Snake Ansonin miehistä oli nuorella Burtilla terävimmät silmät,
jonka vuoksi hän sai toimia tähystäjänä heidän oleskellessaan tuolla
korkealla pengermällä. Hänen oli käsketty vahtia tarkasti alempana
olevia aukeita rinteitä ja ilmoittaa heti, jos joku hevonen sattuisi
ilmestymään näkyviin.
Setrinuotiosta, johon oli heitetty viheriöitä tuoreita oksia, kohosi
korkea ja ohut savupatsas taivaalle. Tätä merkkitulta oli poltettu
auringonnoususta alkaen.
Viimeöinen leiri oli sijainnut setrikössä pengermän takalaidassa.
Mutta nähtävästi ei Anson halunnut jäädä sinne pitkäksi ajaksi, koska
hän aamiaisen jälkeen oli käskenyt satuloida ja kuormittaa hevoset.
Ne olivat kärsimättömät ja levottomat, pureskelivat kuolaimiaan ja
huiskivat kärpäsiä. Jo melko korkealle kohonnut aurinko paistoi
kuumasti eikä tuulen henkäyskään sopinut puhaltamaan tuohon suojaiseen
kolkkaan.
Shady Jones oli ratsastanut jo varhain täyttämään vesisäiliöitä eikä
ollut vielä palannut. Anson, joka oli nyt laihempi, liukkaampi ja
käärmemäisempi kuin milloinkaan ennen, sekoitteli juuri likaisia
ja rikkinäisiä kortteja. Hänen vastapelaajanaan oli tuo lihava
mustaihoinen Moze. Rahan puutteessa käyttivät pelaajat merkkeinä
setrinkäpyjä, joista jokainen vastasi piipullista tupakkaa. Jim Wilson
oli heittäytynyt muutaman setrin juurelle; hänen parroittuneet kasvonsa
olivat likaisenharmaat, vaaleat silmät hehkuivat pahaenteisesti ja
suu oli yrmeästi kiinni. Aina hetken kuluttua katsoi hän Riggsiin,
ja näytti siltä kuin tuollainen silmäys olisi ollut tarpeeksi.
Riggs käveli edestakaisin aukiossa avopäin ja takitta. Hänen mustat
samettihousunsa ja kirjailtu liivinsä olivat tomuiset ja repaleiset.
Suuri revolveri hyppeli omituisesti tupessaan, joka heilui hänen
kupeellaan. Riggs näytti levottomalta. Hänen kasvonsa olivat aivan
hikiset, vaikka ne eivät ollenkaan punoittaneet. Hän ei näyttänyt
välittävän auringosta eikä kärpäsistä. Hänen silmänsä tuijottivat
tummina ja hurjasti vilkuillen sinne tänne. Mutta useimmin kohdisti
hän kumminkin katseensa vangittuun tyttöön, joka istui setrin juurella
muutamien metrien päässä miehistä.
Bo Raynerin pienet jalat oli sidottu suopungilla, jonka toinen pää
jatkui maata pitkin jonnekin. Hänen kätensä olivat vapaat ja hänen
ratsastuspukunsa oli tomuinen ja epäjärjestyksessä. Pienet kasvot
olivat kalpeat ja silmät leimusivat uhmaavasti.
"Harve Riggs, en haluaisi nyt olla tomuisissa kengissänne
miljoonastakaan dollarista", sanoi hän ivallisesti.
Mutta Riggs ei ollut kuulevinaankaan.
"Revolveri on vyöllänne aivan nurinkurisesti. Mitä te sillä oikeastaan
teettekään?" jatkoi Bo ärsyttävästi.
Snake Anson nauroi käheästi ja Mozen mustat kasvot vääntyivät irviin.
Jim Wilson näytti nauttivan tytön sanoista. Hän taivutti luisevan
päänsä ärtyisästi ja vakavasti kuin kuunnellakseen.
"Parasta on, että lopetatte", sanoi Riggs synkästi.
"Enkä lopeta!" selitti Bo.
"Mutta jos minä annan teille selkään", uhkasi Riggs.
"Minulleko selkään? Koetapas, sinä likainen, raukkamainen ja
kerskaileva roikale!" huudahti Bo tulisesti. "Haluaisinpa nähdä sinun
koettavan. Repisin silloin tuon pitkän mustan tukkasi juurineen
päästäsi."
Riggs lähestyi Bota kädet nyrkissä kuin kuristaakseen hänet vihoissaan.
Mutta tyttö kumartui eteenpäin punastunein kasvoin ja leimuavin silmin.
"Sinä kirottu pieni kissa!" mumisi Riggs käheästi. "Annan sinulle
selkään, ellet tuki suutasi."
"Tule vain tänne. Luuletko uskaltavasi minuun koskea? Harve Riggs,
en pelkää sinua ollenkaan. Etkö ymmärrä sitä? Olet valehtelija,
kerskailija ja inhoittava kuin käärme! Et kelpaa edes sitomaan näiden
lainsuojattomien kengännauhojakaan."
Riggs astui pari pitkää askelta ja kumartui Bon yli purren hampaitaan.
Hän löi Bota kovasti poskelle.
Lyönnin vaikutuksesta heilahti Bon pää taaksepäin, mutta hän ei
huudahtanutkaan.
"Aiotko pitää suusi kiinni?" tiuskaisi Riggs peräytyessään veren
värjätessä hänen kasvonsa tummanpunaisiksi.
"Nauran sinulle ja uhkauksillesi", vastasi Bo tyynesti ja harkitusti
vihoissaan. "Olet sitonut minut ja lyönyt minua. Hae nyt nuija -- pysy
siellä kauempana minusta -- ja lyö minua vieläkin. Voi, jos tietäisin
sinulle sopivia nimityksiä, saisit ne nyt kuulla!"
Snake Anson oli lopettanut pelinsä ja katseli nyt kuunnellen puoleksi
tyytymätön, puoleksi huvitettu ilme käärmemäisissä kasvoissaan. Jim
Wilson nousi hitaasti seisoalleen. Jos joku olisi kiinnittänyt nyt
huomionsa häneen, olisi hän nähnyt, että tuo kohtaus oli omituisesti
lumonnut Wilsonin, vaikka tämä vielä olikin omissa ajatuksissaan. Hän
aukaisi kumminkin nopeasti puseronsa niskanauhan.
Riggs heristi nyrkkiään vielä vihaisemmasti tytölle. Mutta tämä yltyi
vain.
"Sinä koira!" sähisi Bo. "Ah, kunpa minulla vain olisi revolveri!"
Vaikka hänen kasvonsa olivatkin aivan kalpeat ja vaikka hänen silmänsä
leimusivatkin vihaisesti, muuttuivat ne nyt kumminkin niin surullisen
kauniiksi, että Anson sotkeutui asiaan.
"Kuulehan, Riggs, et saa lyödä tyttöä", varoitti hän. "Sellainen
pahentaa vain asiaa. Anna hänen olla rauhassa."
"Mutta hänen on tukittava suunsa", vastasi Riggs.
"Miten maailmassa voit saada sen aikaan? Ehkä hän rauhoittuu, kun
poistut hänen näkyvistään. Kuinka tyttö muuten voi?"
Anson siveli riippuvia viiksiään katsellessaan Bota.
"Voitteko sanoa, olenko ärsyttänyt teitä ja miehiänne vielä?" kysyi Bo.
"Ette luullakseni", vastasi Anson.
"Ette ole kuuleva minun sitä tekevänkään, ellette kohtele minua
huonosti", sanoi Bo. "En ymmärrä, mitä teillä on tuon Riggsin kanssa
tekemistä. Hän sai minut kiinni, sitoi minut ja haalasi minut
leiriinne. Luullakseni odotatte nyt Beasleytä."
"Tyttö, olet oikeassa", sanoi Anson.
"Tiedättekö ollenkaan, että olette saaneet aivan väärän tytön käsiinne?"
"Miten niin? Olette varmasti Nell Rayner, joka on perinyt vanhan
Auchinclossin koko omaisuuden."
"Enkä ole. Olen Bo Rayner. Nell on sisareni. Hän omistaa maatilan.
Beasley haluaa hänet."
Anson kirosi karkeasti. Tuuheiden ja sotkuisten kulmakarvojen alta
tuijottivat hänen silmänsä uhkaavasti Riggsiin.
"Kuulehan, onko tuon tytön puheessa perää?"
"On. Hän on Nell Raynerin sisar", vastasi Riggs äreästi.
"Saamari! Miksi hiidessä kuljetit hänet leiriini ja sitten tänne, josta
olemme antaneet merkkejä Beasleylle? Hän ei halua tätä tyttöä, vaan
hänet, joka omistaa maatilan. Luulitko tätä häneksi, kuten silloinkin,
kun olimme kanssasi viimeksi?"
"Taisin luulla", vastasi Riggs synkästi.
"Mutta kai sinä huomasit erehdyksesi ennen tuloasi leiriin?"
Riggs pudisti päätään. Hän oli kalpeampi nyt ja hikoili kovasti. Kostea
tukka oli liimautunut hänen otsaansa kiinni. Hän käyttäytyi nyt kuin
mies, joka huomasi nopeasti joutuneensa tukalaan asemaan.
"Hän valehtelee!" huudahti Bo halveksivasti. "Hän on kotoisin sieltä
mistä minäkin ja on tuntenut minut ja Nellin vuosikausia."
Snake Anson kääntyi katsomaan Wilsoniin.
"Jim, kuulitko, millaiseen omituiseen pulaan tuo mies on meidät
saattanut? Tyttö tuntuikin minusta liian nuorelta. Muistat kai Beasleyn
sanat, että Nell Rayner on kaunis nainen?"
"Kuulehan, veikkoseni, ellei tuo tyttö ole kaunis, eivät silmäni kelpaa
enää mihinkään", sanoi Wilson.
"Joutavia! Te texasilaiset olette aina niin ritarillisia naisille, että
minua naurattaa", sanoi Anson hieman ivallisesti. "Mutta se ei ilmaise
minulle ajatuksiasi."
"En aio sanoa sinulle vielä, mitä ajattelen. Tiedän kumminkin, ettei
tuo tyttö ole Nell Rayner. Olen nimittäin nähnyt hänet."
Anson tarkasteli apulaistaan hetkisen ja istuutui sitten muutamalle
kivelle, kaivoi tupakkamassin taskustaan ja alkoi hitaasti pyörittää
savuketta. Hän pisti sen sitten ohuitten huuliensa väliin ja unhotti
selvästi sytyttää sen. Hän katseli hetkisen keltaista maata ja muutamia
kuihtuneita salviapensaita. Riggs alkoi jälleen kävellä edestakaisin,
Wilson nojautui setriin kuten ennenkin ja Bo tointui vähitellen
vihanpuuskastaan.
"Kuulkaahan, tyttöseni", sanoi Anson Bolle, "jos Riggs todellakin
tiesi, ettette ole Nell, mutta otti kumminkin teidät mukaansa, niin
miksi hän teki niin?"
"Hän ajoi minua takaa ja sai minut kiinni. Sitten hän huomasi jonkun
kintereillämme ja kiiruhti leiriinne. Hän pelkäsi, tuo raukka."
Riggs kuuli hänen vastauksensa ja katsoi häneen vihaisesti.
"Anson, toin hänet tänne senvuoksi, että tiedän Nell Raynerin antavan
vaikka kuinka paljon saadakseen hänet takaisin", sanoi hän kovasti.
Anson näytti punnitsevan tätä näennäisesti vilpitöntä selitystä.
"Uskotteko hänen puheitaan?" kysyi Bo töykeästi. "Hän valehtelee aina
ja pettää vielä Beasleyn ja teidät muutkin."
Riggs heristi hänelle vapisevaa nyrkkiään. "Tuki suusi tahi muuten
muuttuu olosi huonommaksi!"
"Riggs, tuki itse suusi!" sanoi Anson nousten laiskasti seisoalleen.
"Ehkä ei ole juolahtanut mieleesikään, että hänen puheensa voivat ehkä
huvittaa minua. Olen tämän joukon päällikkö. Nyt, tyttöseni, voitte
puhua mitä haluatte."
"Sanoin hänen pettävän teitä kaikkia", vastasi Bo heti. "Minua
ihmetyttää, että huolitte hänet seuraanne. Enoni Al, sulhaseni
Carmichael ja ystäväni Dale ovat kaikki kertoneet minulle, millaisia
Lännen miehet ovat lukuunotettuina sellaisetkin lainsuojattomat rosvot
ja murhaajat kuin tekin olette. Minäkin tunnen jo Länttä sen verran,
että tiedän pelkureiden olevan liikaa täällä. Sellaiset eivät voi
täällä menestyä. Tuo tuolla käväisi Dodge Cityssä kerran ja kun hän
palasi sieltä, kerskaili hän olevansa paha mies. Hänestä oli tullut
horjuva, kerskaileva ja juopotteleva revolverisankari. Hän kertoi
ampumistaan miehistä ja voittamistaan taisteluista. Hän pukeutui
kuin peluri, joka ei voi olla ampumatta, ja sitten hän rakastui
sisareeni. Mutta Nell vihaa häntä. Hän seurasi meitä tänne Länteen
ja on vakoillut toimiamme kuin hiipivä intiaani. Emme voineet mennä
kylän kauppaankaan tapaamatta häntä. Hän ratsasti jälkeeni kukkuloille
ja ajoi minua takaa. Senvuoksi hyökkäsi Carmichael hänen kimppuunsa
Turnerin kapakassa, säikäytti hänet kokonaan ja nimitteli häntä
kaikilla mahdollisilla nimityksillä. Sitten hän livahdutti häntä
korvalle, potki häntä ja karkoitti hänet Pinestä. Mitä hän nyt lienee
sanonutkaan Beasleylle ja teille, on kumminkin aivan varmaa, että hän
pelaa omaa peliään. Luulen hänen haluavan Nelliä omakseen, mutta ellei
hän saa Nelliä, tyytyy hän minuunkin. Olen aivan hengästynyt enkä tiedä
hänelle sopivia nimityksiä. Vaikka puhuisin alituisesti, en kumminkaan
voisi läksyttää häntä tarpeeksi. Mutta lainatkaa minulle revolverinne
minuutiksikaan."
Tyynesti istuva Jim Wilson hätkähti. Hymyillen ihastuneena otti Anson
revolverinsa tupesta, astui pari askelta eteenpäin ja oli ojentavinaan
sen perä edellä Bolle. Bo ojentautui innoissaan ottamaan sitä, mutta
Anson vetäisi sen silloin takaisin.
"Älkää hiidessä!" huusi Riggs peloissaan.
"Vieköön minut piru, Jim, ellei tyttö ole tosissaan!" huudahti Anson.
"Kuulkaahan nyt, neiti. Ampuisitteko hänet, jos teillä olisi
revolveri?" kysyi Wilson uteliaasti. Hänen kysymyksessään oli enemmän
kunnioitusta kuin ihmettelyä.
"En. En halua liata käsiäni tuon pelkurin verellä", vastasi Bo. "Mutta
minä tanssittaisin ja juoksuttaisin häntä."
"Osaatte siis käsitellä revolveria?"
Bo nyökäytti vastaukseksi silmien leimutessa vihasta ja huulten
vapistessa.
Silloin Wilson teki kummallisesti nopean liikkeen ja hänen revolverinsa
lensi perä edellä jalan päähän Bon kädestä. Bo sieppasi sen, jännitti
hanan ja tähtäsi, ennenkuin Anson ennätti liikahtaakaan. Hän huusi
kumminkin:
"Heittäkää revolveri kädestänne, te pieni paholainen!"
Riggs kalpeni, kun tuo suuri sininen revolveri suuntautui häneen.
Hänkin huusi, mutta aivan eri tavalla kuin Anson.
"Juokse tahi tanssi!" huusi Bo.
Suuri revolveri paukahti ja oli melkein lentää pois hänen kädestään.
Hän tarttui siihen molemmin käsin ja huusi ivallisesti laukaistessaan.
Tämä toinen luoti sattui Riggsin jalkojen viereen lennättäen tomua ja
kivensirpaleita hänen ylleen. Hän hyppeli sinne tänne ja pakeni sitten
kallioiden suojaan. Suuri revolveri paukahti kolmannen kerran ja luoti
raapaisi kai Riggsiä, sillä hän huudahti käheästi ja kiiruhti niin pian
kuin suinkin piiloon kallioiden taakse.
"Merkitkää hänet! Ampukaa hänen jalkansa poikki!" huudahti Snake Anson
nauraen ja polkien jalkaansa, kun Riggs hävisi näkymättömiin.
Jim Wilson katseli koko tapausta yhtä tyynesti kuin hän muutenkin
suhtautui tyttöön. Sitten kun Riggs hävisi näkyvistä, tuli hän
lähemmäksi ja otti revolverin tytön vapisevasta kädestä. Bo oli vielä
kalpeampi kuin ennen, mutta päättäväinen ja uhmaava. Wilson katsoi
sinnepäin, jonne Riggs oli paennut, ja alkoi sitten ladata pyssyään.
Snake Ansonin naurunpuuskat loppuivat melko äkkiä.
"Kuulehan, Jim, tyttöhän olisi voinut pitää meidät kaikki kurissa
revolverillaan!" sanoi hän moittivasti.
"Hän ei ole vihoissaan meille", vastasi Wilson.
"Joutavia! Luulet ymmärtäväsi naisia nyt muka hyvin, etkö luulekin? Tuo
teki kumminkin sydämelleni hyvää. Jim, mitä maailmassa olisit tehnyt,
jos olisit sattunut olemaan Riggsin asemassa?"
Kysymys tuntui merkitykselliseltä ja hämmästyttävältä. Wilson mietti.
"Olisin varmasti seisonut paikoillani räpäyttämättä silmäänikään."
"Ja antanut hänen ampua!" huudahti Anson nyökäyttäen pitkulaista
päätään. "Niin olisin minäkin tehnyt."
Siten nämä raa'at lainsuojattomat, tottuneina kunniattoman ammattinsa
väkivaltaisuuksiin ja halpamaisuuksiin, rohkaisivat luonteensa
äärimmilleen tuon tytön uhman vuoksi. Bolla oli lujat hennot, joita he
vain kunnioittivat.
Juuri silloin säpsähdytti jyrkänteeltä kuuluva huuto Ansonia. Mumisten
itsekseen läksi hän noita rosoisia kallioita kohti, joiden suojassa
vahti oli. Lihava Moze tallusteli hitaasti hänen jälkeensä..
"Neiti, kohtelitte todellakin suurenmoisesti tuota herra
revolverinheiluttaja Riggsiä", huomautti Jim Wilson katsellen
tarkkaavaisesti tyttöä.
"Olen hyvin kiitollinen teille, että lainasitte minulle revolverinne",
vastasi Bo. "Toivoakseni sai hän pienen naarmun."
"Ellette pistänyt häntä, ei Jim Wilson ymmärrä ampumisesta mitään."
"Jim Wilson, oletteko tuo sama mies, jonka eno Alkin on tuntenut?"
"Olen, neiti. Tunsin Alin melko hyvin. Mitä hän sanoi minusta?"
"Muistan hänen kerran puhuneen Snake Ansonin joukosta. Silloin hän
muisti teidätkin ja sanoi teitä hyväksi ampujaksi. Hän oli pahoillaan,
että teistä oli tullut lainsuojaton."
"Vai puhui vanha Al niin kauniisti minusta. Pidänpä tuon muistissani.
Ja nyt, neiti, voinko tehdä jotakin puolestanne?"
Bo kääntyi häneen päin nopeasti kuin salama.
"Mitä tarkoitatte?"
"En tarkoita juuri mitään erikoista, on minun pakko mielipahakseni
ilmoittaa. En mitään sellaista, että teidän tarvitsee näyttää
tuollaiselta. Minun on jäätävä lainsuojattomaksi yhtä varmasti kuin te
olette syntynyt. Mutta ehkä lainsuojattomissakin on monenlaisia."
Bo ymmärsi hänet ja kunnioitti häntä senvuoksi, ettei hän ollut tukenut
Bon äkkiä syntynyttä toivoa, että hän olisi valmis pettämään johtajansa.
"Olkaa niin hyvä ja irroittakaa tuo suopunki jaloistani. Sallikaa minun
kävellä hieman yksinäni. Tuo houkka vahtii kaikkia liikkeitäni. Lupaan,
etten pakene. Ja voi, olen niin hirveästi janoissanikin."
"Olette totisesti järkevä tyttö." Wilson irroitti siteet ja auttoi
hänet seisoalleen. "Saamme raitista vettä heti, kun hieman odotatte."
Sitten hän kääntyi Bohun selin ja meni katsomaan, kun Riggs sitoi
sääreensä saamaa haavaa.
"Kuulehan, Riggs, olen laskenut omalla vastuullani tytön hieman
jaloittelemaan. Hän ei voi paeta. Eikä ilkeydestä sitäpaitsi ole mitään
hyötyä."
Riggs ei vastannut mitään, vaan laski housunlahkeen alas, taivutti
sen suun kaksinkerroin ja veti saappaan jalkaansa. Sitten hän läksi
jyrkänteelle, mutta kohtasikin jo puolivälissä takaisin palaavan
Ansonin.
"Beasley on tulossa toiselta suunnalta ja Shady toiselta. Pääsemme
lähtemään tältä kuumalta kallionkielekkeeltä puolenpäivän tienoissa",
sanoi lainsuojattomien johtaja.
Riggs meni jyrkänteelle katsomaan itse.
"Missä tyttö on?" huudahti Anson hämmästyneenä tultuaan leiriin.
"Hän on kävelemässä jossakin tämän paikan ja Pinen välillä", vastasi
Wilson.
"Jim, laskit hänet siis irti?"
"Niin tein. Hän on ollut köysissä koko ajan. Hän lupasi sitäpaitsi,
ettei hän pakene. Luotan tytön lampaidenvarkaallekin antamaan sanaan."
"Samoin olisin minäkin tehnyt. Mutta, Jim, sinussa on kumminkin
tapahtunut jonkunlainen muutos. Ehkä muistelet nuoruutesi aikoja,
jolloin tunsit yhtä kauniita tyttöjä kuin tämäkin on?"
"Jos nyt asian laita sattuukin olemaan niin, saa sen joku varmasti
tuntea vielä nahoissaan."
Anson katsoi häneen hämmästyneenä ja muutti heti ivallista puhetapaansa.
"Vai sellaiselta se sinusta tuntuu", sanoi hän heittäytyen pitkäkseen
varjoon.
Nuori Burt tuli nyt leiriin pyyhkien tuhkanharmaita kasvojaan. Hänen
syvälle painuneet nälkäiset silmänsä joihin hänen toverinsa niin
luottivat, tarkastelivat leiriä.
"Missä tyttö on?" kysyi hän.
"Jim antoi hänen mennä kävelemään hieman", vastasi Anson.
"Huomasinkin, miten Jim heltyi katsellessaan häntä. Hyi hitto!"
Snake Anson ei kumminkaan hymyillytkään. Ilma ei tuntunut oikein
sopivalta leikinlaskulle, seikka, jonka Burtkin melko pian huomasi.
Riggs ja Moze palasivat jyrkänteeltä ja Moze ilmoitti, että Shady
Jones oli jo tulossa melko lähellä. Bokin tuli hitaasti näkyviin ja
istuutui tultuaan leiriin noin kymmenen metrin päähän miehistä. He
vartoivat sitten vaiti ollen, kunnes tuo odotettu ratsastaja tuli
vesileilien heiluessa satulan kummallakin puolella. Hänen saapumistaan
tervehdittiin ilolla, sillä kaikki olivat janoissaan. Wilson vei vettä
tytölle, ennenkuin hän itse joi.
"Olipa se melko hankala vedenhakemismatka", sanoi Shady, joka jollakin
tavoin oli nimensä arvoinen sekä väriltään että käytökseltään. [Shady
= varjoisa.] "Ja jos teille, johtaja, on yhdentekevää, en tee tuota
matkaa enää toistamiseen."
"Älä ole milläsikään, Shady. Lähdemme nopeasti vuoristoon ennen
auringon laskemista", sanoi Anson.
"Enpä ole, hitto vieköön, kuullut näin iloisia uutisia moneen päivään.
Hei, Moze!"
Tummaihoinen Moze nyökäytti karvaista päätään.
"Olen kyllästynyt koko tähän hommaan", sanoi Burt vanhempien
toveriensa esimerkin rohkaisemana. "Aina viime syksystä alkaen olemme
laiskoitelleet, kunnes olimme jäätyä asuntoomme. Meillä ei ole ollut
rahaa, ei juomaa eikä sanottavasti ruokaakaan. Kaikki on vain lupausten
varassa!"
Oli mahdollista, että tämä joukon nuorin ja rauhattomin jäsen oli
koskettanut nyt arkaan kohtaan. Wilson näytti kumminkin olevan vapain
heidän keskuudessaan vallitsevista tunteista. Hänen aivonsa näyttivät
työskentelevän ankarasti jonkun asian selville saamiseksi.
"Burt, sanoitko minun luvanneen sinulle jotakin?" kysyi Anson
pahaenteisesti.
"En johtaja. Olette vain sanonut, että voimme rikastua. Mutta nuo
lupaukset on annettu teille. Nyt kun olemme saaneet tytön haltuumme, on
tuon meksikolaisen täytettävä ne."
"Mutta nyt onkin asia niin, että olemme vanginneet väärän tytön. Meidän
pitkätukkainen toverimme tuossa -- herra Riggs suurine revolvereineen
-- tuo tänne mukanaan tuon vallattoman tytön haluamamme naisen
asemesta."
Burt sähähti pettymyksestä ja Shady Jones kirosi perinpohjin
heitellessään kiviä savuavaan nuotioon. Sitten vaikenivat kaikki
synkästi. Heidän kiihtyvän vihansa esine, Riggs, istui hieman erillään
eikä katsonut keneenkään heistä, mutta kohensi kumminkin ryhtinsä niin
vaikuttavaksi kuin suinkin vain voi.
Äkkiä teroitti muudan hevonen korviaan. Tuo oli ensimmäinen hajun tahi
äänen aiheuttama merkki miehille. Huomattuaan sen rupesivat muut paitsi
Wilson jännittyneesti odottamaan. Hiljaisuuden rikkoikin pian kivikosta
kuuluva rautakenkäisten kavioiden kapse. Riggs nousi hermostuneesti
seisoalleen. Muut seurasivat vähitellen hänen esimerkkiään. Wilson
istui kumminkin tyynesti paikoillaan. Hetken kuluttua ilmestyikin
setrien varjosta suuri kimo lähestyen leiriä. Kun se saapui perille,
laskeutui sen ratsastaja melko ketterästi satulasta, vaikka hän olikin
suuri mies.
"Päivää, Beasley", tervehti Anson.
"Halloo, Snake veikkoseni!" vastasi Beasley katsellen ylpeästi
tummin silmin miehiä. Hän oli tomuinen, kuumissaan ja hikinen, mutta
nähtävästi kumminkin niin kiihoittunut, ettei hän sitä huomannutkaan.
"Huomattuani savumerkkinne hyppäsin heti hevoseni selkään. Ratsastin
kumminkin Pinestä ensin pohjoiseen päin, ennenkuin käännyin tänne.
Riggskö vai te vangitsitte tytön? Näytätte niin kummallisilta! Mikä
täällä on hullusti? Ette suinkaan ole houkutelleet minua tänne tyhjän
vuoksi?"
Snake Anson viittasi Bohun.
"Tulkaa esille sieltä varjosta, että Beasley voi teitä katsella!"
Bo tuli esille setrien varjosta, joka oli kätkenyt hänet näkyvistä.
Beasley tuijotti häneen hämmästyneenä ja hänen suunsa aukeni.
"Tuo on haluamani naisen pieni sisar!" huudahti hän.
"Niin on meillekin juuri kerrottu."
Beasley oli vieläkin hämmästynyt.
"Kerrottu!" toisti hän ja hänen suuri ruumiinsa alkoi nopeasti vapista.
"Kuka hänet vangitsi ja toi tänne?"
"Kukapa muu kuin herra revolverinheiluttaja Riggs tuossa", vastasi
Anson hyvin ivallisesti.
"Riggs, olet tuonut tänne väärän tytön", huudahti Beasley. "Erehdyit jo
kerran ennenkin. Mitä oikeastaan tarkoitat?"
"Ajoin häntä takaa ja saatuani hänet kiinni ja huomattuani, ettei hän
ollutkaan Nell Rayner, otin hänet mukaani kumminkin", vastasi Riggs.
"Pyydän saada puhutella teitä kahden kesken."
"Mies, olet hullu sotkiessasi asiani tuolla tavoin", raivosi Beasley.
"Kuulit suunnitelmani, Riggs, tätä naisenryöstöä ei voida uudistaa.
Olitko juovuksissa vai muuten pyörällä päästäsi?"
"Beasley, hän aikoo pettää teitä", pisti Bo Rayner väliin.
Karjanomistaja katsoi sanatonna häneen, sitten Ansoniin,
sitten Wilsoniin ja lopulta Riggsiin hänen ruskeiden poskiensa
muuttuessa tummanpunaisiksi. Hän paiskasi Riggsin kumoon yhdellä
ainoalla lyönnillä, kumartuen sitten hänen ylitseen ja puristaen
suonenvedontapaisesti revolveriaan.
"Sinä raukkamainen korttipukari! Mieleni tekee ampua sinut. Minulle
sanottiinkin, että pelaat vain omaa peliäsi, ja nyt sen uskon."
"Niin pelaankin", vastasi Riggs nousten varovaisesti. Hän oli aivan
kalpea. "Aikomukseni ei ollut kumminkaan pettää teitä. Suunnitelmanne
mukaan oli teidän vain saatava tyttö pois kotoaan, että olisitte voinut
anastaa hänen omaisuutensa. Mutta minä halusin saada hänet vaimokseni."
"Miksi sitten vangitsit hänen sisarensa?" kysyi Beasley tiukasti purren
hampaitaan.
"Koska suunnitelmani --"
"Helvettiin suunnitelmasi! Olet tehnyt tyhjäksi aikomukseni enkä halua
olla kanssasi enää missään tekemisissä." Beasley hengitti nopeasti,
hänen uhkaava katseensa ei ennustanut mitään hyvää tuolle hänen
suunnitelmiensa rikkojalle ja hänen kätensä olivat vielä puristautuneet
uhkaavasti nyrkkiin.
"Beasley, käskekää niiden tuoda hevoseni. Haluan lähteä kotiin", sanoi
Bo Rayner.
Beasley kääntyi hitaasti. Bon sanat aiheuttivat vaitiolon. Miehet eivät
olleet nyt ollenkaan selvillä, mitä he hänelle tekisivät.
"Minulla ei ole ollut mitään osaa teidän tuomisessanne tänne. En halua
myöskään sekautua siihen, mitä teille nyt tehdään, lähetetäänkö teidät
takaisin vai ei", selitti Beasley.
Silloin kalpenivat tytön posket jälleen ja hänen silmänsä alkoivat
leimuta.
"Olette yhtä suuri valehtelija kuin Riggskin", huudahti hän kiihkeästi.
"Olette varaskin ja kerskuri ryöstäessänne avuttomia tyttöjä. Tiedämme
kyllä suunnitelmanne. Milt Dale kuuli tämän Ansonin kanssa tekemänne
sopimuksen sisareni ryöstämisestä. Teidät pitäisi hirttää, te
sekarotuinen meksikolainen!"
"Leikkaan kielenne poikki!" sähisi Beasley.
"Jos olisimme kahden kesken, tekisitte kai sen kyllä, mutta nämä
lainsuojattomat, nämä lampaiden varkaat, nämä palkkaamanne välineet
ovat teitä paremmat. Mitä luulette Carmichaelin nyt tekevän teille?
Niin, Carmichaelin juuri! Tuo paimen on sulhaseni. Tiedätte, miten hän
kohteli Riggsiä. Onko teillä tarpeeksi järkeä käsittääksenne, mitä hän
tekee teille?"
"Mitäpä hän minulle voi", jyrisi Beasley. Hänen kasvonsa kalpenivat
kumminkin hieman. "Tuo paimenenne --"
"Olkaa vaiti!" keskeytti Bo napsauttaen sormiaan hänen nenänsä edessä.
"Hän on kotoisin Texasista. Niin juuri!"
"Olkoonpa hän vaikka mistä", sanoi Beasley vihaisesti, "niin mitä väliä
sillä on? Texasilaisia on kaikkialla. Tuossa on esimerkiksi Jim Wilson,
Snake Ansonin varapäällikkö. Hän on texasilainen eikä se seikka peloita
ketään."
Beasley viittasi Wilsoniin, joka siirteli levottomasti jalkojaan. Tytön
leimuavat silmät seurasivat hänen viittaustaan.
"Oletteko todellakin Texasista?" kysyi Bo.
"Olen, neiti, mutta en ole sen arvoinen", vastasi Wilson. Oli ilmeistä,
että epämääräinen häpeäntunne lisäsi hänen hämmennystään.
"Ah, olen ollut siinä luulossa, että texasilaiset roistotkin suojelevat
avuttomia tyttöjä!" vastasi Bo hyvin ivallisesti ja pettyneenä.
Jim Wilson painoi päänsä kumaraan. Ellei kukaan muu olisikaan huomannut
Wilsonin suhtautumisen tähän asiaan muuttuneen vakavaksi, huomasi Snake
Anson sen kumminkin.
"Beasley, leikit kuoleman kanssa!" huudahti hän.
"Varmasti!" lisäsi Bo niin kiihkeästi, että kuuntelijat vapisivat.
"Olette jättänyt minut nyt näiden lainsuojattomien armoille. Saatte
karkoittaa sisarenikin pois hänen kotoaan, mutta hetkenne on vielä
koittava. Tom Carmichael tappaa teidät!"
Beasley nousi satulaan. Synkkänä, kalmankalpeana ja raivoissaan istui
hän vapisten satulassaan tuijottaen lainsuojattomien johtajaan.
"Snake, minua ei voida syyttää asian epäonnistumisesta. Olisin
rehellisesti täyttänyt lupaukseni, jos suunnitelmani olisi onnistunut.
Mutta se ei ole tapahtunut. En maksa teille, hitto soikoon, mitään, ja
asia on sillä kuitti minun puoleltani!"
"Beasley, tunnustan, etten voi vaatia teiltä mitään", vastasi Anson
hitaasti. "Ette kumminkaan ole nyt yhtä rehellinen kuin ennen. Olemme
tuhlanneet aikaa ja koettaneet parhaamme. Mieheni ovat hyvin uupuneet.
Olemme sitäpaitsi rahattomia muista varusteista puhumattakaan. Emme
ole milloinkaan ennen riidelleet. Mutta luullakseni voi sekin nyt olla
mahdollista."
"Olenko velkaa teille rahaa tästä?" kysyi Beasley tiukasti.
"Ette", vastasi Anson yhtä vihaisesti.
"Silloin on asia selvä. Pesen käteni. Pakottakaa Riggs maksamaan.
Hänellä on rahaa ja suunnitelmia. Yhtykää häneen."
Sanottuaan sen kannusti Beasley hevostaan, kääntyi ja ratsasti
tiehensä. Lainsuojattomat katsoivat hänen jälkeensä, kunnes hän katosi
puiden varjoon.
"Luuletteko keneltäkään meksikolaiselta voitavan odottaakaan enempää?"
kysyi Shady Jones.
"Anson, enkö jo sitä sanonut?" lisäsi Burt.
Tummaihoinen Moze pyöritteli silmiään kuin hurjistunut sonni, ja Jim
Wilson katsoi tarkkaavaisesti kädessään olevaan tikkuun. Riggs näytti
äärettömästi huojentuneelta.
"Anson, anna minulle hieman eväistäsi, niin poistun tytön kanssa",
sanoi hän kiihkeästi.
"Mihin sinä nyt lähtisit?" kysyi Anson uteliaasti.
Riggs ei voinut vastata heti. Hänen järkensä ei ollut sen enempää tämän
tilanteen tasalla kuin hänen hermonsakaan.
"Et ole mikään metsien mies. Ja ellet ole aivan järjiltäsi, ei sinun
milloinkaan pidä enää mennä Pineen eikä Show Downiin. Jäljilläsi ollaan
jo varmasti."
Kuunteleva tyttö vetosi nopeasti Wilsoniin.
"Älkää suinkaan salliko hänen viedä minua mukanaan metsiin!" änkytti
hän. Tämä oli hänen heikkoutensa ensimmäinen merkki.
"En ole tämän joukon johtaja", vastasi Jim Wilson kumminkin töykeästi.
"Mutta olettehan kumminkin mies!" kiusasi Bo häntä.
"Riggs, sinä otat mukaasi nykyisen rauhasi häiritsijän ja tulet
mukaamme", sanoi Anson tiukasti. "Olen hyvin utelias näkemään, miten
hän sinua kohtelee."
"Snake, antakaamme tytön palata Pineen", sanoi Jim Wilson.
Anson kirosi hämmästyneenä.
"Viisainta se kumminkin olisi", jatkoi Wilson. "Meillä on jo tarpeeksi
tekemistä omista huolistammekin ja hänen pidättäminen luonamme lisää
vain niitä. Aavistan jotakin. En ole usein vastustanut päätöksiäsi,
mutta tämä ei ollenkaan miellytä minua. Tyttö olisi välttämättä
lähetettävä kotiinsa."
"Mutta ehkä kumminkin hyödymme hänestä jollakin tavoin. Hänen sisarensa
maksaa kyllä lunnaat."
"Toivon sinun kumminkin punnitsevan ehdotustani tarkasti", lopetti
Wilson.
"Jim, jos haluamme päästä hänestä heti, niin antakaamme Riggsin viedä
hänet mukaansa", ehdotti Anson. Hän oli levoton eikä voinut päättää
mitään. Wilson huolestutti häntä.
Pitkä texasilainen pyörähti heti katsomaan. Hänessä oli tapahtunut
ihmeellinen muutos.
"Emme hitto vieköön annakaan!" sanoi hän.
Anson vapisi, mutta luultavasti ei Wilsonin äänen sävy sitä
vaikuttanut. Hän voi kyllä olla joukon johtaja, mutta hän ei ollut
silti sen suurin mies. Hänen kasvonsa synkistyivät.
"No, purkakaa sitten leiri", määräsi hän.
Riggs ei ollut luultavasti kuullut Ansonin eikä Wilsonin viimeisiä
sanoja, sillä hän oli mennyt hakemaan hevostaan muutamien satojen
metrien päästä.
He läksivät jo liikkeelle muutamien minuuttien kuluttua. Burt, Jones ja
Moze ratsastivat edellä ajaen kuormahevosia, sitten seurasi Anson Bo
kintereillään, sitten Riggs ja viimeisenä tuli Wilson.
Lähtö tapahtui hieman jälkeen puolenpäivän. He kulkivat kierrellen
rinnettä ylöspäin, kunnes saapuivat muutaman syvän uoman laidalle,
jota he sitten seurasivat tasaiseen metsään saakka. Kulku muuttui nyt
nopeaksi, sillä kuormahevosetkin voitiin kiiruhtaa juoksuun. Kerran,
kun antilooppilauma hyökkäsi korvat pystyssä aukealle, pysähdytti
nuori Burt matkueen. Hänen hyvin tähdätty luotinsa kaatoi niistä
yhden. Sitten jatkoivat muut matkaansa jättäen hänet nylkemään ja
paloittelemaan eläintä. Seuraavan kerran pysähdyttiin muutaman kirkkaan
ja nopean puron rannalle, ja ennenkuin he menivät sen yli, joivat sekä
ihmiset että hevoset siitä mielellään. Burtkin tavoitti siinä toverinsa.
Nyt jatkui matka aukioiden ja niittyjen poikki ja sinne tänne
mutkitellen tihenevän metsän halki vähitellen yhä korkeammalle,
penkereeltä penkereelle auringon painuessa länteen ja muuttuessa
punaisemmaksi. Sitten se laskeutui ja hämärä kirkastui vähitellen
ruskoksi. Ansonkin rikkoi koko iltapäivän kestäneen vaitiolonsa ja
määräsi matkueen pysähtymään.
Paikka oli villi, synkkä ja matala, tummien kuusikkojen välissä oleva
notko. Ruohoa, polttopuita ja vettä oli siellä yllinkyllin. Kaikki
miehet olivat jo laskeutuneet maahan irroittaen satuloita ja myttyjä,
ennenkuin väsynyt tyttö ponnisteli tehdäkseen samoin. Kun Riggs
huomasi sen, tuli hän ystävällisesti auttamaan, mutta Bo sivalsi häntä
äänekkäästi sormikoidulla kädellään.
"Pidä kyntesi erillään minusta!" sanoi hän. Hänen mielensä ei näyttänyt
ollenkaan lannistuneelta.
Wilson huomasi tämän sivutapauksen, mutta Anson ei.
"Mikä nyt on hätänä?" kysyi tämä.
"Kunnioitettava revolverinheiluttaja Riggs sai juuri sormilleen
neidiltä, kun hän tahtoi olla kohtelias", vastasi Moze, joka sattui
olemaan lähinnä.
"Jim näitkö sen?" kysyi Anson. Hänen mielenkiintonsa oli kestänyt koko
iltapäivän.
"Hän koetti auttaa neitiä maahan, mutta neiti sivalsi häntä korvalle",
vastasi Wilson.
"Tuo Riggs on joko tyhmä tahi sitten aivan hullu", sanoi Anson
salavihkaa Mozelle.
"Tarkoitatte kai, että hän on kirottu! Muistakaa sanani, että hän
saattaa meidät vielä turmioon. Tim ennusti oikein."
"Turmioonko?" sanoi Anson kiroten partaansa.
Monien käsien työskennellessä joutui kaikki pian valmiiksi. Muutamissa
hetkissä saatiin nuotio kirkkaasti palamaan, vesi kiehui, padat
höyrysivät ja paistetun riistan haju sekautui kylmään ilmaan. Tyttönen
oli lopultakin laskeutunut satulasta maahan, johon hän istuutui Riggsin
viedessä hevosen pois. Hän istui siinä allapäin nähtävästi aivan
unhotettuna.
Wilson oli tarttunut kirveeseen ja heilutteli sitä nyt reippaasti
kuusikossa. Puita kaatui monta nopeasti peräkkäin pehmeästi humahtaen.
Sitten ilmaisivat kirveen pitkät liukuvat lyönnit, miten hän katkoi
niiden oksia. Hän ilmestyi äkkiä hämärästä vetäen puoleksi karsittuja
kuusia perässään. Hän teki monta tuollaista matkaa ja viimeisellä oli
hän melkein kaatua suuren oksataakan alle. Ne hän levitti erään suuren
haavan etäälle ulottuvan oksan alle. Sitten hän asetti nuo puoleksi
karsitut kuuset vinosti tuota oksaa vasten molemmin puolin, muodostaen
sitten nopeasti kotamuotoisen majan, jonka toiseen päähän hän jätti
kapean aukon oveksi. Otettuaan sitten muutamasta kääröstä huopapeitteen
levitti hän sen majan lattialle, kosketti tyttöä olkapäähän ja kuiskasi:
"Kun olette valmis, livahtakaa tuonne. Älkääkä valvoko pelosta, sillä
aion paneutua nukkumaan juuri tähän edustalle."
Samalla hän näytti kädellään, miten hän aikoi asettua juuri tuon kapean
oviaukon viereen.
"Voi, kiitoksia! Ehkä te sittenkin olette texasilainen", kuiskasi Bo
takaisin.
"Ehkäpä", vastasi Wilson synkästi.