Sitten kuin Dale oli toimittanut muutamia Pinessä asuvien vanhojen
ystävien hänelle antamia tehtäviä, suuntasi hän iltapäivällä kulkunsa
Auchinclossin maatilaa kohti. Tuo matala, nelikulmainen, tavattoman
suuri kivi- ja puurakennus sijaitsi muutamalla pienellä kukkulalla
puolen peninkulman päästä kaupungista. Ollen samalla sekä koti että
linnoitus oli se ensimmäinen näille seuduille rakennettu asumus, ja sen
teon olivat intiaanit useammasti kuin kerran keskeyttäneet. Apachit
olivat kumminkin sitten joiksikin ajoiksi suunnanneet hurjat retkensä
Valkoisten vuorten eteläpuolella sijaitseville seuduille. Auchinclossin
taloa ympäröivät tallit ja katokset ja kaikensuuruiset hyvin viljellyt
vainiot. Kaurapellot näyttivät harmailta ja keltaisilta iltapäivän
auringon valossa, ja pajujen reunustama puro jakoi kahtia äärettömän
suuren laitumen, jolla kuljeskeli hevosia, ja kauempana aaltoilevalla
alangolla oli harhailevia karjalaumoja.
Koko kartano osoitti, mitä monien vuosien työ ja uutteruus voivat saada
aikaan. Puro kasteli kartanon ja kylän välissä olevaa viheriöitsevää
laaksoa. Talossa tarvittava vesi tuli kumminkin vuoren korkeilta
metsäisiltä rinteiltä ja oli johdettu sinne yksinkertaisella
laitteella. Samankokoisia mäntypölkkyjä, joihin oli kaivettu syvä ura,
oli asetettu pääksetysten yhteen ja ne muodostivat kimaltelevan torven,
joka jatkuessaan vuoren rinteeltä laakson poikki lopulta kohosi sille
pienelle kukkulalle, jossa Auchinclossin kartano sijaisi. Talon likellä
oli uurretut pölkynpuoliskot vannehdittu yhteen jykeväksi torvesi.
Vesi virtasi tässä osassa johtoa ylöspäin, muudan niistä seikoista,
joka teki maatilan kuuluisaksi ja oli Pinen pienten poikain alituinen
ihmettelyn ja ilon aihe. Ne molemmat kunnon naiset, jotka hoitivat
Auchinclossin suurta taloutta, hämmästyivät usein niitä omituisia
esineitä, joita tuo alituisesti virtaava kirkas ja kylmä vuoristovesi
kuljetti heidän keittiöönsä.
Sattuikin niin tänään, että Dale tapasi Al Auchinclossin muutaman
kuistin varjosta, jossa hän keskusteli joidenkin paimeniensa ja
tukkilaistensa kanssa. Auchincloss oli lyhyt tanakka mies, jolla oli
hyvin leveät hartiat. Hänen hiuksensa eivät olleet vielä harmaat
eikä hän näyttänyt erittäin vanhaltakaan, mutta kumminkin oli hänen
kasvoissaan jotakin väsynyttä, jotakin tuollaista synkkää ja kalpeaa,
joka ilmaisi vanhentumista ja elinvoimain heikontumista. Hänen
kasvonsa, joissa oli suuri syntymämerkki, olivat säännölliset ja
kauniit, hänellä oli rehelliset siniset silmät, hieman surulliset,
mutta kumminkin vielä elämänhaluiset.
Dale ei tiennyt ollenkaan, miten hänen vierailuunsa suhtauduttaisiin,
eikä hän olisi ollenkaan hämmästynyt, vaikka hänen olisi käsketty
poistua talosta. Hän ei ollut käynyt siellä vuosikausiin. Senvuoksi hän
hämmästyikin nähdessään Auchinclossin viittaavan paimenia poistumaan.
ja suhtautuvan hänen tuloonsa erikoisetta ilmeettä.
"Päivää, Al! Kuinka voitte?" tervehti Dale tyynesti asettaessaan
pyssynsä seinää vasten.
Auchincloss ei noussut, vaan ojensi ainoastaan kätensä.
"Kuulehan, Milt Dale, tapaan sinut nyt varmasti ensimmäisen kerran
sellaisessa tilassa, etten voi kaataa sinua selällesi", vastasi
tilanomistaja. Hänen äänensä oli sekä ärtyisä että lämmin.
"Otaksun teidän tarkoittavan, ettette ole oikein terve", vastasi Dale.
"Olen pahoillani."
"En tarkoita sitäkään. En ole sairastanut milloinkaan elämässäni.
Olen vain kulutettu loppuun, kuten hevonen, joka on ollut voimakas
ja tottelevainen ja tehnyt työtä liiaksi. Sinä et kumminkaan näytä
päivääkään vanhemmalta, Milt. Tuollainen metsissä eläminen ei jätä
jälkiä mieheen."
"Niin, tunnen voivani hyvin eikä aika tunnu minusta milloinkaan
pitkältä."
"Tuskinpa sinä sentään niin tyhmä oletkaan kuin luullaan. Olen
ajatellut sitä viime aikoina saatuani aikaa tuumimiseen. Mutta, Milt,
rikkauksia et kumminkaan taida koota?"
"Al, minulla on kaikkea, mitä haluan ja tarvitsen."
"Et kumminkaan elätä ketään etkä tee mitään hyvää maailmassa."
"Emme voi olla yhtä mieltä siitä, Al", vastasi Dale hymähtäen.
"Emme totisesti voikaan. Tulit varmaankin vain tervehtimään minua?"
"En yksinomaan sitäkään varten", vastasi Dale miettivästi. "Haluan
sanoa teille aluksi, että suostun korvaamaan teille nuo lampaat, jotka
aina olette luullut kesyn puumani tappaneen."
"Suostutko? Miten luulet siitä suoriutuvasi?"
"Ei kai niitä ollut hyvinkään monta, vai kuinka?"
"Ainakin viisikymmentä."
"Niin montako! Al, luuletteko vieläkin, että vanha Tom tappoi nuo
lampaat?"
"Hm! Milt, tiedän varmasti sen tappaneen ne."
"Al, miten voitte tietää sellaista, jota en minäkään tiedä? Olkaa nyt
järkevä. Älkäämme ruvetko riitelemään tästä jälleen. Haluan maksaa nuo
lampaat työlläni, ja --"
"Milt Dale, haluat siis tulla tänne maksamaan työlläsi nuo
viisikymmentä lammasta", toisti vanha tilanomistaja uskomatta korviaan.
"Varmasti."
"No, minut saa hirttää!" Hän nojautui taaksepäin ja katsoi
tutkivasti Daleen. "Mitä sinulle on tapahtunut, Dale? Oletko kuullut
sisarentyttäreni tulosta ja haluat kunnostautua hänen nähtensä?"
"Niin, Al, hänen tulollaan on paljon osaa päätöksessäni", vastasi
Dale vakavasti. "Mutta en milloinkaan ole aikonut kunnostautua hänen
nähtensä, kuten vihjaisitte."
"Joutavia.' Olet aivan näiden muiden varsojen kaltainen. Mutta hyvä
merkki se silti on. Vain nainen voi sinut saadakin luopumaan tuosta
metsäelämästäsi. Mutta, poikaseni, tämä sisarentyttäreni, Helen Rayner,
saa sinut kyllä pyörälle päästäsi. En ole nähnyt häntä milloinkaan,
mutta sanotaan hänen olevan äitinsä kaltaisen. Ja Nell Auchinclossin
laista tyttöä ei monesti olekaan!"
Dale tunsi punastuvansa. Tällainen keskustelu tuntui todellakin oudolta
hänestä.
"Annan kunniasanani, Al --", aloitti hän.
"Poika, älä valehtele vanhalle miehelle."
"Valehteleko! En halua valehdella kenellekään, Al, ainoastaan ihmiset,
jotka asuvat kylissä ja ovat aina jossakin tekemisessä toistensa
kanssa, valehtelevat. Elän metsissä, joissa ei mikään pakota minua
valehtelemaan."
"En halunnut loukata sinua, en ollenkaan", vastasi Auchincloss.
"Ja ehkä puheessasi onkin jotakin perää. Puhuimme äsken lampaista,
jotka suuri kissasi tappoi. Niin, Milt, en voi sitä todistaa, en
varmastikaan. Ja ehkä luulet minua houkaksi, kun ilmoitan sinulle
syyni. En luule sitä senvuoksi, että nuo meksikolaiset paimenet
sanoivat nähneensä puuman laumassa."
"Miksi sitten?" kysyi Dale hyvin uteliaasti.
"Vuosi sitten tästä päivästä näin tuon sinun lemmikkisi. Se makasi
kaupan edustalla ja sinä olit siellä sisällä ostamassa elintarpeita.
Tuntui siitä kuin olisin sattunut vastakkain viholliseni kanssa,
sillä, koira vieköön, minulla oli heti selvillä, että tuo puuma oli
syyllinen, kun se katsoi minua silmiin. Nyt sen kuulit!"
Vanhus odotti, että hänelle naurettaisiin. Mutta Dale pysyikin vakavana.
"Ah, tiedän, miltä teistä tuntui", vastasi hän kuin olisivat he
keskustelleet jonkun ihmisen teoista. "Minusta tuntuu ikävältä
epäillä vanhaa Tomia. Mutta se on puuma, ja eläinten teot ovat joskus
kummalliset. Kumminkin, Al, haluan korvata nuo menetetyt lampaanne."
"Et, sinä et korvaa", vastasi Auchincloss nopeasti. "Älkäämme puhuko
siitä enää. Menettelit rehellisesti tehdessäsi tuon tarjouksen. Se
riittää. Unhota senvuoksi huolesi työstä, jos asia sinua nyt kerran
vaivaa."
"On jotakin muutakin, josta haluan puhua kanssanne", aloitti Dale
epäröiden. "Asia koskee Beasleytä."
Auchincloss hätkähti kovasti ja hänen kasvonsa punastuivat nopeasti.
Sitten hän kohotti suuren kätensä, ja se vapisi. Dale huomasi heti,
miten vanhuksen hermot olivat heikontuneet.
"Älä mainitse minulle tuon meksikolaisen nimeä!" kivahti tilanomistaja.
"Rupean silloin näkemään punaista. Dale, en unhota, että puolustit
minua tänään ja rupesit epäröimättä puolelleni. Lem Harden kertoi
minulle. Olin iloissani kuultuani sen. Senvuoksi unhotinkin tänään
vanhan riitamme. Mutta jos puhut minulle sanaakaan tuosta lampaiden
varkaasta, kartoitan sinut heti talostani!"
"Mutta, Al, olkaa nyt järkevä", huomautti Dale vakavasti. "On
välttämätöntä, että puhun teille hänestä."
"Eikä ole. Ei ainakaan minulle. En halua kuunnella."
"Haluatte totisesti, Al", vastasi Dale. "Beasley himoitsee
omaisuuttanne. Hän on tehnyt suunnitelman --"
"Taivaan nimessä, tiedän sen!" huudahti Auchincloss nousten horjuen
seisoalleen ja ollen aivan mustanpunainen kasvoiltaan. "Luuletko tuon
olevan uutta minulle? Lopeta jo, Dale, sillä en voi puhua siitä."
"Mutta, Al, on olemassa vielä jotakin pahempaakin", jatkoi Dale
nopeasti. "Elämämme on uhattu, ja sisarentyttärenne Helen aiotaan --"
"Lopeta jo ja mene matkoihisi!" karjui Auchincloss huitoen suurilla
käsillään.
"Mutta, Al, olen ystävänne", aloitti Dale pyytävästi.
"Ystäväkö?" vastasi tilanomistaja hyvin katkerasti. "Sitten olet ainoa
sellainen. Milt Dale, olen rikas ja olen kuolemaisillani. En luota
keneenkään. Mutta jos sinä villi metsästäjä olet ystäväni, niin todista
se myös. Tapa tuo meksikolainen lampaiden varas! Tee jotakin ja tule
sitten keskustelemaan kanssani."
Sanottuaan sen laahusti hän taloon ollen melkein kaatua ja paiskasi
oven kiinni.
Dale seisoi hetkisen paikoillaan, tarttui sitten pyssyynsä ja poistui.
Hieman ennen auringonlaskua sai hän selville, missä hänen neljä
mormoniystäväänsä oleskelivat, ja saapui heidän leiriinsä illallisen
aikaan.
John, Roy, Joe ja Hal Beeman olivat erään uranuurtaja-mormonin
poikia, joka oli perustanut pienen Snowdropin kylän. He olivat vielä
iältään nuoria miehiä, mutta kova työ ja ankara elämä taivasalla
olivat vaikuttaneet että he näyttivät kokeneilta. Kukin heistä oli
nuorempaansa aina vuotta vanhempi. Mitä heidän ulkomuotoonsa tuli,
oli heitä vaikea erottaa toisistaan. Ollen samalla sekä hevosmiehiä
että lampaidenpaimenia, karjankasvattajia ja metsästäjiä oli heillä
jokaisella pitkä, jäntevä ja voimakas ruumis, laihat, ruskettuneet ja
rauhalliset kasvot ja tuollaiset tyynet terävät silmät, jollaisia ei
ole muilla kuin taivasalla elävillä miehillä.
Dalella ja näillä veljeksillä oli paljon yhteistä ja he olivat
lämpimästi kiintyneet toisiinsa. Mutta he eivät milloinkaan
keskustelleet muusta kuin metsää koskevista seikoista. Dale söi
illallista heidän kanssaan ja puheli, kuten ennenkin, heidän kanssaan
vihjaisemattakaan asiasta, joka painoi hänen mieltään. Aterian jälkeen
auttoi hän Joea hevosten kiinniottamisessa, niiden jalkojen sitomisessa
yöksi ja ajamisessa muutamaan ruohoa kasvavaan mäntyjen välissä olevaan
aukeamaan. Myöhemmin, kun metsä alkoi pimetä kylmän tuulen puhaltaessa
ja nuotio paloi lämmittäen, rupesi Dale puhumaan asiasta, joka vaivasi
hänen aivojaan.
"Olette siis Beasleyn palveluksessa?" kysyi hän aloittaakseen
keskustelun.
"Olimme", vastasi John venytellen. "Mutta tänään, kun kuukautemme
loppui, saimme palkkamme ja erosimme. Beasley varmaankin pahastui."
"Miksi lopetitte?"
John ei vastannut, ja hänen veljiensäkin kasvoissa oli tuollainen tyyni
ja hillitty ilme, joka ilmaisi heidän pakosta olevan vaiti.
"Kuunnelkaahan nyt, mitä olen tullut teille kertomaan, ja sitten voitte
puhua", jatkoi Dale. Sitten hän ilmaisi nopeasti Beasleyn suunnitelman
ryöstää Al Auchinclossin sisarentytär ja anastaa kuolevan miehen
omaisuus.
Kun Dale lopetti melko hengästyneenä, eivät mormonit näyttäneet
ollenkaan hämmästyneiltä eivätkä vihaisilta. Vanhin, John, tarttui
muutamaan keppiin ja kohenteli hitaasti tulisia kekäleitä niin että
valkoiset säkeneet lentelivät.
"No, Milt, miksi kerroit meille tämän?" kysyi hän varovaisesti.
"Olette ainoat ystäväni", vastasi Dale. "Minusta ei tuntunut ollenkaan
turvalliselta puhua tästä asiasta tuolla kylässä, ja senvuoksi
juolahditte te, pojat, heti mieleeni. En aio sallia Snake Ansonin viedä
tuota tyttöä. Mutta minä tarvitsen apua ja senvuoksi tulin luoksenne."
"Beasleyn mahti kasvaa Pinessä ja sen ympäristössä, ja vanha Al
heikontuu heikontumistaan. Beasley anastaa omaisuuden kaikista tytöistä
huolimatta", sanoi John.
"Asiat eivät aina mene luulojen mukaan. Mutta siitä ei nyt olekaan
kysymys. Tuo tyttöä vastaan suunniteltu kepponen minua suututtaa. Hänen
luullaan saapuvan Magdalenaan kuudentenatoista päivänä ja lähtevän
sieltä postivaunuissa Snowdropiin. Mitä minun nyt on tehtävä? Jos hän
matkustaa postivaunuissa, aion olla silloin mukana, siitä saatte olla
aivan varmat. Mutta hän ei saa lähteä niissä ollenkaan. Pojat, aion
jollakin tavoin suojella häntä. Tahdotteko auttaa minua? Olen totisesti
ollut joskus pahassa pulassa teidänkin vuoksenne. Tämä on kumminkin
erilaista. Oletteko todellakin ystäviäni? Tiedätte nyt, millainen
Beasley on, ja teillä on kaikilla jotakin kostettavaa Snake Ansonin
miehille. Teillä on nopeat hevoset, silmät jälkien seuraamiseksi ja
te osaatte ampua. Olette juuri sellaisia miehiä, jollaisia haluan
tovereikseni joutuessani otteluun jonkun roistojoukon kanssa.
Haluatteko liittyä minuun vai annatteko minun mennä yksinäni?"
Silloin John Beeman puristi Dalen kättä voimakkaasti vaiti ollen ja
kalpein kasvoin, ja vuorotellen tekivät muutkin veljet samoin. Heidän
silmänsä kiilsivät tuimasti ja heidän ohuitten huuliensa ympärille
ilmestyi omituinen katkera ilme.
"Milt, ehkä tiedämme millainen Beasley on paremmin kuin sinä", sanoi
John vihdoin. "Hän köyhdytti isäni ja on pettänyt muitakin mormoneja.
Olemme saaneet selville, että hän saa nuo lampaat, joita Ansonin miehet
varastavat. Hän ajaa sitten laumat Phenixiin. Omaisemme eivät salli
meidän syyttää Beasleytä ja senvuoksi olemme kärsineet vaiti ollen.
Isäni on aina sanonut, että heti kun joku vain sanoo ensimmäisen sanan
Beasleytä vastaan, yhdyt sinä meihin."
Roy Beeman laski kätensä Dalen olalle. Hän oli ehkä viisain veljeksistä
ja sellainen, jota seikkailut ja vaarat enimmän miellyttivät. Hän
oli seurustellut enimmän Dalen kanssa, kulkenut tämän kanssa monta
pitkää taivalta, oli taitava ratsastaja ja väsymättömin vainuaja tässä
erämaassa.
"Tulemme varmasti mukaasi", sanoi hän kovalla ja jyrisevällä äänellä.
He istuutuivat jälleen paikoilleen nuotion ääreen. John heitti siihen
enemmän puita, ja rätisten ja säkenöiden leimahti tuli palamaan tuulen
lietsoessa. Kun hämärä muuttui synkäksi yöksi, kiihtyi tuulen humina
puissa kumeaksi kohinaksi. Erään arosusilauman katkonainen ulvonta
alkoi värisyttää ilmaa.
Nuo viisi miestä keskustelivat kauan ja vakavasti tuumaillen,
suunnitellen ja kumoten toistensa ehdotuksia. Dale ja Roy Beeman
ehdottivat enimmän sellaista, jonka kaikki voivat hyväksyä.
Heidän laisensa metsästäjät muistuttavat tutkijoita siinä, että
he suunnitellessaan jotakin kiinnittävät niin paljon huomiota
erikoiskohtiin. Tämä seikka, johon he nyt aikoivat sekaantua, muodosti
tilanteen, jossa oli rajattomia mahdollisuuksia. Niistä oli etupäässä
kiinnitettävä huomio hevosiin ja varustuksiin, pitkään kiertotiehen
päästä Magdalenaan huomaamatta, tuon vieraan tytön pelastamiseen, joka
epäilemättä halukkaasti halusi matkustaa postivaunuissa -- ja nopeaan
pelastamiseen, jos sellainen näyttäytyi tarpeelliseksi, taisteluun ja
välttämättömään takaa-ajoon, pakenemiseen metsiin ja turvalliseen tytön
luovuttamiseen Auchinclossille.
"Sitten, Milt, lähdemme kai ahdistamaan Beasleytä?" kysyi Roy Beeman
merkitsevästi.
Dale vaikeni kumminkin ja näytti miettiväiseltä.
"Nyt tämä jo riittää tälle päivälle", sanoi John. "Ruvetkaamme nyt
nukkumaan."
He levittivät tervavaatteensa. Dale heittäytyi Royn viereen ja kaikki
vaipuivat pian uneen punaisten kekäleiden hitaasti tummetessa, tuulen
kovan huminan vähitellen heikentyessä ja metsän muuttuessa hiljaiseksi.