METSOLA (kantaen suuren käärön papereita tuvan pöydälle). Kyllä näistä
papereista löytyy tilankirjatkin!
HONKANEN. No onpa on jo niissä jotakin!
SANNA. Kaikki meidän ukko tallentaa, mistä paperin vaan saapi käsiinsä,
oli se sitten tarpeellinen tai ei.
NIKKINEN (tarkastelee erästä paperia). Hjaa... tässä se on
perintöpäätöksenne! Metsolan perintötila 12/100 osaa manttaalia N:o 3
Korvenkylässä Salovaaran kappelia.
METSOLA. Oikein lausuttuna, vallan niin!
ANTTI (uteliaasti). Tilankauppojako täällä tehdään?
NIKKINEN (komentavasti). Ole ääneti äläkä häiritse! (Metsolalle) Eikö
tilanne ole suurempi manttaalilleen?
METSOLA (kehasten). Ei ole suurempi, eikä pienempi, mutta se on kaikki
maata se.
NIKKINEN. Jaa jaa, kyllä kait, hyvää maata lieneekin!... (naurahtaen)
No mitä nyt maksaisi Metsolan metsät, tohtiiko edes kysyä?
METSOLA. Vaikea lienee minun sanoa, päättää kauppaa noin äkisteen.
HONKANEN. Isännälle on hyvä tarjona, nyt kun pääsee metsistään, mutta
jos kesällä kulo polttaa, niin on arvo mennyttä.
METSOLA. Olette kyllä oikeassa, hyvä vieras. Todellakin. Ei ole liioin
luottamista paimenpoikain piippuihin.
SANNA. Eipä kyllä olekaan, etenkin jos poutakesät vielä sattuu olemaan.
(Metsolalle) Voisithan tuon vaikka myydä... toista se maa kasvanee.
NIKKINEN (reippaasti). Minä lupaan kahdeksantuhatta! Eikö riitä
hinnaksi? Enempää en voisi maksaa, metsät ovat halpoja. Kohta
lopetetaan ostot, pannaan sahat seisomaan (kävelee edestakasin). Tullit
yhä kohoovat... sodat mailla vierailla... niin, näettekös, se se tekee
puulaakeille tappion.
METSOLA (kynsien korvallistaan). On, on tuota tuossakin jo, (epäröiden)
mutta jos hiukan lisäätte? (Sannalle) Vai mitä sinä eukko sanot? Olet
aina olevinasi tuota noin kuin viisaampi.
SANNA. Mitäs minä ymmärrän. Tehkää niinkuin hyvä tulee.
ANTTI (reippaasti). Parisen tuhatta vielä hyvin kannattaa se kohottaa.
NIKKINEN (vihasesti). Mitä siinä sivullisten tulee tietää asiaan,
(kohteliaammin) Mutta ehken nuorimies tuntee hyvin maisemat? Onko
mielestänne siellä tukkia ja hirsiä?
ANTTI (kehasten). Kyllä niitä sieltä saatte molempia lajia.
NIKKINEN. Minä maksan kymmenen tuhatta; mitä siihen sanotte? Enempää en
salosta maksa, en, en yhtä penniä. Viisi tuhatta maksan heti, jäännös
kahden vuoden ajalla.
METSOLA. No, jos hänet tuota, möisin: vaikkapa lyödään kaupaksi!
NIKKINEN. Mutta nyt on toinen seikka, kuinka paksuun ottaa saa? Pituus
se on meidän asia, kun latvan paksuus tiedetään.
METSOLA. No, senlaiset kuin herroille kelpaa, tokko ne hoikkia
huolivatkaan?
(Honkanen ja Mäntynen puhelevat keskenään tehden vilkkaita eleitä).
NIKKINEN (sytyttäen sikarin). Ja kolmen vuoden otto-aika?
METSOLA (välinpitämättömästi). Se lienee yhden tekevää, kunhan otatte
omanne pois.
NIKKINEN. Mitä mieltä emäntä on, joko päätetään nyt kauppa? (kaataa
konjakkia pikareihin).
SANNA. Olkoon niin sitte minustakin nähden.
NIKKINEN (innostuneena). Tuossa käsi, isäntä, tukkikauppa on päätetty!
(lyövät kättä) Emäntä myös, tuohon käteen!
HONKANEN (erottaen kädet). Ja kauppa pysyy kuin Jyrin päivä!
METSOLA. "Sanasta miestä, sarvesta härkää" sanoo vanha sananparsi
(Ottaa lasin ja kipauttaa Nikkisen lasin kanssa -- ryyppäävät).
Seitsemästoista kohtaus.
EDELLISET, ANNA ja TIINA.
(Anna kantaa tarjotinta, jolla on kahvikupit, sokeri- ja
kerma-astiat, jotka asettaa pöydälle; Tiina, kantaen kahvipannua
Annan perässä, antaa pannun Sannalle, joka alkaa kaataa kahvia
kuppeihin).
NIKKINEN. Juokaa nyt litkoja, naapurit hyvät, minä teen kauppakirjamme,
(ottaa kapsäkistään paperit, musteen ja kynän pöydälle) Täällä on vielä
pullo lisää, jos yksi käynee vähäksi, (nostaa uuden tinakaulapullon
pöydälle) Ottakaa vaan, että korvissa soipi, tukkikaupan muistoksi!
(Alkaa kirjoittaa) Kyllä nämä pian valmistuvat; ne ovat, näet,
valmiiksi "präntätyt", senkun vähän täyttelen.
(Nikkinen kirjoittaa. Miehet, paitsi Antti, tekevät pöydän
toisessa päässä puolikuppisia, niitä maistellen. Antti ja Anna
puhelevat hiljaa keskenään. Sanna maistelee tuon tuostakin
Metsolan kupista. Tiina seisoo vähän loitommalla yksin. Vähän
aikaa äänettömyyttä).
SANNA (ojentaen kuppia Tiinalle). Maista nyt sinäkin, Tiina, vähän
tukkikaupan muistoksi!
HONKANEN (reippaasti). Hitto vieköön, minä sen annan, teenkin oikein
oivallisen. (Panee konjakkia kuppiin).
SANNA. Se on meidän piikamme.
HONKANEN. Olkoon vaan, emäntä hyvä, mutta ei se ole tuohesta piiankaan
suu. (Tarjoo Tiinalle kuppia) Otapas tuosta, karjahurri, tukkikaupan
muistoa!
TIINA (ottaa kupin, mutta pitää sitä epäillen kädessään). Jos se on
mitä?...
HONKANEN (leikkisästi). Niinkö lemmen juomaa? Juo vaan pois, tyttöseni,
kyllä se on sitä joka lämmittää.
SANNA. Maista vaan Tiina, ei se myrkkyä ole!
TIINA (ryyppää vähän). Kiitoksia, hyvä vieras! (Antaa kupin
Honkaselle).
MÄNTYNEN (iloisesti). Siinä se on sussu valmis sinulta ensi
uittoaikana. Vakka se vaan kannen löytää, hah hah haa, kannen löytää.
HONKANEN (taputtaen Tiinaa olkapäähän). Se on tietty! Nuorella pojalla
olla pitää parempaa kuin viina.
METSOLA. Oletteko sitten poikamies?
HONKANEN (napauttaa kuppiaan Metsolan kupin kanssa). Poika kuin niverä,
isäntä hyvä, ruvetkaa vaan puhemieheksi.
METSOLA (salavihkaa). On sillä Tiinalla rahojakin, jos, tuota,
niinkuin.
(Nykäsee Honkasta kyynäspäällään kupeeseen).
MÄNTYNEN. Se naula veti, sanoi timpermanni... kuulitko sinä, Honkanen?
HONKANEN (kehasten). No osinkolainenhan se olla pitää, tiedäthän sen,
veli, vanhastaan. (Antille) Mutta mitäs renki siihen sanoo? Saisiko
piikaa riiastaa?
ANTTI (ivallisesti). Kun sinulla on noin sukkela suu ja leikkisä nenä
niin koeta!
MÄNTYNEN. Se oli oikein. Sana sanasta, kaksi parhaasta.
NIKKINEN (On joskus karsain silmin tähystellyt Anttia ja Annaa).
Pojassa lienee vävyn vikaa, minä pahoin epäilen. (Ryyppää lasistaan ja
sytyttää sikarinsa).
SANNA. Lapsihan tämä meidän tytär on vielä miehelle mennäkseen. Keyrinä
täytti kahdeksantoista.
HONKANEN. Kaikkea muuta ihminen katuu, mutta ei nuorra naimistaan.
(Ryyppää) Niin, nuorena sitä naida pitää. --
NIKKINEN (totisena). Nyt ovat kauppakirjat tehdyt ja ne kuuluvat näin:
(Lukee kovalla äänellä) Herroille Pölkkylin ja kumppanille myymme me
allekirjoittaneet omistamaltamme Metsolan perintötilalta, N:o 3, Korven
kylässä Salovaaran kappelia, kaikki niinhyvin koti- kuin salopalstalla
löytyvät mänty- sekä kuusi-tukkipuut ja hirret välillämme sovitusta
kauppasummasta, suuri kymmenentuhatta Suomen kultamarkkaa, seuraavilla
ehdoilla:
1:si Ostaja saapi ottaa mänty- ja kuusipuut, jotka maasta mitaten 24
jalan pituudelta täyttävät 7 tuumaa sekä kaikki siitä ylöspäin;
2:si ulosottoaika kestää kolme vuotta, luettuna tästä päivästä
edelleen, ja saapi ostaja vedättää puut, mihinkä parhaaksi näkee
Metsolan tilalle kuuluville ranteille. Vetotiet saapi ostaja tehdä,
ilman eri maksua, mielensä mukaan, mihinkä tahtoo ja hakata kasvavaa
metsää, missä tarvis vaatii;
3:si kankipuut, hakavarret ja lenkeiksi käytettävät kuusijuurikat ynnä
muut vitakset saapi ostaja ottaa Metsolan maalta myös ilman eri maksua;
4:si mainitusta kauppasummasta, kymmenestätuhannesta markasta, maksaa
ostaja nyt kontrahtia allekirjoittaessa viisituhatta markkaa, vuoden
kuluttua tästä päivästä kolmetuhatta markkaa ja loppusumman eli
kaksituhatta, silloin kuu metsä on lopuilleen hakattu;
5:si tämän kaupan vakuudeksi on ostajalla oikeus, myyjän
kustannuksella, hakea ja voittaa kiinnitys yllämainittuun Metsolan
tilan N:o 3 perintömaahan Korven kylässä Salovaaran kappelia;
6:si näitä kauppakirjoja on tehty kaksi yhtäpitävää kappaletta,
ostajalle sekä myyjälle, yksi kummallekin.
Metsolassa Tammikuun 10 p. 1898.
Matti Matinp. Metsola. Susanna Metsola.
M. M. M. S. M.
Yllä seisovaan kauppaan olemme tyytyväiset:
Pölkkylin ja kump.
per. prok. Niilo Nikkinen.