän sai vielä tyttärelle.
METSOLA (vihaisesti). Nyt en jaksa enää kärsiä noita sinun
pistopuheitasi. (Päättävästi, lyöden hattunsa pöydälle) Hoida kaikki,
talo ja tavarat; minä annan paltut kaikelle!