Reading. -- Höyryvene hinaa meitä. -- Pikkuveneiden kiusoittava käytös.
-- Ne tuppautuvat aivan höyrylaivan tielle. -- George ja Harris
kieltäytyvät taaskin tekemästä työtä. -- Vanha, tavallinen historia. --
Streatley ja Goring.
Tulimme Readingin kohdalle tuossa 11 seuduissa. Joki on tällä kohdalla
likainen ja sangen epämiellyttävän näköinen. Kukaan ei suotta pysähdy
Readingin läheisyyteen. Kaupunki itse on vanha, mainehikas paikka. Se
oli olemassa jo kuningas Etelredin aikoina, kun tanskalaiset
sotalaivoineen ankkuroivat Kennetiin ja nousivat maihin Readingin luona
hävittääkseen koko Wessex'in kreivikunnan; täällä ryhtyi Etelred
veljensä Alfredin avulla taisteluun heitä vastaan ja voitti heidät
perinpohjin. Etelred piti huolta rukouksista ja Alfred sotimisesta.
Myöhempinä aikoina pidettiin Readingia sopivana turvapaikkana, jos
Lontoossa asiat kävivät hullusti. Parlamentti tavallisesti kiiruhti
Readingiin, jos ruttotauti alkoi raivota Westminsterissa, ja v. 1625
lakimiehet noudattivat heidän esimerkkiään; kaikki oikeusasiat
ratkaistiin Readingissa. Maksoi kylläkin vaivan lontoolaisille ottaa
silloin tällöin ruton vieraakseen, jos sillä hinnalla pääsi eroon sekä
parlamentista että lakimiehistä!
Kun parlamentti nousi hallitusta vastaan, piiritti Essex'in jaarli
Readingia ja neljännes vuosisataa myöhemmin Oranian prinssi löi siellä
perinpohjin kuningas Jakobin sotajoukot.
Henrik I on haudattu Readingin benediktiniläisluostariin, jonka hän
itse oli perustanut ja jonka rauniot vielä ovat jälellä; samassa
luostarissa vihittiin suuri Johan Gaunt ja lady Blanche.
Readingin sulun luona tapasimme höyrypurren, jonka eräs ystäväni
omistaa, ja se hinasi meidät Streatleyn alapuolelle. On sangen hauskaa
olla höyrylaivan hinattavana. Se on minusta paljon hauskempaa kuin
soutu. Matka olisi ollut vielä hauskempi, jollei joukko riivatuita
pikkuveneitä olisi meitä ärsyttänyt. Ne tuppasivat alinomaa tiellemme,
niin että meidän yhteentörmäyksen välttämiseksi täytyi hiljentää
vauhtia ja pysähtyä. Soutuveneiden häikäilemätön tapa asettautua
höyrypursien tielle on peräti hermostuttava ja se pitäisi rangaistuksen
uhalla kieltää.
Ja ne ovat kaupan päälle häpeemättömän röyhkeitä. Niille saa antaa
varotuksia höyrypillillä, kunnes höyrypannu on halkeamaisillaan,
ennenkuin ne suvaitsevat luikkia tieltä pois. Minua todella haluttaisi
puskea upoksiin pari kappaletta niistä antaakseni toisille terveellisen
opetuksen.
Readingin yläpuolella jokivarsi muuttuu ihmeen kauniiksi. Tosin
Tilehurstin luona rautatie hieman turmelee näköalaa, mutta
Mapledurhamista Streatleyhin on seutu hurmaavan kaunista. Mapledurhamin
sulun yläpuolella on Hardwick House, missä Kaarle I huvittelike
pallopelillä. Pangbournen seutu taas, missä on tuo sievä pieni
"Joutsen"-niminen ravintola, lienee kaikille taiteenystäville, jotka
käyvät taidenäyttelyissä, yhtä tunnettua kuin seudun omille asujamille.
Ystäväni höyrypursi jätti meidät hieman luolan alapuolelle, ja siinä
Harris sai päähänpiston väittää, että oli minun vuoroni soutaa! Onko
mokomaa vääryyttä vielä kuultu! Olimmehan aamulla sopineet, että minä
soutaisin veneen kolme penikulmaa Readingia ylemmäksi. No, ja olimme
nyt _kymmenen_ penikulmaa Readingin yläpuolella. Tietenkin oli nyt
heidän vuoronsa. En kuitenkaan saanut Harrisia enkä Georgea katsomaan
asiaa sen oikeassa valossa, ja riitaa välttääksemme minä vihdoin
tartuin airoihin. En ollut soutanut minuuttiakaan, kun George huomasi
jotakin ajelehtivan vedenpinnalla. Me soudimme sinne ja George kumartui
veneen laidan yli ja tarttui esineeseen, mutta hän kavahti takaisin,
huudahti kauhusta ja tuli kalman kalpeaksi. Siinä oli naisen ruumis. Se
lepäsi kevyesti vedenpinnalla ja sen kasvot olivat tyynet ja
rauhalliset. Kasvot eivät olleet kauniit, ne olivat liian aikaiseen
vanhentuneet ja ryppyiset, mutta köyhyyden ja puutteen leimasta
huolimatta olivat kasvot lempeät, miellyttävät, ja niillä oli rauhan
sävy, jonka usein tapaa sairaitten kasvoilla, kun he ovat päässeet
tuskista vapaiksi. Onneksi meille -- meillä ei lainkaan ollut halua
tulla oikeuteen todistajiksi -- olivat eräät rannalla seisovat miehet
myös nähneet ruumiin ja he ottivat sen huostaansa.
Myöhemmin saimme kuulla naisen elämäntarinan. Se oli tuo ikivanha,
runoton historia. Hän oli rakastanut ja häntä oli petetty, tahi oli hän
pettänyt itseään. Hän oli lyhyesti sanoen tehnyt syntiä -- voi, useat
meistä tekevät samoin! -- ja hänen perheensä ja omaisensa suuttuivat,
surivat ja paheksuivat hänen käytöstään ja karkoittivat hänet luotaan.
Jäätyään ypöyksin elämän kovaan taisteluun häpeän raskas myllynkivi
kaulassaan oli hän askel askeleelta vajonnut yhä syvemmälle. Pitkän
aikaa oli hän elättänyt itseään ja lastaan 12 shillingillä viikossa,
jotka hän ansaitsi tehden raskasta orjantyötä 1/2 tuntia päivässä.
Puolet tästä summasta hän maksoi lapsen elatukseksi ja jäännöksellä
tuli hänen ylläpitää ruumiinsa ja sielunsa voimia vireillä! Kuusi
shillinkiä viikossa on ylen niukka summa, jos mieli pitää ruumiin ja
sielun suhdetta tasapainossa. Ne tahtovat erota toisistaan. Eräänä
päivänä lienee naisraukka tavallista selvemmin huomannut miten
toivottoman synkkä ja kurja hänen elämänsä oli -- ei mitään toivoa
tulevaisuudesta! -- ja tuo aavekuva kauhistutti häntä. Viimeisen kerran
hän vielä vetosi entisiin ystäviin, mutta hyljätyn naisraukan
avunpyyntö ei tunkeutunut heidän sydäntään ympäröivän "kunniallisuuden"
jääkuoren läpi -- ei kukaan kuullut onnettoman rukouksia. Sitten hän
meni katsomaan lastaan -- hän hyväili sitä, suuteli sitä, ja
väsyneesti ja toivottomasti, mutta ulkonaisesti aivan tyynenä hän jätti
sille jäähyväiset ja pisti suklaatikäärön sen käteen. Sitten hän
viimeisillä penneillään osti rautatiepiletin ja matkusti Goringiin.
On helppo arvata, että hänellä täällä tuuheiden puiden ja viheriöiden
ketojen keskellä oli elämänsä katkerin hetki; mutta kenties lievensi
muistojen katkeruutta joku pieni auringon valoisa muisto näiltä
ihanilta seuduilta, missä hän oli viettänyt valoisan nuoruutensa.
Koko päivän hän vaelsi metsässä, mutta auringon mennessä mailleen kun
öinen hämärä kietoi seudun vaippaansa, hän läheni hiljaista jokea, joka
oli ollut hänen haihtuvan onnensa ja surunsa todistajana. Ja vanha joki
otti hänet pehmeään syliinsä, painoi väsyneen pään rintaansa vastaan ja
lievensi polttavan tuskan. Hän oli siis tehnyt syntiä kaikessa --
syntiä elämässä ja syntiä kuollessaan. Jumala häntä armahtakoon! ja
kaikkia muitakin syntisiä, jotka ovat samassa asemassa.
Goring -- joen vasemmalla ja Streatley sen oikealla puolella ovat
molemmat kauniita paikkoja, joissa on hauskaa oleskella muutamia
päiviä. On hurmaavaa purjehtia joella auringonpaisteessa tahi soudella
siellä kuunvalossa. Joen ympäristöt ovat lumoavan kauniit sekä yöllä
että päivällä. Me aijoimme jatkaa matkaa Wallingfordiin saakka, mutta
seudun komeus lumosi meidät, ja päätimme viipyä täällä jonkun aikaa.
Jätimme veneemme satamaan, menimme Streatleyhin ja söimme päivällistä
"Härjässä" Montmorencyn suureksi mielihyväksi.
Kerrotaan, että joen molemmilla rannoilla olevat vuoret ennen vanhaan
ovat olleet yhdistettyinä ja muodostaneet sillan veden yli, joka
nykyään on Thamesjoki. Siihen aikaan oli joki Goringin yläpuolella
päättynyt suureen järveen.
Streatley on vanha kaupunki, joka, kuten useimmat Thamesin varrella
olevat kaupungit ja kylät, on ollut olemassa jo brittiläisten ja
saksilaisten aikoina. Goringin seutu ei ole läheskään yhtä kaunista
kuin Streatleyn, mutta silläkin on hyvät puolensa, ja itse kaupunki on
lähempänä rautatietä, niin että helpommin pääsee huippimaan tiehensä,
jollei ole rahoja hotellilaskun suorittamiseksi.