(Anna panee viipsinpuun ja lankarullan pöydälle.
Autti kohoten lattialle kävelemään).
ANNA (lempeästi). Ostathan minulle, Autti hyvä, sen huivin, jonka jo
lupasi!?
ANTTI (ottaen Annaa toisella kädellään ympäri vyötäisten). Vieläkö
tuota nyt epäilisit?... Sinulle, Annani, tämänkin ostin vaikka en
tohtinut ilmaista (näyttää kelloaan).
ANNA (iloisesti). Katsos vaan mikä lippari olet! En olisi tuota sinusta
uskonut.
ANTTI (lempeästi). Tiedäthän, Anna, että rakastan sinua... sinua ylitse
kaiken maailmassa!
ANNA (pelokkaasti vilkuen ympärilleen). Tiedän kyllä, Antti hyvä, ja...
ANTTI (hellästi). Ja...
ANNA (lyö kätensä ympäri Antin kaulaa). Ja minä rakastan sinua!...
ANTTI. Ja minä sinua, minun omani! (vaipuvat syleilyyn).
Neljäs kohtaus.