Aamulla Æsa Haraldintytär meni Gunnarin luo, joka vielä makasi
sängyssä; hän käski palvelusväen ulos ja istuutui Gunnarin sängyn
laidalle, ja he puhelivat kauan. Tämän jälkeen Gunnar nousi vuoteesta
ja meni tapaamaan Vigdistä tämän aittaan.
Vigdis nousi paikaltaan hyvin kalpeana ja peloissaan isän astuessa
sisään. Mutta Gunnar ei sanonut paljoa, ja Æsa pysytteli koko ajan
hänen lähellään. Gunnar meni katsomaan poikaa ja sanoi:
"Näkyy kyllä, kuka hänen isänsä on."
Vigdis ei vastannut mitään. Silloin sanoi Gunnar:
"Mieleni on usein ollut raskas siitä, että minulla oli vain yksi
lapsi, eikä yhtään poikaa. Mutta olen luullut olleeni hellä
sinulle ja karttaneeni kovuutta. Toivoin näkeväni sinut iloisena
ja arvossapidettynä ennen kuolemaani. Mutta parempi olisi ollut,
että olisin kuollut lapsetonna, kuin että minun nyt täytyy kuulla
mainittavan sinua huoraksi ja nähdä äpäröiden häärivän ympärilläsi
vanhuuteni päivinä."
Vigdis vastasi:
"Toden sanoit, isä. Parempi olisi ollut, ettei sinulla olisi tytärtä
ollutkaan."
Enempää Gunnar ei sanonut, vaan lähti pois.