SANNA (tulee kiivaasti keittiöstä). No vihdoinkin olet kotona!
METSOLA. Aikaa sitte jo tulin, eukkoseni. Tuolla ovat tuomiset,
kontissa. (Ojentaa kädellään).
SANNA (vihaisesti). Kolme päivää menetit nyt taaskin rikkaa ristiin
siellä saamattasi! (Menee lähelle ja tarkastaa Metsolaa silmiin,
lausuen ivallisesti) Lienee päässä sentään pohmeloa?
METSOLA (taputtaa Sannaa olalle). Älä turhia puhu, eukkoseni.
Taksotuslautakuntaan kuuluin, eikä sieltä yksi pääse ennen toistaan.
(Lepytellen Sannaa). Kunniaahan siitä sinullekin on, että miehesi
kelpaa asiaan ja tulee kunnan toimiin valituksi.
SANNA (sivulle). Mokomakin neroniekka siinä, vielä älyllänsä kehtaa
kerskailla. (Metsolalle) Ei, ei tätä kuolevainen kestä, mokomaakin
markkinaelämää! Talvesta saakka sama touhu ollut, sitten tukkikaupan
tehtyämme, nyt vaan kiireet yhä yltymässä uitto-töiden joella alettua.
METSOLA (kaivaa takkinsa taskusta sikarin). Ota apua tarvittaessa,
onhan tuota kylällä akkoja. (Kävelee edestakasin sytyttäen sikarinsa).
SANNA (nyökytellen päätään). Niinhän sinä sanot aina... Mutta, mistä
ruoka riittää koko maailman väelle?
METSOLA (vihasesti). Eihän siitä tuota ole kauan, kun toin ryynikulin
kirkolta, tynnyrin silliä ja silavaa.
SANNA (pisteliäästi). Etuako luulet tulevan sitte tästä
ruokakaupasta?... Joku maksaa aterian, joku ei; useampi syö velaksi.
Litviikin kun taskuunsa vaan saavat, livistävät tipotiehensä.
METSOLA (kärsimättömänä). Mutta hiivatissa, eukkoseni, eihän se nyt
liene minun syyni... Ota maksu heiltä ajallansa... älä anna heille
velaksi!
SANNA. Naisesta ne viisi välittävät, mokomatkin tukkijunkkarit. Isännän
on tiedettävä pitää talossansa parempi komento.
METSOLA (lyö kiukkuisesti nyrkkiään pöytään). No, kyllä minä, hitto,
komennan! Otan selvän kohta kaikesta...
SANNA (säikähtyen peräytyy). Ässys sentään, tuota mokomaa, kun
säikyttelee tässä ihmiset! Olethan vallan haltijoissasi!...
METSOLA (kiljasee). Se on tietty! Järjestystä täytyy valvoa. --
Toisenlainen komento se tulee tästä puoleen olemaan meidän talossa.
Annan täytyy kotosalla olla, täällä auttaa aina sinua, minä tuota
tästälähin olen ulkotöissä itse mukana.
SANNA. Tuohan kuuluu perin järkevältä, ehkä sitte työtkin sujuvat
paremmin. Kun olet itse töissä mukana, niin eivät edes piikapuolet
juokse tuolla pitkin jokirantoja.
(Ottaa kontin ja menee keittiöön).
Viides kohtaus.
METSOLA (kävelee). Oikeinpa jo eukko tuskittelee koko emäntähommia...
mutta lieneekin hän siinä oikeassa, hittokos ne kaikki käsittää!
Ruokavarat menevät kaikki, haihtuvat kuin tuhka tuuleen; rahavähät,
mitä niistä tulee, tuskin riittävät kahviksi. (Mielissään). Mutta kyllä
sen nyt sydän lauhtuu, jahka kontista lahjat löytää.
Kuudes kohtaus.
METSOLA, HONKANEN (tulee eteisestä kantaen Nikkisen kapsäkkiä).
HONKANEN. Jopahan tuli isäntäkin kotiin! Herra lähetti nyt tänne
tavaransa, kohta tulee itse perässä. (Asettaa kapsäkin pöydän alle ja
sitte kättelee Metsolaa). Mitäs kirkolle kuuluu?
METSOLA. Kaikki hyvin, kestit oivalliset, meni tuolla minne tahansa
vaan.
HONKANEN. Mihinkä tuota komiteaan se isäntä nyt tuli valituksi?
Sonniyhdistykseenhän ne viimeksi taisivat teidät valita?
METSOLA. Lempoko ne kaikki jaksaa muistaa, onhan niitä siellä toimia.
HONKANEN. Kunniaksi se on isännälle, että pääsee herrain suosioon.
METSOLA (mielissään). Kuluja siitä kyllä enempi on, kuin tuosta lie
tuota kunniaa, mutta sama se nyt tuota on, kun lienevät kerta
valinneet.
HONKANEN (mielistellen). Nuoko kulut teissä sitten tuntuvat, rikkaassa
talonmiehessä? Toista on, jos köyhälle, minunlaiselleni, palkaton virka
sieltä annettaisiin. (Pannen kätensä Metsolan olkapäälle) Olen tässä
vähän mietiskellyt pyytää piika Tiinaa morsiamekseni. Mitä mieltä
isäntä on siitä? --
METSOLA. Mitä muuta, sen kun otat vaan. Tyttö on terve, roteva, tuskin
vertaistansa löytäisit. Rahojakin Tiinalla on vähin talletettuna täällä
luonani.
HONKANEN (nauraen). Pahempaa ei tehne rahatkaan; vaikka "maasta kulta
kotoisin on, mutt' sydän taivahasta".
METSOLA. Ovela vaan olet puheissasi.
Seitsemäs kohtaus.
EDELLISET, SANNA, ANNA ja TIINA (tulevat keittiön ovesta. Sannalla
ja Annalla pukukangas sekä suuret silkkihuivit käsissä).
SANNA (ihmetellen). Mutta johan sinä, ukkoseni, olet hulluksi tullut,
kun tällaisia olet ostellut! (Näyttelee käsistään) Ovatko nämä nyt
sopivat meille, talonpoikaisille naisille?
HONKANEN (tarkastaa). Parakaania se on ja parasta.
METSOLA (mielissään). Kun kerta ostaa, ostaa kaunista ja vahvaa, jos se
sitte onkin kallista. Tukkukaupan muistoksi ne ovat teille, pitäkää ne
hyvänänne vaan.
ANNA (hyväilee Metsolaa). Kiitoksia paljon, hyvä isä! Tästä tulee
todellakin kaunis puku.
HONKANEN (tarkastaa). Ehta musliinia näkyy olevan.
TIINA (ihmetellen ihailee Annan silkkihuivia). Entä silkki sitten! Voi
minkälainen! Kuvitettu ja suuri.
HONKANEN (lähestyen Tiinaa). Tuommoisen sen saapi Tiinakin vielä
minulta, sen saatte uskoa.
TIINA (nauraen). Phyt! Väliaikaisista lahjoistasi minä viisi, jos ne
lahjasi ei tule sydämestä!
HONKANEN (ottaa liivinsä taskusta sormuksen). No sydämestäni sinua
rakastan ja sydämestäni myös tämän lahjoitan. (Panee sormuksen Tiinan
nimettömään sormeen) Tässä kuulee talonväki päältä.
METSOLA (hajasäärin). Kihlasormus, puhtaasta kullasta, ja minä itse
olen puhemiehenä.
TIINA (hämillään). Oletko, Heikki hyvä, oikein tosissasi? (Hyväilee
Honkasta) En tätä olisi sinusta uskonut.
HONKANEN (hyväilee Tiima). Ikuisesti olet kihlattuni!
SANNA (huokaillen, kädet ristissä). Suokoon Luoja onnea liitollenne!
METSOLA (vakavasti). Totisesti tapahtukoon niin.
ANNA (joka kihlausajan on katsonut peräikkunasta ulos). Herran kummat,
nähkää, vieraita tulee! Juuri astuvat jo pihalle.
(Haiset kiiruhtavat kaikki keittiöön; Metsola ja Honkanen
eteisen kautta ulos. Näyttämö hiukan aikaa tyhjänä).
Kahdeksas kohtaus.
METSOLA, sitten NIKKINEN ja SUTKI (tulevat, puettuina vaaleihin
kesäpukuihin, sormikkaat ja kepit kädessä).
METSOLA (kumartelee raapien jalallaan eteisen ovella). Vieraat ovat
hyvät... tuota, herrat hyvät, käykää nyt vaan tänne sisälle!...
NIKKINEN. Talo alkaa jo näyttää talolta, niin ulkoapäin kuin
sisältäkin. (Panee kepin nurkkaan ja vetää sormikkaat käsistään,
katselee ympäri huonetta).
SUTKI. Tosiaankin! Kerrassaan sievät huoneet. Kyllä tämä on tullut
maksamaan?
METSOLA. Siihen ne ovat sataset sulaneet. (Tuo kaapista sikarilaatikon
ja paperossikäärön pöydälle) Olkaa hyvät, pankaa sauhuksi!
NIKKINEN (avaa kamarin oven). Ja täällä kamari kuin nukkekaappi! Huomaa
mainiosti, että naisen käsi täällä on kaikki hyvin järjestänyt.
SUTKI (katsoo myöskin ovelta kamariin). En totta olisi uskonut, jos en
omin silmin tätä näkisi.
NIKKINEN. Mitä sanoo siihen isäntä, saanko kortteeria täällä
talossanne? Tästä ei ole pitkä matka joelle ja se on litviikissä koko
asia.
METSOLA. Mikäs.... Onhan täällä, tuota, huoneita. Tuossa kamari, jos
soveltuu ja tuossa toinen, jos niin haluatte. Mutta mitä mieltä lienee
naiset, täytyy ensin heiltä kysyä. Painakaa nyt puuta, hyvät vieraat,
minä tuota kysäsen naisilta.
(Menee keittiöön vievästä ovesta).
Yhdeksäs kohtaus.
NIKKINEN, SUTKI (Panevat sikarit palamaan).
SUTKI. Rattoisa mies tuo Metsola, ketterämpi jaloiltaan kuin moni
nuori. Hyvin tuntuu vierasvaraiselta.
NIKKINEN. Mies miesten parhaita, liian avokätinen vaan hutikassa.
SUTKI. Se ei mitään. Jos hän toista auttaa, siinä tekee oikein miehen
työn.
NIKKINEN (naurahdellen). Mutta eipäs vaan nyt näy tytärtä, vai eikö
liene Anna kotona.
SUTKI (iskien silmää). Odottavan käy aika pitkäksi, niinhän on vanha
tuttu lause... Sinulle tämä sopii asunnoksi mainiosti uittoaikana.
Huoneet puhtaat, sievästi sisustetut.
NIKKINEN (veitikkamaisesti). Oikein puhuttu, veliseni, ja mikä vielä
parempi huoneita? (Nauraen) On, näet, sievä teeterska ja tarjoilija
soma talossa.
SUTKI (Nauraen). Monenmoista hyvää tietenkin.
Kymmenes kohtaus.
EDELLISET, METSOLA, SANNA ja ANNA (puhtaasti ja somasti puettuina).
SANNA (kätellen). Terve tultuanne, hyvät vieraat! Kyllä täällä nyt jo
vieraan vastuuttelee, kun on huoneet kerta kunnossa.
SUTKI (kohteliaasti). En ole monessa paikassa nähnyt tämänlaisia
huoneita. Huonekalut myös ovat kunnolliset... kelpaa kyllä täällä asua.
SANKA (mielissään). Menettelee kyllä talonpoikasille, vaikka ei nämä
kovin somat liene.
NIKKINEN (joka on pudistellut Annan kättä). Salonruusunen jo puhjennut
on täyteen kukkaansa! Kuinka Anna neito nyt on voinut?
ANNA (kainosti). Kiitos kysymästä, hyvin vaan. Kuinka herran matkat
onnistuvat?
NIKKINEN (lähenee Annaa). Ne ovat onnistuneet niin ja näin. (Huoaten
kuiskaa Annalle) Rauhatonna kulen sinne, tänne! (Painaa kädellä
sydänalaansa).
ANNA (Naurahtaen). Sepä paha, kun on rauha poissa.
METSOLA (Sannalle). Tää herra puulaaki nyt muuttaa meille. Mitä mieltä
sinä siitä olet, eukko?
SANNA (epäröiden). Onhan meillä täällä huoneita...
NIKKINEN. Se on hyvä, kiitoksia vaan. Ruokaa kai saa myöskin talosta?
SANNA (Annalle). Mutta osannemmekohan me vastuuttaa, -- ruokaa laittaa,
herraa passata?
NIKKINEN. Kyllä siitä hyvin sovimme, en ole kovin vaativainen.
SANNA. Saahan sitä, mitä meillä löytyy, tavallista talonpoikaista.
Hiplakkaita herrasruokia tuskin osaisimme teille valmistaa.
METSOLA. Sitä lintu linnulle, mitä linnulla itsellään.
NIKKINEN. Ei nyt niistä tässä puhuta. Olen kaikin puolin tyytyväinen.
Tavarani lienevät jo täällä?
METSOLA (osottaa pöydän alla olevaa kapsäkkiä). Tuolla lienee teidän
kapistuksenne; Honkanen ne äsken tänne toi.
NIKKINEN. Kyllä se on minun kapsäkkini. Hyvä, että se on tuotuna.
(Tukkimiesten laulu kuuluu ulkoa):
Mitä ne pojat kotona tekee
Papan ja mamman tiellä,
Joutaa ne mennä tukkijoille
Ja harrastella siellä. --
SANNA (Annalle). Tukkimiehet tulevat jo töistä.
ANNA (mennen keittiöön). Täytyy mennä ruokaa laittamaan!
Yhdestoista kohtaus.
EDELLISET paitsi ANNA.
NIKKINEN (katsoo kelloaan). Liian aikaseenpa se jo kello soi!
SANNA. Niitä kulkee tässä pitkin päivää, lienevätkö kaikki töissäkään.
SUTKI. Tukkimiehistä lie teille hyvä tulo? Talontuotteet muuttuvat
rahaksi.
SANNA (vihaisena). Vielä mitä siitä on tuloa. Moni heittää ruoan
maksamatta, mikä kahvin, maidon, mikä muun.
SUTKI. Se on hävytöntä kerrassaan!
NIKKINEN (taputtaen Sannaa olkapäälle). Se ei täst'edes enää tapahdu!
Siitä vastaan minä, hyvä emäntä. Työstä pois, ken on tehnyt koiruutta.
METSOLA. Ei pidä heitä kovin kovistella, hyvällä sanalla vaan ja
neuvolla.
SANNA (tiuskasee Metsolalle). Lörppö olet isännäksi, mies! Pari sataa
ovat petkuttaneet hyvinkin, jos ei jo enempää. (Nikkiselle) Herra hyvä,
ottakaa vaan selvä, pankaa tiukalle joka mies, kyllä sitte heiltä maksu
heltiää.
(Menee keittiöön vievästä ovesta).
Kahdestoista kohtaus.