Las Vegas Carmichael oli aikansa kehittämä.
Pan Handle Texasissa, vanha Chisholmin tie, jota pitkin nuo suuret
karjalaumat kulkevat pohjoista kohti, ja Fort Dodge, jossa paimenet
taistelevat väärinpelaajien kanssa, kaikki nämä kovat paikat olivat
lyöneet leimansa Carmichaeliin. Olla kotoisin Texasista oli samaa kuin
tulla sieltä, missä taistellaan. Ja paimenen elämä on vaivalloinen,
hurja, villi ja yleensä lyhyt. Edut olivat niiden puolella, joilla oli
onnea ja olivat nopeammat revolverinkäytössä. Nämä miehet vaelsivat
etelästä pohjoiseen ja länteen ollen levottomia, ritarillisia ja
äkäisiä heille ominaiseen tapaansa.
Rajamaan uudisasukkaat ja karjanomistajat eivät olisi milloinkaan
voineet muodostaa Länttä asuttavaksi, ellei noita hurjia paimenia
olisi ollut olemassa, noita erämaan suuria juomareita, ratsastajia ja
kovaan elämään tottuneita, noita tyyniä, kylmäverisiä, lyhytsanaisia ja
vaatimattomia nuoriamiehiä, joiden veren tuli oli lämmittänyt ja jotka
suhtautuivat suurenmoisesti ja peloittavan uhmaavasti vaaroihin ja
kuolemaan.
Las Vegas ratsasti hevosellaan Cassin lesken huvilasta Turnerin
kapakkaan niin, että kannustetun hevosen kaviot paukahtivat kapakan
oveen. Hänen tulonsa huoneeseen tapahtui silmänräpäyksessä. Sitten hän
seisoi paikoillaan oven raossa hevosen korskahdellessa ja peräytyessä
takaisinpäin. Kaikki kapakassa olevat miehet, jotka näkivät Las Vegasin
tulon, ymmärsivät sen merkityksen. Ei salaman iskukaan olisi niin
nopeasti jäykistyttänyt tuota juopottelevaa, pelaavaa ja keskustelevaa
joukkoa. He totesivat samankaltaisin tuntein tulijan ja hänen tulonsa
luonteen. Tuossa savuisessa huoneessa oli hetkisen aivan hiljaista,
sitten kaikki hengittivät, liikahtelivat ja nousivat aiheuttaen
nopeasti tuolien ja pöytien liukumisen paikoiltaan.
Paimenen leimuavat silmät tarkastelivat joukkoa ja kiintyivät sitten
Mulveyhin ja tämän meksikolaiseen toveriin. Tämä katse erotti nuo kaksi
muista ja hermostuneiden miesten nopea peräytyminen todisti sen. Mulvey
ja lammaspaimen jäivät huoneen keskelle.
"Päivää, Jeff, missä isäntäsi on?" kysyi Las Vegas. Hänen äänensä
oli tyyni ja ystävällinen, ja hänen käytöksensä oli vaivatonta ja
luonnollista, mutta hänen kasvojensa ilme kalvistutti sekä Mulveyn että
meksikolaisen.
"Hän on varmasti kotona", vastasi Mulvey.
"Kotonako? Mitä hän sanoo nykyään kodikseen?"
"Hän on muuttanut asumaan Auchinclossin kartanoon", vastasi Mulvey.
Hänen äänensä ei ollut kova, mutta hänen katseensa oli peloton ja
tarkasteleva.
Las Vegasia vapisutti kuin häntä olisi pistetty. Kapakan
vaaleanpunainen valo muutti hänen kasvonsa saman värisiksi.
"Jeff, olit kauan aikaa vanhan Alin palveluksessa ja olen kuullut
puhuttavan riidoistasi", sanoi Las Vegas. "Siinä ei ole minulla mitään
tekemistä, vaan siinä, että petit neiti Helenin."
Mulvey ei koettanutkaan kieltää sitä. Hän nieleskeli hitaasti, hänen
kätensä alkoivat vapista ja hän tuli yhä kalpeammaksi. Jälleen
merkitsivät Las Vegasin sanat vähemmän kuin hänen katseensa, joka nyt
kohdistui meksikolaiseenkin.
"Pedro, olet Beasleyn vanhimpia miehiä", sanoi Las Vegas syyttävästi.
"Olit yksi noista neljästä meksikolaisesta, jotka --"
Tässä paimen keskeytti ja puri hampaitaan kuin hänen suussaan olisi
ollut myrkkyä. Meksikolainen näytti syyllisyytensä ja pelkonsa. Hän
alkoi lörpötellä.
"Tuki suusi!" karjaisi Las Vegas heilauttaen uhkaavasti ja hurjasti
kättään kuin hän olisi aikonut lyödä. Joukko käsitti sen merkityksen
kumminkin heti, sillä se hajautui sikin sokin kummallekin taholle
jättäen avoimen paikan noiden kolmen taakse.
Las Vegas odotti, mutta Mulvey näytti vastahakoiselta. Huolimatta
pelostaan näytti meksikolainen vaaralliselta. Hänen sormensa
käpristyivät aina tämän tästä kuin hänen käsivarsissaan olevista
jänteistä olisi vedetty.
Hetkinen epäluuloa, mutta kumminkin enemmän kuin tarpeeksi Mulveyn
pelon todistamiseksi, ja Las Vegas käänsi selkänsä nauraen ivallisesti
parille ja meni tiskin luo. Hänen pyyntönsä saada pullo juotavaa
säpsähdytti kovasti Turneria, joka ojensi sen paimenelle vapisevin
käsin. Las Vegas kaasi ryypyn, mutta katsoi kumminkin samalla tarkasti
tiskin takana olevaan vanhaan himmentyneeseen kuvastimeen.
Tämä selinolo miehiin, joita hän oli juuri uhmannut, osoitti,
millaisessa koulussa Las Vegas oli harjoitellut. Jos nuo miehet
olisivat olleet hänen arvoisiaan vastustajia, ei hän olisi milloinkaan
heitä ivannut. Kun Mulvey ja meksikolainen liikahtivat tarttuakseen
revolveriinsa, pyörähti Las Vegas nopeasti ja ampui kaksi laukausta.
Mulveyn kaatuessa lensi tämän revolveri lattialle ja meksikolainen
vyörähti kaksinkerroin lattialle. Sitten ojensi Las Vegas vasemman
kätensä ottamaan vasta kaatamaansa ryyppyä.
Silloin juuri hyökkäsi Dale kapakkaan, hillitsi nopeasti
kärsimättömyytensä, pyörsi sivulle ja pysähtyi tiskin viereen. Ovi ei
ollut vielä lakannut heilumasta, kun se jälleen työntyi sisäänpäin ja
Helen Rayner tuli huoneeseen kalpeana ja silmät suurina pelosta.
Seuraavassa hetkessä joi Las Vegas maljansa Beasleyn miesten kuolemaksi
ja heitti hurjasti lasinsa lattialla kiemurtelevaa meksikolaista kohti.
Dale ojentautui horjuvaa Heleniä kohti ja tarttui Heleniin tämän
pyörtyessä.
Las Vegas alkoi kiroilla ja mennen Dalea kohti työnsi hän tämän pois
kapakasta.
"Mitä sinulla on täällä tekemistä?" huusi hän kiukkuisesti. "Eikö sinun
pidä pitää huolta tytöistä? No tee se sitten, sinä suuri intiaani!
Miten voit sallia hänen juosta tänne jäljessäsi ja panna henkensä siten
alttiiksi? Sinun on pidettävä huolta hänestä ja Bosta ja jätettävä tämä
minulle."
Vaikka paimen olikin raivoissaan Dalelle, näki hän kumminkin tarkasti
kaikki läheisyydessä olevat hevoset ja himmeästi valaistussa huoneessa
olevat miehet. Dale nosti tytön syliinsä ja sanomatta sanaakaan poistui
pimeään. Las Vegas palasi huoneeseen revolveri kädessään. Jos joukossa
oli tapahtunut joku muutos, oli se kumminkin vähäinen. Jännitys oli
lauennut. Turnerkin oli laskenut käsivartensa alas.
"Aloittakaa jälleen entiset huvituksenne", sanoi paimen huitaisten
revolverillaan. "Mutta jokainen, joka aikoo poistua, saa vastata itse
seurauksista."
Sanottuaan sen peräytyi hän tiskin viereen mustan pullonsa luo.
Turner meni nostamaan tuoleja ja pöytiä pystyyn, ja pian oli joukko
syventynyt peliinsä ja juomiseensa, ehkä kumminkin varovaisemmin ja
epäluuloisemmin kuin äsken. Oli merkityksellistä, että heidän ja oven
välissä oli leveä aukko. Silloin tällöin tarjosi Turner likööriä sitä
haluaville.
Las Vegas nojasi selkänsä tiskiin. Jonkun ajan kuluttua pisti hän
revolverin tuppeen ja ojentautui ottamaan pulloa. Hän joi katsoen
tuimin silmin oveen. Ketään ei kumminkaan tullut eikä kukaan mennyt
ulos, vaikka peli ja juominen eivät näyttäneet huvittavan ketään.
Ja tuo savuinen, pitkä ja pahalta haiseva huone olikin ikävä paikka
himmeine keltaisine valoineen ja synkkine pahansuovine kasvoineen
Turnerin hiiviskellessä edestakaisin, kuolleen Mulveyn tuijottaessa
kamalasti kattoon, meksikolaisen väristessä yhä enemmän, kunnes hän
vapisi kovasti ja makasi sitten hiljaa paikoillaan, ja synkän odottavan
paimenen juodessa ja kuunnellessa jokaisen nauttimansa ryypyn yhä
enemmän tulistuttamana ja kiihoittamana askelia, joita ei kuulunut
tuleviksi.
Aika kului ja sen aiheuttama pieni muutos tapahtui vain paimenessa.
Juoma vaikutti häneen, mutta hän ei päihtynyt. Näytti siltä kuin hänen
juomansa likööri olisi sisältänyt kiihtyvää tulta ja jonkunlaista
polttoainetta hänen toimintaansa hallitsevalle vihalle. Hän muuttui
vihaisemmaksi, synkemmäksi, miettiväisemmäksi, kumarammaksi ja
rauhattomammaksi, samalla kun hänen silmänsä alkoivat veristää ja
posket punoittaa. Vihdoin, kun oli jo niin myöhäinen, ettei Beasleyn
tulo sinne näyttänyt enää ollenkaan mahdolliselta, poistui Las Vegas
kapakasta.
Kaikki kylän valot oli jo sammutettu. Väsyneet hevoset seisoivat
riippuvin päin pimeässä. Löydettyään omansa talutti Las Vegas sen
tielle ja sitten muudatta kujaa kedolle, mistä eräs lato siinti
himmeästi tähtien valossa. Aamu ei ollut enää kaukana. Hän irroitti
satulan ja päästettyään hevosen irti meni hän latoon. Siellä näytti
kaikki olevan hänelle tuttua, koska hän löysi heti tikapuut, kiipesi
vintille ja heittäytyi heinille pitkäkseen.
Hän lepäsi, mutta ei nukkunut. Aamun alkaessa sarastaa poistui hän
ladosta ja haki hevosensa sinne. Auringon noustessa käveli hän
edestakaisin pienessä ladossa ja katseli silloin tällöin ulos lautojen
välissä olevista leveistä raoista. Seuraavien tuntien kuluessa katseli
hän kylään meneviä ratsastajia, paimenia ja ajopelejä.
Noin aamiaisen aikaan satuloi hän hevosensa ja ratsasti takaisin samaa
tietä, jota hän edellisenä yönä oli tullut. Saavuttuaan Turnerin
kapakkaan pyysi hän jotakin syödäkseen ja whiskyä juodakseen. Sen
jälkeen muuttui hän kuuntelevaksi ja vahtivaksi koneeksi. Hän
juopotteli kohtuuttomasti tunnin, mutta sitten hän lakkasi. Hän näytti
olevan juovuksissa, mutta ei samalla tapaa kuin juopuneet tavallisesti.
Hän muuttui villiksi, hurjaksi ja synkäksi, sanalla sanoen mieheksi,
jota oli parasta karttaa. Turner palveli häntä hyvin peloissaan.
Lopulta muuttui Las Vegasin tila sellaiseksi, että hänen oli
tahtomattaankin toimittava. Hän ei voinut seisoa paikoillaan eikä
istuutuakaan. Mentyään ulos sivuutti hän kaupan, mihin miehet
peräytyivät karttaakseen häntä, ja kun hän läksi kävelemään tietä, oli
hän niin varuillaan kuin hän olisi odottanut jonkun piilossa olevan
vihollisen pyssyn laukausta. Palatessaan kylän valtakadulle ei hän
nähnyt enää ainoatakaan ihmistä. Hän meni jälleen Turnerin kapakkaan.
Hermostunut ja kalpea omistaja oli siellä toimessaan, mutta Las Vegas
ei halunnut enää mitään juotavaa.
"Turner, ammun luullakseni sinut palattuani tänne jälleen", sanoi hän
poistuessaan.
Hänellä oli nyt kaupat, tie, jopa koko kyläkin hallussaan, ja hän
käveli siellä kuin vahti, joka odottaa intiaanien hyökkäystä.
Noin puolenpäivän tienoissa uskalsi muudan mies lähestyä paimenta ja
puhutella häntä.
"Las Vegas, oletko kuullut, että kaikki meksikolaiset poistuvat
seudulta?"
"Päivää, Abe", vastasi Las Vegas. "Mitä hittoa sinä nyt puhut?"
Mies toisti ilmoituksensa ja Las Vegas rupesi hirveästi kiroilemaan.
"Abe, tiedätkö, mitä Beasleyllä on mielessä?"
"Kyllä. Hän on miehineen talossaan, mutta luullakseni ei hän voi
viivyttää tänne tuloaan enää pitkääkään aikaa."
Niin puhui Länsi. Beasley pakotettaisiin kohtaamaan vihollinen, joka
oli tullut yksinään häntä vastaan. Jo paljon ennen tätä tuntia olisi
jokainen urhoollinen mies tullut tapaamaan Las Vegasia. Beasley
ei voinut palkata ainoatakaan miestä estämään tämän tilanteen
väkivaltaisuutta. Tämä oli ratkaiseva koe, jonka mukaan hänen omatkin
miehensä tulisivat häntä tuomitsemaan. Siitä voidaan vain sanoa,
että vaikka Lännen viileys olikin tehnyt hänen häikäilemättömyytensä
mahdolliseksi, pani se kumminkin nyt hänet vastaamaan siitä.
"Abe, ellei tuo meksikolainen tule tänne minua tapaamaan, menen minä
sinne."
"Mene vain, mutta älä kiiruhda", vastasi Abe.
"Tanssin hitaan soiton tahdissa... Pyöräytäpäs savuke."
Hieman vapisevin sormin pyöräytti Abe savukkeen, sytytti sen omastaan
ja ojensi sen sitten paimenelle.
"Las Vegas, kuulen varmasti hevosten kavioiden kapsetta", huomautti hän
sitten nopeasti.
"Niin minäkin", vastasi Las Vegas pää pystyssä kuin kuuntelevalla
antiloopilla. Hän unhotti nähtävästi savukkeensa ja ystävänsä. Abe
kiiruhti takaisin kauppaan, jonne hän hävisi.
Las Vegas alkoi kävellä jälleen edestakaisin ja hänen liikkeensä
olivat nyt paljon liioitellumpia kuin milloinkaan ennen. Johonkin
Idän yhteiskuntaan kuuluva tavallinen järkevä kuolevainen olisi
luullut tuota punaposkista paimenta päihtyneeksi tahi hulluksi,
ja ehkä Las Vegas muistuttikin kumpaakin. Mutta siitä huolimatta
oli hän ihmeellisen terävä, jännittynyt ja vaikuttava kapine tämän
merkityksellisen riidan ratkaisemiseksi. Kuinka monta tuhatta kertaa
olikaan teillä ja Lännen pienten kaupunkien leveillä kaduilla nähty
tällaista paimenten kävelyä! Vaikka se olikin hurjaa, veristä
ja traagillista, oli sillä kumminkin samanlainen merkitys noina
uranuurtajapäivinä kuin hevosella ja auralla.
Vihdoin oli Pinestä nähtävästi tullut aivan hylätty kylä
lukuunottamatta Las Vegasia, joka vartioitsi pitkää alaansa monin
tavoin -- hän nojautui johonkin välitiessään, hän käveli kuin vuorilla
kiipeilijä, hän hiipi eteenpäin intiaanin tapaan puulta puulle ja
nurkasta nurkkaan, hän katosi kapakkaan ilmestyäkseen jälleen näkyviin
sen takaovesta, hän kiersi talleja päästäkseen jostakin toisesta
paikasta valtakadulle ja silloin tällöin lähestyi hän hevostaan kuin
noustakseen sen selkään.
Kun hän meni viimeisen kerran Turnerin kapakkaan, ei hän nähnyt
siellä ketään. Hän takoi hurjasti tiskiin revolverillaan, mutta ei
saanut mitään vastausta. Siiloin pääsi hänen kauan hillitty raivonsa
valloilleen. Huutaen hurjasti tarttui hän toiseen revolveriin ja ampui
rikki kuvastimen ja lamput. Hän ampui kaulan muutamasta pullosta ja
joi, kunnes hän oli tukehtua. Hänen niskansa vetäytyi ryppyihin ja tuli
punaiseksi. Ainoa hidas ja harkittu teko oli revolverin lataaminen
uudestaan. Sitten hän hyökkäsi ovesta, hyppäsi hurjasti kiljahtaen
rentonaan satulaan, vetäisi ohjaksista hevosen pystyyn ja kannusti sen
laukkaan.
Kaupan ikkunoihin ja ovelle juosseet miehet näkivät vain valtatiellä
kiitävän tomupilven. Sitten he tulivat ulos nähdäkseen sen katoavan.
Epävarmuuden hetki oli nyt ohitse. Las Vegas oli lähtenyt sovittamaan
Lännen lakia, hän oli vaatinut miestä esiintymään ja odottanut kauemmin
kuin hänen olisi ollut pakkokaan todistaakseen, että tuo mies oli
pelkuri raukka. Kaikesta huolimatta oli Beasley nyt merkitty mies. Tämä
hetki näytti, millaista voimaa hän oli uhmannut. Hän voi miehineen
kyllä tappaa paimenen, joka oli ratsastanut yksinään häntä vastaan,
mutta se ei korjaisi ollenkaan häpeää.
Edellisenä iltana, kun Beasley oli juuri lopettanut myöhäisen
illallisensa vasta anastamallaan maatilalla, tuli Buck Weaver, muudan
hänen miehistään, tuomaan hänelle tietoa Mulveyn ja Pedron kuolemasta.
"Keitä tuossa joukossa on? Onko heitä montakin?" kysyi hän nopeasti.
"Ainoastaan yksi mies, isäntä", vastasi Weaver.
Beasley näytti hämmästyvän. Hän oli miehineen valmistautunut kohtaamaan
tuon tytön ystäviä, jonka omaisuuden hän oli anastanut, ja luottaen
oman voimansa suuruuteen ei hän ollut luullut siitä tulevan veristä
eikä pitkää ottelua. Mutta tämä hämmästyttävä seikka muutti tilanteen
paljon vaikeammaksi.
"Yksikö mies?" huudahti hän.
"Niin. Tuo Las Vegas-niminen paimen. Ja, isäntä, hän näyttää olevan
taitava revolverilla-ampuja Texasista. Satuin olemaan silloin Turnerin
kapakassa. Olin juuri mennyt toiseen huoneeseen, kun Las Vegas saapui
ratsastaen ja hyökkäsi kapakkaan. Hän huusi heti Jeffille ja Pedrolle,
jotka molemmat kalpenivat. Ja sitten, hitto vieköön, käänsi tuo paimen
heille selkänsä ja meni hakemaan itselleen ryyppyä tiskiltä. Mutta hän
katseli kumminkin kuvastimeen, ja kun Jeff ja Pedro yrittivät temmata
revolverinsa esille, pyörähti hän nopeasti kuin salama ja ampui heidät
molemmat. Livahdin ulos ja --"
"Miksi et ampunut häntä?" karjaisi Beasley.
Buck Weaver katsoi vakavasti isäntäänsä, ennenkuin hän vastasi:
"Tapani ei ole ampua ketään ovien takaa. Ja mitä taisteluun Las Vegasin
kanssa tulee, niin suokaa minulle anteeksi, isäntä, pidän edelleenkin
paljon auringonpaisteesta ja punaisesta likööristä. Ja sitäpaitsi
minulla ei ole mitään Las Vegasia vastaan. Jos hän olisi tullut tänne
jonkun joukon johtajana ja vaatinut meitä taisteluun, olisimme kyllä
siihen ryhtyneet. Mutta emme laskeneet oikein. Nyt on asia muuttunut
kokonaan teidän ja Las Vegasin väliseksi. Teidän olisi pitänyt olla
katsomassa, miten hän ajoi tuon metsästäjän, Dalen, pois kapakasta."
"Dalenko? Tuliko hänkin sinne?" kysyi Beasley.
"Hän saapui sinne heti sen jälkeen kun paimen oli ampunut Jeffin. Ja
tuo suurisilmäinen tyttö, hänkin tuli sinne juosten, mutta pyörtyi
Dalen syliin. Las Vegas ajoi Dalen ulos ja kiroili häntä niin kovasti,
että me kuulimme sen kaikki. Niin, Beasley, taistelusta ei siis
tulekaan mitään, vaikka olimme luulleet."
Beasley kuuli näin ollen Lännen puhuvan erään oman miehensä suulla.
Ja Buck Weaverin sanat olivat todellakin julmia, ivallisia ja
melkeinpä pilkallisia. Tämä paimen oli kerran ollut Al Auchinclossin
palveluksessa, mutta oli karannut Beasleyn puolelle Mulveyn johdolla.
Mutta Mulvey oli nyt kuollut ja tilanne oli suuresti muuttunut.
Beasley katsahti Weaveriin vihaisesti ja synkästi ja viittasi häntä
poistumaan. Päästyään ovelle katsahti Weaver häneen epäilevästi
ja arvostelevasti ja lähti sitten ulos. Beasley ei olisi sietänyt
tuollaista katsetta ennen.
Se tarkoitti samaa, mitä Weaverin juomaveikot, Beasleyn pitkäaikaiset
ja uskolliset vartijat, seudun asukkaat ja Lännen henki tarkoittivat,
että Beasleyn toivottiin ratsastavan kylään kohtaamaan yksinäistä
vihollistaan.
Mutta Beasley ei lähtenyt. Sen sijaan käveli hän edestakaisin Nell
Raynerin pitkässä arkihuoneessa hermostuneesti, voimatta ollenkaan
levätä. Monta kertaa hän epäröi ja monta kertaa hän lähestyi nopeasti
ovea ainoastaan pysähtyäkseen. Puoliyö oli jo aikoja ohi, kun hän
heittäytyi vuoteelleen, mutta ei voinut nukkua. Hän heittelehti ja
pyörähteli koko yön ja nousi vihaisena ja ärtyneenä päivän sarastaessa.
Hän kirosi meksikolaista palvelijatarta, joka oli tyytymätön hänen
isännöimiseensä. Ja hänen suureksi hämmästyksekseen ja raivokseen
ei ainoakaan hänen miehistään tullut rakennukseen, vaikka hän olisi
odottanut miten pitkään tahansa. Silloin hän lähti aitauksiin ja
talleihin ottaen pyssyn mukaansa. Miehet olivat siellä yhdessä
joukossa, joka hieman hajautui hänen lähestyessään. Mutta ei
ainoatakaan meksikolaista ollut näkyvissä.
Beasley käski miesten satuloida hevoset ja lähteä hänen kanssaan
kylään. Mutta määräystä ei toteltu. Beasley kiroili ja raivosi. Hänen
miehensä istuivat tahi nojautuivat johonkin ja katselivat maahan.
Ilmassa oli pidätetyn vihollisuuden tuntua. Miehet, jotka olivat
olleet kauemmin hänen palveluksessaan, eivät käyttäytyneet aivan niin
kummallisesti, mutta eivät kumminkaan totelleet. Vihdoin huusi Beasley
meksikolaisiaan.
"Isäntä, meidän on pakko ilmoittaa, että kaikki meksikolaiset ovat
karanneet näiden tuntien kuluessa tuonne Magdaleenaan päin", sanoi Buck
Weaver.
Kaikista näistä nopeasti esiintyvistä hämmästyttävistä seikoista oli
tämä hämmästyttävin. Beasley kirosi kysyvästi ihmetellen.
"Isäntä, ne pelkäsivät varmaankin tuota Texasista kotoisin olevaa
revolverisankaria", vastasi Weaver kylmäverisesti.
Beasleyn tummat mustahkot kasvot muuttivat väriään. Millainen peitetty
tarkoitus pillikään Weaverin harvaan lausutuissa sanoissa! Muudan mies
tuli aitauksesta taluttaen Beasleyn satuloitua ja suitsitettua hevosta.
Hän irroitti ohjakset käsistään ja istuutui toveriensa joukkoon
sanomatta sanaakaan. Ei kukaan muukaan puhunut mitään. Hevosen läsnäolo
oli merkityksellinen. Päästäen sähisevän kirouksen partaansa tarttui
Beasley jälleen pyssyynsä ja palasi asuinrakennukseen.
Hän ei huomannut raivoissaan eikä kiihkoissaan sitä, minkä hänen
miehensä olivat jo tienneet tuntikausia, että jos hänellä oli ollut
jonkunlainenkaan mahdollisuus saavuttaa heidän kunnioituksensa nyt
tulevaksi ajaksi, oli tuo mahdollisuus jo aikoja sitten haihtunut
olemattomiin.
Beasley karttoi rakennukseen johtavaa aukeata käytävää, ja kun hän
saapui sinne, kaatoi hän hermostuneesti itselleen ryypyn. Tulisessa
juomassa oli kumminkin selvästi jotakin, joka peloitti häntä, koska hän
siirsi pullon syrjään. Tuntui kuin se olisi sisältänyt väärää rohkeutta.
Hän rupesi jälleen kävelemään edestakaisin pitkässä huoneessa
hermostuen sitä enemmän, kuta paremmin hän pääsi selville tilanteesta.
Kalpea palvelijatar kutsui häntä pari kertaa päivälliselle.
Ruokasali oli valoisa ja hauska, ja herkullinen höyryävä ateria odotti
häntä, mutta palvelijatar oli kadonnut. Beasley istuutui ja laski
suuret kätensä pöydälle.
Silloin hän säpsähti kuullessaan hiljaista kolinaa ja kannusten
kilinää. Hän käänsi päätään.
"Päivää, Beasley", sanoi Las Vegas, joka oli ilmestynyt salaperäisesti
huoneeseen.
Beasleyn ruumis näytti paisuvan kuin hänen suoniinsa olisi ilmestynyt
puolta enemmän verta. Hänen kalpeat kasvonsa olivat aivan hikiset.
"Mitä haluatte?" kysyi hän käheästi
"Isäntäni, neiti Helen sanoi, koska olen työnjohtaja täällä, että teen
kauniisti ja rehellisesti, jos tulen tänne syömään kanssanne viimeisen
kerran", vastasi paimen. Hän puhui hitaasti ja tyynesti ystävällisellä
ja iloisella äänellä. Mutta muuten oli hän kuin haukka, joka on valmis
iskemään nokkansa syvälle saaliiseensa.
Beasleyn vastaus oli äänekäs, katkonainen ja käheä.
Las Vegas istuutui Beasleytä vastapäätä.
"Syökää tahi olkaa syömättä, se on aivan sama minulle", sanoi Las Vegas
alkaen täyttää lautastaan vasemmalla kädellään. Hänen oikea kätensä
nojautui kevyesti vain vapisevien sormien nokilla pöydän laitaan eikä
hän sekunnin murto-osaksikaan kääntänyt katsettaan Beasleysta.
"No niin, te sekarotuinen meksikolainen vieraani, vereni kiehuu
todellakin nähdessäni teidät istumassa siinä ja tietäessäni, että
olette karkoittanut isäntäni, neiti Helenin, talostaan", aloitti Las
Vegas hiljaa varustaen eteensä tyynesti ruokaa ja juomaa. "Eläessäni
olen kyllä kohdannut paljonkin lainsuojattomia, varkaita, rosvoja ja
muita sellaisia, mutta kaikista likaisista kunnottomista roistoista
olette te kumminkin paras. Aion ampua teidät minuutin tai parin
kuluttua tahi aivan heti kuin liikautatte likaisia kourianne. Mutta
toivoakseni olette siksi kohtelias, että sallitte minun sanoa muutamia
sanoja. Kaikista näkemistäni keltaisista meksikolaiskoirista olette
te pahin. Ajattelin viime yönä teissä ehkä olevan sen verran miestä,
että tulette kohtaamaan minua kuin mies, jotta olisin voinut pestä
käteni jälkeenpäin saamatta vatsaani kipeäksi. Mutta ette suvainnut
tulla. Beasley, minua hävettää niin hirveästi, koska minun oli pakko
tulla tänne ampumaan teidät, etten ole tuonaikaisen itseni, jolloin
ratsastin Chisholmin puolesta, pikkuserkkukaan. Ette varmaankaan
välitä ollenkaan, vaikka sanonkin teitä valehtelijaksi, ryöväriksi,
mustajalaksi, nuuskivaksi arosudeksi ja raukaksi, joka palkkaa muita
tekemään likaisia töitään! Jumalauta! --"
"Carmichael, sallikaa minun sanoa muutama sana", keskeytti Beasley
käheästi. "Olette oikeassa, ettei nimitteleminen minuun pysty. Mutta
keskustelkaamme. Maksan teille -- kymmenentuhatta dollaria."
"Hyi, hyi, hyi!" karjui Las Vegas. Hän oli niin jännittynyt kuin
pingoitettu kieli ja hänen kasvonsa loistivat kalpeina. Oikea käsi
alkoi vapista yhä enemmän.
"Lisään siihen puolet", huohotti Beasley. "Luovutan puolet tilasta,
kaiken karjan ja --"
"Tuki suusi!" huusi Las Vegas peloittavan kiihkeästi.
"Kuunnelkaa minua, peräytän tarjoukseni ja luovun koko Auchinclossin
talosta!" Beasley oli nyt vapiseva, kuiskaava, toivoton ja kalmankalpea
mies, jonka silmät pyörivät hurjasti.
Las Vegas löi nyrkkinsä kovasti pöytään.
"Meksikolainen, puolustaudu!" hän huudahti.
Silloin Beasley koetti tarttua revolveriinsa toivottomasti ja
hurjistuneesti.