Aika kului hiljalleen, kunnes Ulvar täytti seitsemäntoista vuotta.
Silloin hän sanoi äidilleen halunsa vetävän vieraisiin maihin katsomaan
maailmaa. Vigdis ei ihmetellyt tätä, vaan lupasi varustaa hänelle
suuren laivan. Hän pyysi vain, että Ulvar ottaisi mukaansa vanhempia,
tottuneita miehiä.
Kun Illuge kuuli tämän, sanoi hän oman mielensäkin taas vetävän
merille, koska hänen vaimonsa oli kuollut, ja asiaa pohdittiin sitten
jonkun verran.
Eräänä päivänä talven ollessa lopullaan, tuli Illuge Vadiniin. Hän
istui tuvassa Vigdiksen kanssa. Silloin tämä kysyi, miten retken kävisi.
Illuge sanoi:
"Kai sinä tiedät, että se maa, minne Ulvarin halu ensiksi palaa, on
Islanti."
Vigdis ei vastannut mitään. Silloin Illuge jatkoi:
"Ymmärrät varmaan, mitä asiaa hän katsoo itsellään olevan sinne. Mutta
et voine ihmetellä, ettei minun mieleni tee mukaan sille retkelle."
Vigdis vastasi puoliääneen:
"Ulvar on ollut paljon sinun luonasi ja puhunut sinun kanssasi monesta
asiasta. Onko hän kertonut sinulle isästään?"
"Useammin kuin kerran", vastaa Illuge, "hän haluaa päästä tapaamaan
isäänsä ja näkemään, mikä hän on miehiään. Mitä sinä arvelet hänen
tuumastaan, onko se mielesi mukainen?"
"Ei", sanoo Vigdis. Ja tuokion kuluttua hän jatkaa: "Ljot ei tiedä,
että minulla on lapsi. Tahtoisin, että hän jättäisi tuon tuuman."
Ulvar kulki samassa oven ohi. Illuge kutsui häntä ja sanoi tämän tultua
sisään:
"Puhumme äitisi kanssa sinun Islannin-retkestäsi."
Ulvar punastui ja sanoi kiireesti:
"Ethän sinä voi ihmetellä, äiti, että mieleni tekee lähteä tapaamaan
sitä miestä, joka on siittänyt minut, jotta näkisin, miten hän ottaa
minut vastaan."
"Ei hän ole tiedustellut meistä milloinkaan", sanoo Vigdis suuttuen,
"ja hänellä on siellä vaimo ja lapset. Tuskin sinä saat osaksesi muuta
kuin pilkkaa, jos lähdet sinne."
"Olenhan sinun poikasi", vastaa Ulvar vihan vallassa, "enkä siis anna
itseäni pilkata. Et ole turhaan yllyttänyt minua kostoon. Sanoit
kerran, että sinusta olisi paras kosto, jos minä toisin sinun helmaasi
Viga-Ljotin pään."
Tämän sanottuaan hän menee, mutta Vigdis sanoo kiihkeästi:
"En tahtoisi enää koskaan kuulla hänen nimeään."
Illuge katsoo häneen ja vastaa:
"Sinä olet rakastanut paljon tuota Ljotia, koska vihaat häntä vieläkin
noin palavasti -- luulenpa että rakastat häntä yhä vielä."
"Minä rakastan häntä yhtä paljon kuin metsän sutta", sanoo Vigdis. "Jos
me kaksi joutuisimme silmätyksin, täytyisi toisen menettää henkensä."
Illuge vastasi:
"Tahdotko sinä siis kostaa Ljotille?"
"Tahdon", vastaa toinen.
Silloin Illuge sanoo:
"Minä lähden Ulvarin mukana Islantiin ja olen varjeleva häntä kuin omaa
poikaani. Mutta pyytäisin, että menisit naimisiin kanssani sitten kun
palaan takaisin."
Vigdis ei vastannut heti. Illuge sanoi silloin:
"Etkö ole ollut mielestäsi tarpeeksi kauan leskenä surren tuon miehen
kataluutta? Olet vielä nuori ja kaunis ja sinua odottavat iloiset
päivät -- tiedäthän, että minä tahdon olla hyvä sinulle ja auttaa
poikaasi voimieni mukaan."
Nyt Vigdis ojensi hänelle kätensä, ja Illuge suuteli häntä. Sitten he
sopivat häistä. Vigdis ilmoitti asian Ulvarille, ja tämä sanoi, että
äiti sai tehdä miten tahtoi.