Aika kului, ja Vadinissa elettiin hiljalleen; harva tulija eksyi
taloon, eikä Gunnaria ja hänen väkeään juuri myöskään nähty muualla.
Gunnar oli pannut asian kovasti pahakseen, hän vanheni nopeasti, kävi
kumaraksi ja raihnaaksi.
Poika kasvoi talossa. Æsa vaali sitä ja oli kiintynyt siihen, mutta
Vigdis ei osoittanut lasta kohtaan pienintäkään hellyyttä, eikä ollut
antanut sille edes nimeä. Hän oli alati murheissaan, eikä liikkunut
ulkopuolella Vadinin pihan.
Eräänä päivänä olivat Vigdis ja Æsa pirtissä leipomassa, ja poika
juoksenteli edestakaisin. Hän oli kahden vuoden vanha. Æsa leipoi kaksi
pientä kakkaraa, näytti ne pojalle ja lupasi paistaa ne hänelle. Poika
ilostui silloin niin, ettei hän kestänyt paikallaan, vaan hääri heidän
helmoissaan herkeämättä, kysellen leipiään, ja kaatoi siinä innossaan
jauhovakan. Vigdis tempasi pojan käsiinsä ja löi ja ravisteli häntä.
"Sinusta ei ole koskaan muuta kuin harmia", sanoi hän.
Lapsi itki ja parkui. Silloin Vigdis kantoi hänet penkille.
"Istu tuossa", sanoi hän, "ja pidä suusi kiinni; minä en tahdo kuulla
sinun itkevän niin vähästä."
Sitten hän meni takaisin taikinatiinulleen ja hieroi vähän aikaa
taikinaansa. Vähän ajan kuluttua hän sanoi Æsalle:
"Ei minulla ole suurta iloa tuosta pojasta, eikä hänestä taida tulla
kostajaakaan. Hänessä ei ole minun vertani; minä en itkenyt kun hän
syntyi, mutta hänen isältään ei tainnut kerran olla itku kaukana."
"Et puhuisi noin", vastasi Æsa.
Vigdis oli vaiti, jatkoi vain työtään. Mutta poika ei osannut
lopettaa itkuaan, vaan pusersi käsiään kasvoja vasten, ja kun äiti
katsoi häneen, heittäytyi hän pitkäkseen penkille ja kaivoi päänsä
säkkikasaan, joka oli penkillä.
Tuokion kuluttua meni Æsa ulos. Vigdis otti silloin lapsen leivät
pelliltä ja vei ne tälle.
"Ole vaiti nyt ja syö", sanoi hän työntäen ne pojan syliin. Pojan itku
taukosi ja hän katsoi äitiinsä. Sitten hän koetteli sormillaan leipiä,
mutta ne olivat hänen mielestään liian kuumat, ja häntä peloitti
myöskin. Vigdis silitti nyt pari kertaa hänen tukkaansa. Mutta sitten
hän käski pojan Æsan luo.