Suluista. -- Georgea ja minua valokuvataan. -- Wallingford. --
Dorchester. -- Abingdon. -- Muuan perheenisä. -- Sovelias paikka sille,
joka aikoo hukuttaa itsensä. -- Tukala kulkuväylä. -- Joki-ilman
turmeleva vaikutus.
Läksimme varhain seuraavana aamuna Streatleystä ja soudimme Culhamiin,
missä olimme yötä ja nukuimme veneemme teltassa.
Streatleyn ja Wallingfordin välillä on jokivarsi sangen yksitoikkoista.
Clevestä lähtiessä on edessä 6 1/2 penikulman taipale, jolla ei ole
ainoatakaan sulkua. Oxfordin soutuklubi käyttääkin tätä väliä
soutuharjoituksiinsa.
Niin edullinen kuin suluton joki lienee soutu-urheilijoille ja
ammattimiehille, kaipaa niitä kuitenkin se, joka omaksi huvikseen on
lähtenyt joelle.
Minä puolestani pidän paljon suluista. Ne tuottavat hupaista vaihtelua
yksitoikkoiselle soudulle. On hauskaa istua veneessä, joka hitaasti
nousee viileästä syvyydestä uusille vesille, uusia näköaloja avautuu
eteen; tahi vajoaa vene pois maailman näkyvistä ja sitten odottaessa
alkavat tummat portit natista, hieno rako niiden välillä laajenee ja
päivänvalo virtaa sisälle, kunnes kaunis hymyilevä joki avautuu eteesi
koko ihanuudessaan, ja pieni vene pääsee vapauteen lyhytaikaisesta
vankeudestaan ja lähtee taas viiltelemään tyyntä vedenpintaa.
Sulut ovat sitäpaitse melkein poikkeuksetta rakennetut kauneille
seuduille. Ja lihava, vanha sulunvartija, hänen myhäilevä eukkonsa ja
kirkassilmäinen tyttärensä ovat miellyttäviä ihmisiä, joiden kanssa on
hauska pakinoida. Suluissa tapaa toisia veneitä ja saa kertoa
kokemuksiaan joella ja kuulla toisten seikkailuja. Ilman herttaisia,
kukkarantaisia sulkujaan ei Thamesjoki hurmaisi meitä läheskään yhtä
paljon kuin se tekee. Suluista puhuessa muistan seikkailun, joka
Georgella ja minulla oli Hampton Courtin luona eräänä kesäaamuna. Oli
ihana päivä ja sulku oli täpösen täynnä veneitä, ja kuten joella usein
tapahtuu, oli toimelias valokuvaaja tarjoutunut ottamaan meistä
kaikista ryhmäkuvan.
En tiennyt lainkaan mitä oli tekeillä ja ällistyin nähdessäni Georgen
hätäisesti silittävän rypistyneitä housujaan, järjestävän tukkaansa ja
asettavan lakkinsa sirosti niskaan. Sitten hän koetti saada kasvoihinsa
mahdollisimman miellyttävän ja samalla kaihoavan sävyn, istahti
"sievään" asentoon ja koetti kätkeä jalkansa näkyvistä.
Ensiksi luulin, että hän oli nähnyt jonkun tuttavan neitosen, jota hän
hienosteli, ja katselin ympärilleni nähdäkseni ken hän oli. Jokainen
sulussa oleva ihminen näytti silmänräpäyksessä muuttuneen puupölkyksi.
He seisoivat tahi istuivat mahdollisimman luonnottomissa asennoissa --
vain japanilaisissa viuhkoissa olen semmoisia nähnyt. Ja jokaisen tytön
suu oli mitä hurmaavimmassa hymyssä. Oh, miten he olivat ihastuttavia.
Ja herrat rypistivät otsaa ja näyttivät jaloilta ja miehekkäiltä.
Nyt selvisi asia minulle ja pelkäsin, etten enää ehtisi valita sopivaa
asentoa. Veneemme oli etumaisena, ja minusta oli epäystävällistä
turmella miehen valokuvaa.
Asetuin senvuoksi keulaan ja nojauduin viehättävän huolettomasti
venekeksiin asennossa, joka ilmaisi vikkelyyttä ja voimaa. Järjestin
hiukseni, niin että hiussuortuva valui otsaan ja koetin näyttää
ystävälliseltä ja miettiväiseltä antaen samalla kasvoilleni lievästi
kyynillisen sävyn, jonka sanotaan "pukevan" minua.
Seisoimme hievahtamatta odottaen ratkaisevaa hetkeä, kun kuulin jonkun
takanani huutavan:
"Hoi! Te siellä! Katsokaa nokkaanne!"
En uskaltanut katsoa taakseni nähdäkseni kenestä oli puhe ja kenen tuli
varoa nenäänsä. Silmäsin salavihkaa Georgen nenään. Se oli aivan
moitteeton -- en ainakaan nähnyt siinä mitään vikaa, jota voisi auttaa.
Koetin katsoa omaani, mutta sekin nähtävästi oli kunnossa.
"Varokaa nokkaanne, Te tyhmä aasi siellä!" karjasi äskeinen ääni
taasen.
Ja sitten huusi joku toinen:
"Ettekö voi työntää nokkaa ulos, te molemmat, koirinenne!"
Emme uskaltaneet kääntyä, George ja minä. Valokuvaajan käsi lepäsi
objektiivilla: hän voi millä sekunnilla tahansa ottaa kuvan. Meillekö
he huusivat? Mitä vikaa oli nenissämme? Miksi piti nenää "työntää
ulos?"
Mutta nyt alkoi koko sulku kiljua ja rähistä, ja römeä tuomiopasuunan
ääni sulun taustalta karjasi:
"Varokaa venettänne te siellä mustissa ja punaisissa lakeissa. Tästä
tulee teidän ruumiittenne valokuva, jollette pidä kiirettä."
Nyt älysimme, että oli kysymys meistä, ja että veneemme "nokka" [keulan
kärki] oli tarttunut sulun laudoitukseen ja veden joka taholla
noustessa oli veneemme kaatumaisillaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä
se kaatuisi. Kiireesti tempasimme kumpikin airon ja voimakas sysäys
airontyvellä sulun seinään päästi veneen pälkähästä ja nakkasi meidät
päistikkaa veneen pohjalle.
Emme olleet täysin onnistuneet valokuvassa. George ja minä. Kova
onnemme tietenkin sovitti niin, että mies pani koneensa toimintaan
juuri sillä hetkellä, kun makasimme selällämme veneessä kasvoillamme
hurja, kysyvä ilme: "Missä olen? Mitä on tapahtunut?" ja neljä
koipeamme vimmatusti sätkytellen ilmassa.
Epäilemättä olivat jalkamme valokuvan huomattavin osa. Siinä ei
ollutkaan nähtävissä paljon muuta. Ne täyttivät kokonaan kuvan edustan.
Niiden takaa ja välistä voi tosin nähdä vilauksen veneistä ja
ympäristöstä; mutta jalkoihimme verrattuina näyttivät kaikki ihmiset
niin vähäpätöisiltä, että kaikki valokuvatut häpesivät moista kuvaa ja
kieltäytyivät sitä tilaamasta.
Erään höyrypurren omistaja oli tilannut kuusi kappaletta, mutta hän
peruutti tilauksen nähdessään negatiivilevyn. Hän sanoi kernaasti
lunastavansa kuvat, jos joku voi näyttää hänelle missä hänen aluksensa
oli kuvassa, mutta se oli mahdoton tehtävä. Höyryvene oli jossakin
Georgen oikean jalan takana.
Meillä oli paljon harmia tästä tapauksesta. Valokuvaaja arveli, että
meidän tulisi kummankin lunastaa tusina valokuvia, koska kerran
täytimme 9/10 kuvasta, mutta me kieltäydyimme. Sanoimme että kernaasti
annoimme ottaa koko ruumiin kuvia itsestämme, mutta tahdoimme
ehdottomasti tulla kuvatuiksi päät ylöspäin.
Wallingford on 6 penikulmaa Streatleyn yläpuolella ja siellä on
esitetty useita näytöksiä Englannin historiassa. Brittiläisten aikoina
se oli hyvin vaatimaton kaupunki, ihmiset asuivat maakuopissa, kunnes
roomalaiset legioonat karkoittivat heidät ja rakensivat sen
ympärille valtavia linnoituksia savimuurien sijaan. Ja muinaisajan
rakennusmestarit tekivät niin kestävää työtä, että varustukset ovat
säilyneet meidän päiviimme saakka.
Roomalaisia muureja ei ajan hammas ole voinut hävittää, mutta itse
roomalaiset olivat aikoja sitten maatuneet tomuksi, kun hurjat
saksilaiset ja rotevat tanskalaiset ottelivat keskenään näillä
seuduilla, kunnes normandilaiset saapuivat.
Wallingford oli ympäröity muureilla ja sitä pidettiin lujana
linnoituksena. Sitten syttyi kansalaissota Kaarlo I:n hallituksen
aikana; lordi Fairfax piiritti sitä kauvan ja kiihkeästi, se antautui
vihdoin ja sen muurit hajoitettiin maan tasalle.
Wallingfordista Dorchesteriin on jokivarsi kaunista ja vaihtelevaa;
siellä on korkeita kunnaita ja hymyileviä laaksoja. Dorchester on puoli
penikulmaa joelta ja on hyvin rauhallinen vanha paikka.
Dorchester on myös vanhojen brittiläisten perintöä; sen nimi oli
silloin Caer Doren, "kaupunki veden luona." Myöhemmin perustivat
roomalaiset sinne suuren leirin, jonka jäännökset näyttävät matalilta
kummuilta. Saksilaisten aikana se oli Wessexin pääkaupunki. Se on
ikivanha, ja on aikoinaan ollut suuri ja mahtava. Nyt se on kaukana
maailman kohinasta ja saa rauhassa torkkua ja uinailla.
Clifton Hampdenin ympärillä, joka on ihmeen kaunis vanha kylä, on
luonto kaunista ja komeata. Jos jäät yöksi Cliftoniin, tulee sinun
mennä "Ohralyhteeseen" asumaan. Se lienee vanhanaikaisin ja omituisin
hotelli koko joen varrella. Se on hieman kylän ulkopuolella sillan
oikealla puolella. Sen matalat päädyt, olkikatot ja ristikkoakkunat
saavat sinut muistelemaan lapsuutesi kuvallisten satukirjojen
runollisia asuntoja, ja sen sisustus muistuttaa vielä elävämmin
satujen: "oli kerran..."
Se ei soveltuisi nykyaikaisen romaanin sankarittaren asunnoksi!
Romaanien sankaritar on alati "pitkä ja uljas kuin jumalatar." Niin,
"Olkilyhteessä" hän joka askeleella löisi päänsä kattoon.
Humalaiselle se myös olisi jotakuinkin sopimaton asunto. Hän saisi
osakseen liian runsaasti yllätyksiä odottamattomissa portaissa
huoneesta toiseen mennessä. Ja hänen olisi aivan mahdoton löytää
makuuhuonettaan monimutkaisissa käytävissä ja yhtä vaikea olisi hänen
löytää vuodettaan, jos pääsisikin huoneeseensa.
Olimme seuraavana aamuna varhain jalkeilla, koska kernaasti tahdoimme
iltapäiväksi ehtiä Oxfordiin. On merkillistä miten varhain voi nousta
vuoteelta, kun on yötä taivasalla, Kun nukkuu veneessä matkalaukku pään
alla ja huopapeite peitteenä, ei tunne itseään lainkaan uneliaaksi
aamulla tahi halua venyä "vielä viisi minuuttia", niinkuin tekee
pehmeässä, joustavassa vuoteessa. Jo 1/2 9 ajoissa olimme syöneet
aamiaista ja kulkeneet Cliftonin sulun ohi.
Cliftonista Culhamiin ovat joen rannat yksitoikkoisen ikäviä, mutta
Culhamista lähdettyä ne jälleen muuttuvat kauneiksi ja vaihteleviksi.
Joki kulkee läpi Abingdonin kaupungin. Se on pieni, hiljainen, siisti
ja kuolettavan ikävä pikkukaupunki. Se ylpeilee ijästään, mutta
epäiltävää on vetääkö se tässä suhteessa vertoja Wallingfordille ja
Dorchesterille. Siellä oli muinoin kuuluisa luostari, jonka pyhien
muurien sisällä nykyään on olutpanimo.
Pyh. Nikolain kirkossa Abingdonissa ovat John Blackwallin ja hänen
puolisonsa Janen haudat. Puolisot elettyään onnellisessa avioliitossa
kuolivat aivan samana päivänä, elokuun 21 p. 1625. Pyh. Helenan
kirkossa on W. Lee'n hautakivi, jossa seisoo, että hänellä kuollessaan,
1637, oli lähes 200 jälkeläistä, puuttuu vaan kolme tästä luvusta. Jos
suoritamme tämän laskutehtävän, saamme selville, että hänellä oli 197
perillistä. Mr. W. Lee -- hän oli viisi eri kertaa Abingdonin
pormestarina -- on kieltämättä ihmiskunnan hyväntekijä, mutta
toivottavasti ei nykyään -- 19 vuosisadallahan on ihmisiä muutenkin
liiaksi maapallolla -- ole monta hänen vertaistaan perheenisää.
Sandfordin sulun takana oleva kanava on erinomaisen sopiva paikka
niille, jotka miettivät hukuttaa itsensä. Siinä käy vuolas virta, joka
ei hevillä luovuta saalistaan takaisin. Obeliski osottaa paikkaa, mihin
kaksi miestä uidessaan hukkui, ja sen jalustalta hyppäävät nykyään
uimaan nuoret miehet, jotka tahtovat koettaa _onko_ virta todella
vaarallinen.
Iffleyn sulku ja mylly penikulman matkan Oxfordia alempana ovat hyvin
suosittuja aiheita maalareille, jotka rakastavat jokea, Taulut ovat
kuitenkin todellisuutta paljon kauniimpia; tuntee katkeraa pettymystä
nähdessään paikan, jos on ensin nähnyt sen kuvattuna.
Kuljimme Iffleyn sulusta kello 1/2 1, ja siivottuamme veneen ja
varustauduttuamme maalle nousuun kävimme käsiksi viimeiseen
penikulmaan.
Iffleyn ja Oxfordin väli on tukalin väylä koko joella. Täytyy olla
syntynyt tällä kohdalla, jos mieli perehtyä kulkuväylään. Olen usein
siitä kulkenut, mutta en ole siitä päässyt selville. Mies, joka kykenee
ohjaamaan veneen Oxfordista suoraan Iffleyhin, voinee myös elää
onnellisena saman katon alla vaimonsa, anoppinsa, vanhemman sisarensa
ja perheen vanhan uskollisen palvelijattaren kanssa, joka on ollut
perheessä hänen syntymästään saakka.
Ensin ajaa virta sinut oikealle rannalle, ja sitten vasemmalle. Sitten
joudut keskelle väylää, teet kolme pyörähdystä veneinesi, ja vihdoin
virta vie sinut takaperin ja yrittää murskata veneesi jotakin toista
alusta vastaan.
Seurauksena siitä oli, että jouduimme vähä väliä toisten veneiden
tielle -- samoinkuin he meidän -- ja molemmin puolin oli tuloksena
joukko voimasanoja.
En tiedä sanoa mistä se johtuu, mutta kaikki ihmiset ovat kovin
ärtyisiä joella ollessaan. He raivostuvat silmittömästi pienistä
vastoinkäymisistä, joita maalla tuskin olisivat huomanneetkaan. Kun
George ja Harris tekevät tyhmyyksiä kuivalla maalla, hymyilen minä
suopeasti, mutta kun se tapahtuu joella, haukun heidät hyvänpäiväisiksi
ja käytän haukkumasanoja, jotka muuten saisivat hiukseni kauhusta
nousemaan pystyyn. Kun toinen vene tulee tiellemme, tunnen halua
tarttua airoon ja surmata kaikki veneessä olijat.
Ihmiset, jotka maalla ovat lauhkeita kuin lampaat, tulevat veneeseen
astuttuaan hurjiksi ja verenhimoisiksi.
Olin kerran soutelemassa nuoren neitosen kanssa. Hän oli luonteeltaan
peräti kiltti ja sävyisä, mutta joella oli vallan kamalata kuulla hänen
puheitaan.
"Mokoma nauta mieheksi!" hän voi tokasta, kun joku onneton soutaja tuli
tiellemme, "eikö tuo aasi voi katsoa eteensä!"
"Tuo typerä purje!" huudahti hän, kun purje joutui hieman epäkuntoon ja
ravisti sitä vimmatusti.
Siitä huolimatta hän maalla oli oikein herttainen ja hyväsydäminen
tyttö.
Joki-ilma vaikuttaa turmelevasti ihmisluonteeseen. Siitä arvatenkin
johtuu, että laivurit joella usein ovat toisilleen epäkohteliaita ja
käyttävät puheenparsia, joita he maalla ollessaan epäilemättä
katkerasti katuvat.