ANTTI (nöyrästi, mutistellen hattuaan). Kun onni isäntää nyt näin on
suosinut, suonette minullekin vähäisen osan siitä?...
METSOLA (vihaisesti). Mitä sinä sillä tarkoitat: puhettasi en nyt
käsitä?
ANTTI. Tytärtänne, hyvä isäntä, aioin pyytää teiltä vaimokseni.
METSOLA (polkien jalkaa). Oletko järjiltäsi, sinä raukka! (Kähisten
kiukusta) Minunko rahojani olet kärttynyt ja tytärtäni tässä
hännystellyt, mokomakin rengin roikale. (Puiden nyrkkiään Antille)
Turhaan, turhaan niitä tavoittelet.
ANTTI (heittäytyy polvilleen Metsolan eteen). Palvelen teitä, hyvä
isäntä, kun Jaakop Raakelistaan Laapania, jos vaan suotte meille
siunauksenne!... Rahojanne en minä himoitse, en yhteen penniinnekään
tahdo kajota. Rehellisesti teitä palvelen ja olen teille aina
kuuliainen.
METSOLA (rähisten kiukustu ja tukkien käsillä korviaan). Tuki suusi jo,
kurja, tuki suusi! Minä en kärsi tuota kuunnella. Huomeispäivänä saat
muuttaa talostani; kuulitko kurja tuomiosi nyt. (Sivulle) Täytyy viedä
rahat säiliöön, voivat vielä vaikka varastaa.
(Menee kiiruusti keittiöön).
Neljäskolmatta kohtaus.
ANTTI (murheissaan). Koko elämäni on nyt muserrettu! Voi minua, voi
poikaa onnetonta... Tuulentupiako oli toiveeni, jota Annastani
ajattelin...
ANNA (tulee kalpeana keittiöstä). Miksi olet suruissasi, Antti?
ANTTI (suruisesti). Tämä ilta saatti välillemme kuilun, kuule, Anna
rakas, syvän juovan väliimme se sai. Sinä rikas, minä köyhä poika,
arvaat itse mitä tarkoitan. Minun täytyy talosta nyt pois, tiesi ehkä
tänä iltana, niin se kuului isäsi käsky. Emme toisiamme saa enää
puhutella, saanemmeko edes nähdäkään. Isäsi on tarkkuudessaan sokea
muulle kaikelle paitsi rahalle, arvolle.
ANNA (panee kätensä Antin olkapäälle ja lausuu lempeästi, lohdutellen).
Älä ole murheissasi, Antti!... Eläkäämme vielä toivossa...
ANTTI (lempeästi). Suot siis, armas Annaseni, kumminkin edelleenkin
loistaa sielussani kuvasi, joka murheen mustat pilvet poistaa
sumuiselta eloni taivaalta?
ANNA (itkien). Ijäti, o rakas Anttiseni! Älä unhota pois minua!
ANTTI (pitäen Annaa kädestä, laulaa):
En voi sua unhottaa poies,
Vaikk' en ikänän' sua saa,
Sä sydämmessäni olet
Ikuisessa muistossa.
Jos arvossa mä oisin
Ja rikkahitten rinnalla,
Niin totta kerran voisi
Viel' onnenikin kukoistaa!
Esirippu alas.
Toinen näytös.
Somasti paperoitu sali Metsolan talossa. Vasemmalla sivuseinällä kaksi
ovea kamareihin. Peräseinällä kaksi ikkunaa, ikkunaverhoineen ja
kukka-astioineen. Ikkunain välillä pöytä, jolla on valkoinen liina.
Oikealla sivuseinällä kaksi ovea, joista lähempi ovi keittiöön ja ovi
peremmällä eteiseen. Huonekalut, kuten piironki, tuolit, kaappi ja
keinutuoli, ovat sievää tekoa ja ajanmukaiset.
Ensimäinen kohtaus.
ANNA (kastelee ikkunan ääressä olevia kukkasia ja hyräilee itseksensä).
Minä olen yksin täällä
Niinkuin lintu oksan päällä,
Kaukana on ystävän',
Siit' on murhe mielessän'.
Toinen kohtaus.
ANNA, SANNA (joka on tullut hyräilyn aikana keittiön ovesta).
SANNA (nuhdellen). Sinä täällä yhä hyräilet ja huoletonna kastelet vaan
kukkiasi; eletään vain kuten vallasväki. Tulisit auttamaan nyt hieman
askareissa.
ANNA (välinpitämättömästi). Tarvitseehan nämä kukkasetkin vähän
kostuketta kuumalla ajalla.
SANNA (harmitellen). Eikä kuulu isääkään tulevaksi... on se kummallista
kuinka viipyy kauan.
ANNA. Eipä hän asioitta viivy; lienee kokouksia siellä kirkolla.
SANNA (närkästyneenä). Lienee ryyppytoverina enempi heidän
keskuudessaan siellä suosittu, nyt kun rahaakin on viljemmalta kaikkia
juotella ja ravita... Alan jo tulla kärsimättömäksi.
ANNA (lopettaen kastelemisen). Nyt lähden tupatöissä teitä auttamaan.
SANNA. Kaikki syövät talon tyhjäksi, mokomatkin tukkijunnarit... mitä
tässä ruoaksi laittanee?
(Menevät keittiöön).
Kolmas kohtaus.
(Metsola tulee paitahihasillaan eteisovesta, takki vasemmalla
käsivarrella ja oikeassa kädessään kantaen suurta tuohikonttia,
jonka asettaa oikeaa sivuseinää vasten keittiön oven pieleen
pystyyn).
METSOLA (pyyhkien paitansa hihalla hikeä otsaltaan). Huh turkanen, kun
teki kuuman, astuskellessani tuossa helteessä. Ukkonen se lienee
ilmassa, ei se muuten noin nyt hiottaisi. (Käy istumaan). Tuntuu täällä
toki viileältä, tekee mieli oikein istumaan. (Itsekseen) Mitähän nyt
Sanna taaskin saarnaa, kun näin kauan viivyin kirkolla?... Mutta sama
se, minä olen isäntä, ja kyllä lahjoistani leppynevät. (Nousee
kävelemään). Ei se moni mies vaan vaimollensa osta sellaisiakaan
lahjoja... Mutta jotakinhan tuota tarvitsevat hekin tukkikaupan
muistoa.
Neljäs kohtaus.