Myöhään syksyllä sai Gudrun pojan. Veterlide pani vettä sen päähän ja
antoi sille nimen Atle. Gudrun ei ollut vielä noussut lapsivuoteesta.
Eräänä aamuna hän oli kahdenkesken Leiknyn kanssa tuvassa. Leikny istui
äitinsä sängyn ääressä kapaloiden poikaa. Kun se oli tehty, jäi hän
istumaan lapsi sylissään suudellen ja taputellen sitä, ja sanoi:
"Tämä on niin kultainen ja kaunis poika -- toivoisinpa melkein, että se
olisi minun, eikä sinun, äiti."
Gudrun sanoi vihaisesti makuultaan:
"Tuo se tänne, äläkä istu siinä lepertelemässä -- ei olisi
liian aikaista, että itselläsi olisikin sellainen. Sinä olet jo
kahdenkymmenen ikäinen, en ymmärrä, mitä sinä odotat tai miksi sinä
et voi mennä naimisiin niinkuin muut ihmiset. Olisit voinut ottaa Odd
Beinenpojan, silloin olisit päässyt hyville päiville."
Leikny vastasi:
"Olenhan sanonut, etten minä huoli muuta kuin sanataitavan miehen."
"Niinpä olisit voinut suostua Runolv hyvän kosintaan", sanoi äiti.
Leikny purskahti nauruun ja vastasi:
"Et suinkaan sinä puhu tosissasi, äiti? Kerrotaanhan, että tuo vanha
kätys täytyy nostaa sänkyyn ja sieltä pois."
"Tulet sinä itsekin kerran vanhaksi", sanoi Gudrun, "ja kosijat
kyllääntyvät kohta juoksemaan täällä kuin mitkäkin narrit."
"Kaipa minä viimein saan jonkun minäkin", sanoi Leikny. Vähän ajan
kuluttua hän sanoi:
"Jos Viga-Ljot tulisi tänne kosimaan minua, taipuisin tahtoosi ja
ottaisin hänet, vaikkei hän olekaan sanataitava; sitten sinä pääsisit
äkäilemästä minulle siitä, että olen täällä teidän vaivananne."
Äiti vastasi:
"Johan sinä nyt olet yhtä mieletön kuin isäsi toisinaan -- sehän nyt
on viimeinen paikka, jonne minä tahtoisin lähteä, jos olisin nuori --
eihän sinne korpeen löydä kukaan kävijä.
"Skomedal kuuluu olevan hyvä talo", tuumi Leikny. "Ja se olisi varmasti
isoisän ja muiden sukulaisteni, mieleen -- ja on kaunista elää sovussa
sukunsa kanssa."
"Veterliden mieleen se kylläkin olisi", sanoi äiti. "Hän soisi kyllä
sisarenpojalleen hyvät naimiset. Mutta minä olin ajatellut sinulle
rikkaampaa ja mahtavampaa miestä."
"Tuleehan siitä jo aikamoinen omaisuus, kun me kaksi liitymme yhteen",
vastasi Leikny, "ja minä olen kuullut Ljotilla olevan päällikön
lahjoja". Hän istui vähän aikaa vaiti ja sanoi sitten: "Puhu tästä
Veterlidelle, äiti, mutta älä sano minun pyytäneen sitä."