Päivä rupesi valkenemaan, ja Vigdis näki nyt istuvansa korkean vaaran
rinteellä. Se kohosi suoraan taivasta kohti hänen takanaan, mutta
alhaalla juoksi virtava joki halki ahtaan laakson. Poika nukkui. Se
ei näyttänyt kärsineen vauriota yöllisestä retkestä, ja Vigdis päätti
koettaa pyrkiä ihmisten ilmoille. Mutta hän ei tiennyt, missä oli, ja
hän oli niin lopen näännyksissä, että jäi istumaan paikalleen.
Hetken kuluttua hän koetti kohota seisomaan, mutta samassa kun hän
liikahti, kuului kilahdus vierestä, ja nuoli sujahti puiden lomitse
kuusen tyveen hänen päänsä yläpuolella. Ja sen heiluessa siinä ilmestyy
hänen eteensä mies, nuolen ampuja, sukset jalassa. Hän pysähtyy
nähdessään naisen, ja hänen ällistyksensä on niin rajaton, ettei hän
aluksi saa sanaakaan suustaan. Viimein hän kysyy:
"Onko täällä ihmisiä?"
Vigdis ei jaksa vastata. Silloin mies tulee hänen luokseen ja näkee,
että siinä on lapsikin, sekä ällistyy yhä enemmän. Hän on vankka mies,
hänellä on vaalea kiharainen tukka ja parta. Hän on puettu ylt'yleensä
nahkoihin, ja hänellä on kirves vyössä, kaaripyssy olalla ja keihäs
kädessä.
Hän kysyy nyt Vigdikseltä, miten tämä on joutunut tänne, mutta Vigdis
istuu vain paikallaan tuijottaen häneen, voimatta vastata mitään.
Silloin sanoo poika:
"Ne polttivat isoisän talon."
"Milloin se tapahtui", kysyy mies, "ja missä se talo oli?"
"Minä olen Vadinista", sanoo Vigdis. "Se tapahtui tänä yönä."
"Oletko sinä kulkenut tänne tänä yönä?" kysyy mies. -- "Olipa se matka,
jollaista minä en ole kuullut kenenkään naisihmisen tehneen."
Kotvasen kuluttua hän sanoo:
"Sinun täytyy tulla sisään -- minun tupani ei ole varsin suuri, mutta
on se toki parempi kuin sinun sijasi tässä."
Hän auttaa Vigdiksen jaloilleen, tukee häntä vyötäisiltä ja aikoo ottaa
pojan syliinsä. Mutta tämä pitelee kiinni äidistään eikä tahdo mennä
vieraan syliin, ja silloin Vigdis sanoo voivansa kantaa hänet itsekin.
Mies kiertää nyt käsivartensa hänen ympärilleen ja lähtee laskeutumaan
hänen kanssaan jokea kohti. Hetken perästä hän huomaa, että toinen
tuskin pysyy seisallaan. Silloin hän irroittaa sukset hänen jaloistaan
ja ottaa syliinsä Vigdiksen lapsineen ja vielä tämän suksetkin sekä
kantaa heitä pitkän matkaa. Vigdis tajuaa tuskin mitään, ennenkuin he
tulevat ahtaaseen rotkoon. Siellä on pieni tupa, ja sen luona mies
laskee heidät maahan.
"Sinun kätesi on pahan näköinen," sanoo hän nostaen ylös Vigdiksen
vasemman käden. Silloin tämä näkee, että se on vihertävä ja kirkas kuin
jää. Mies vetää nyt kengät ja sukat hänen jaloistaan ja hieroo niitä
kauan lumella. Mutta toinen käsi ei tahdo tulla entisen näköiseksi.
Viimein hän sentään taluttaa Vigdiksen tupaan, ja vie hänet suoraapäätä
sänkyyn sekä antaa hänen juoda sarvesta. Ja Vigdis vaipuu uneen, vaikka
kättä kivistää.
Illansuussa hän heräsi ja näki silloin, että liedellä paloi tuli ja sen
ympärillä istui kolme miestä repaleisiin vaatteisiin puettuina, mutta
täysissä aseissa ja kalliita koruja yllään. Siinä oli se mies, jonka
hän oli tavannut metsässä, ja kaksi muuta.
Kipu kädessä lisääntyi niin, että hän tuskin saattoi syödä ruokaa, jota
miehet hänelle tarjosivat. Ja yhä julmemmaksi se yltyi yöllä, tuntuen
leviävän koko käsivarteen ja rintaan saakka.
Aamulla kysyi mies, jonka hän oli ensiksi tavannut -- hänen nimensä oli
Illuge -- miten hänen laitansa oli. Vigdis vastasi, että hänen kättänsä
vihloi niin, ettei hän ollut tuntenut milloinkaan semmoista tuskaa, ja
kysyi luuliko toinen sen vielä paranevan.
Mies katsoi kättä ja tuumi, että pahalta se näytti. Silloin Vigdis
sanoi:
"Saat sitten tehdä minulle sen avun, että hakkaat poikki nämä kolme
sormea."
Illuge katsoi häneen pitkään, mutta arveli viimein, että parasta se
olisi. Ja kävi niin. Toinen hänen tovereistaan otti Vigdiksen syliinsä
ja piteli häntä kiinni, ettei hän voisi liikahtaa, ja Illuge katkaisi
kolme vasemman käden keskimmäistä sormea. Vigdis ei valittanut, sanoi
vain, kun se oli tehty:
"Sinä olet väkevä mies, Illuge, mutta sinulla on kepeä käsi."
Illuge sitoi nyt haavat ja vei hänet sänkyyn. Vigdis sairasteli
muutaman päivän, mutta sitten hänen tilansa parani, ja hän saattoi
kertoa miehille retkestään.