METSOLA, talonisäntä.
SANNA, hänen vaimonsa.
ANNA, heidän tyttärensä.
ANTTI, talon renki.
TIINA. talon piika.
NIKKINEN, yhtiön asioitsija.
HONKANEN, | vartesmanneja, metsän lukijoita.
MÄNTYNEN, |
SUTKI, kauppamies.
HURRI, kylän-heittiö.
1:n 2:n ja 3:s tukkimies.
KRUUKUNNIMISMIES.
POLIISIKONSTAAPELI.
Tukkimiehiä ja kyläläisiä.
Ensimäinen näytös.
Tavallisesti sisustettu talonpojan tupa. Vasemmalla ovi keittiöön;
peremmällä, nurkassa, uuni takkavalkeineen. Perällä ovi porstuaan sekä
ikkuna ja pitkä penkki. Oikealla kaksi ikkunaa, niiden edessä pitkä
pöytä penkkineen kahden puolen. Peremmällä, nurkassa, kaappikello.
Ensimäinen kohtaus.
METSOLA, SANNA, ANNA, ANTTI ja TIINA.
Metsola kiskoen peräpenkillä päreitä. Sanna kehrää uunin edessä
villalankaa. Tiina karttaa villoja lepeiksi, istuen lähellä Sannaa.
Anna, seisten keskilattialla, viipsiää villalankaa rullalta
viipsinpuulle. Antti, seisten pöydän sivulla, tarkastaa kaappikelloa
vilkaisten omaan taskukelloonsa.
ANNA (leikkisästi). No, Antti, vieläkö kellosi käypi ja pitääkö yhtä
kaappikellon kanssa?
ANTTI. Kyllä se käypi ja täsmälleen.
ANNA (lähentyen). Mutta minä en usko, näytäpäs.
ANTTI. Katso nyt, epäuskoinen! (Antaa kellon Annalle).
METSOLA (kummastellen). Joko sillä Antilla on oikea kello?
ANNA (veitikkamaisesti näyttelee kelloa Metsolalle). Onhan sillä, isä
hyvä, sievä kello vielä onkin.
METSOLA. Kaikkea minun tässä pitää nähdäkin.
SANNA. Sano nyt muuta, ukkoseni! Syksyllä osti kumplastikengät, nyt jo
kellot lakkariin! Ei, ei siitä miehestä tule ikänä omaa eläjää.
ANNA (antaen kellon Antille). Ei tuo liioin kallis liene?
TIINA (pilkallisesti). Mokomakin kello-krapa, se nyt vielä mitä maksaa.
ANTTI. Maksaa se vaan arvonsa.
METSOLA. Toista olisi, jos poikaparka, säästeleisit palkkojasi.
Vanhoilla päivillä voisit sitten asua omalla mannullasi.
ANTTI. Rengin säästöt ne ei suuria natsi omaa mantua ostaessa,
Toisenlaiset onnen potkut ne niissä asioissa tepsivät.
TIINA (ylenkatseella). Phyt, mitä hyvää kuulee! Mietit kaiketi vävyksi
päästä eli puuskaksi pyrkiä!
ANTTI (pistävästi). Oikein arvasit, Tiina parka. Minä en mieti kuten
sinä ja muut sinun kaltaisesi, että ihmiset naivat ihmisiä, rengit ja
piiat toisiaan.
TIINA (hypähtää ylös, kiivaasti). Häpeä toki, mullikka! (uhitellen)
Mutta ei se ole närässä, jos se on nokassa, talontytär vielä
sinullakaan!
ANTTI. Perästä kuuluu sanoi torventekijä.
METSOLA. Vai ei rengin säästöt natsi omaa mantua ostaessa? Millähän
tuota sitten luulet minunkaan taloa ostaneen?
SANNA. Oikein sanoit, ukkoseni! Ellemme olisi palkkojamme säästäneet,
emmepä taloa nyt hallitseisi.
METSOLA. Hm, no olihan tuota vähän säästöä sinullakin, ja kun nuo
sitten yhteen panimme, niin päästiin hyvin alkamaan.
TIINA (tiuskaisten). Siinä sen kuulit, tuhlari!
ANNA (puolustaen Anttia). Eihän tuo niin ihmettä ole, jos on kello
miehellä.
ANTTI (nauraen). Ja vähän vaatetta, kenkää, jolla itsensä verhoaa...
eipä tosin olekaan.
TIINA (vetäen paikkaista takkia yllensä). Kenellä kenkä kengän päällä,
sillä velka velan päällä.
ANTTI (ivaten). Ja kenellä paikka paikan päällä, sillä on markka markan
päällä, kuten Tiinalla. Mutta usko minua, Tiina hyvä, markkasi eivät
minua nieletä, toista maata sen olla pitää!
TIINA (suuttuneena, itkien). Joka toista pilkkaa, sille käy omaan
nilkkaan. (Ottaa lypsykiulun ja menee ulos).
Toinen kohtaus.
EDELLISET paitsi TIINA.
ANNA (huutaen ovelta). Tiina! joko lypsylle menet? Ei vastaa mitään.
(Painaen oven kiinni, pahoillaan) Lienee suuttunut?
ANTTI (käyden kutomaan verkkoa pöydän peräpäähän). Välitä sinä nyt
viisi tuosta, jos tämä suuttui tai muuttui.
SANNA (nuhdellen). Ei se tarvitse Anttikaan aina Tiinaa kiusotella.
Suuttuisi siitä jos kukakin.
ANTTI. Ketä tässä on kiusoteltu, niin on se juuri minua, mutta minä en
siitä välitä, mitä naiset rähisee.
METSOLA (korjailee päreet uunille). Kyllä ne nykyiset nuoret miehet
tuhlaavat rahoja turhuuteen... Toista se oli ennen vanhaan, silloin
osattiin säästellä.
ANTTI. Hui, hai, isäntä hyvä, entiset ajat ovat olleet ja menneet!
Hevosen hinnalla ennen vanhaan ostettiin taloja... mutta menepäs
nykyaikaan rengin säästöillä ostelemaan?
METSOLA. Vai niin poika luulottelet?... Olisit maksanut tästäkin
mannusta parisen tuhatta kontanttia, sitten vielä ruunun rästit,
makasiinivelat ja muut, tietäisit mihin määriin se nousee?
SANNA (innostuen). Ja lisäksi saanut kolme elinkiä, vaivaista rampaa,
hoitaaksesi. Kyllä siinä hintaa on!
METSOLA. Kun tulimme, oli tuskin kattoa päällä, pellot, niityt
aidattomat... Ja kyllähän tässä on voimia vaadittu peratessa pelloiksi
maitakin.
SANNA (kehasten). On tuo Luoja siunannutkin ahkeran työmme ja toimemme
(menee keittiöön).
METSOLA. Jopa tässä nyt tarkenee ja leipä ravinnoksi riittää! (menee
ulos).
Kolmas kohtaus.