Varustuksia. -- Miten Harris työskentelee. -- Miten vanhempi perheenisä
ripustaa taulun seinälle. -- George tekee järkevän ehdotuksen. -- Miten
viehättävää uiminen aikaisin aamulla on. -- Varokeinoja kaatumisen
varalle.
Kokoonnuimme siis taas seuraavana iltana neuvottelemaan ja järjestämään
matkaamme.
"Ensiksi tulee meidän päättää, mitä otamme mukaamme. Sinä, J., hankit
paperiliuskan ja kirjoitat, sinä, George, otat hintaluettelot, ja jos
minä saan lyijykynän, niin laadin luettelon."
Se on niin Harris'in tapaista -- hän on hyvin hanakka ottamaan koko
työkuorman ja -- sälyttämään sen toisten niskoille.
Hän muistuttaa minua setä Podger-vainajasta. Koko talo oli aina
ylösalaisin, kun setä Podger itse ryhtyi johonkin hommaan. Kun esim.
uusi taulu tuotiin taloon, kysyi täti Podger, mitä sille tehtäisiin,
mihin setä Podger vastasi:
"Jätä se asia _minun_ huostaani, äläkä turhia huolehdi _Minä_ kyllä
pidän siitä huolen."
Ja sitten hän riisui takkinsa ja alotti. Hän lähetti tytön puotiin
ostamaan nauloja kuudella pencellä ja muuan pojista sai juosta heti
perässä sanomaan minkä kokoisia niiden tuli olla. Näin hän komenteli,
kunnes koko talo oli liikkeellä.
"Mene sinä, Will, noutamaan minulle vasara", huusi hän; "ja anna sinä
viivotin tänne, Tom. Tarvitsen portaat ja sitäpaitse tuolin keittiöstä.
Jim saa mennä mr Gogglesin luo ja sanoa papalta terveisiä, kysyä miten
on sedän kipeän jalan laita ja pyytää lainaksi selän vesivaakaa. Älä
mene tiehesi sinä, Maria, sillä jonkunhan täytyy pitää kynttilää
minulle; kun tyttö palaa puodista, saa hän mennä takaisin ostamaan
hieman rautalankaa, johon taulu ripustetaan, ja Tom -- missä on Tom? --
tule tänne sinä, Tom, ja ojenna minulle taulu."
Setä nosti taulua ja pudotti sen lattiaan, niin että se irtautui
kehyksistä, ja koettaessaan pelastaa lasia, leikkasi hän sormensa. Hän
alkoi nyt juosta ympäri huonetta etsien nenäliinaansa. Hän ei sitä
löytänyt, sillä se oli nutun taskussa, nutun, jonka oli riisunut
yltään. Kun hän ei löytänyt takkiaan, sai koko perhe lakata työkaluja
etsimästä ja ruveta etsimään takkia. "Eikö koko talossa ole ihmistä,
joka tietäisi missä takkini on? Mokomaa joukkiota en ole ikipäivinäni
nähnyt -- se on varma! -- Teitä on puoli tusinaa, ettekä voi löytää
takkiani, jonka viisi minuuttia sitten riisuin yltäni! Mitä p...!"
Hän oli noussut tuoliltaan ja huomasi istuneensa takin päällä. Hän
sanoi nyt:
"Ei tarvitse etsiä enää; löysin sen itse. Yhtä kernaasti voisi pyytää
kissaa etsimään jotakin, kuin odottaa, että te mitään löydätte."
Puolitiimaa kuluu sormen sitomiseen. On hankittu uusi lasi, ja
työkalut, portaat, tuoli ja kynttilä ovat paikallaan. Setä Podger
ryhtyy nyt hommaan, ja koko perhe, palvelustyttö ja apumatami siihen
luettuina, seisoo siinä puoliympyrässä valmiina häntä avustamaan.
Kaksi pitää tuolia paikallaan, kolmas auttoi hänet nousemaan tuolille
ja tuki häntä; neljäs ojensi hänelle naulan, viides vasaran, mutta
juuri kun oli sen saanut, hän pudotti naulan.
"Kas niin", virkkoi hän äreästi, "nyt se vietävä putosi."
Nyt heittäysimme kaikin pitkäksemme permannolle etsimään naulaa, ja
setä seisoi tuolilla äristen ja muristen ja tahtoi tietää aijoimmeko
antaa hänen seistä siinä koko yön.
Vihdoin löytyi naula, mutta sillä aikaa oli setä hukannut vasaran.
"Missä vasara? Mihin on vasara joutunut? Siinä teitä on seitsemän
kappaletta, eikä kukaan tiedä missä vasara on!"
Kun vasara vihdoin löytyi, ei hän enää löytänyt merkkiä seinässä mihin
naula oli lyötävä. Meidän täytyi nyt yksi kerrallaan nousta hänen
viereensä tuolille etsimään merkkiä. Jokainen meistä löysi sen eri
kohdalla, ja setä nimitti meitä naudoiksi, kutakin erikseen, ja käski
meidän laputtaa tiehemme. Sitten hän otti viivottimen, mittasi välin
uudelleen ja sai sen puoleksi 31 3/8 tuumasta nurkasta lukien. Hän
yritti nyt suorittaa päässä tämän jakotehtävän, mutta sekaantui peräti.
Siten piti _meidän_ laskea se päässä; jokainen sai eri tuloksen ja me
aloimme pilkata toisiamme. Siinä mellakassa unhoitimme alkuperäisen
luvun, niin että setä Podger sai taas mitata välin uudestaan.
Hän käytti tällä kertaa nauhaa, ja ratkaisevalla hetkellä, kun tuo
vanha narri kumartui tuolilta 45° kulmaan ulottuakseen pisteeseen, joka
oli ainakin kolme tuumaa liian etäällä, luiskahti nauha seurauksella,
että hän pudota rojahti piaanolle ja sai syntymään sangen ihanan
musikaalisen sävelen, kun hänen päänsä ja ruumiinsa löivät kaikkia
koskettimia samalla kertaa.
(Täti Maria virkkoi nyt, ettei voinut sallia lasten seistä kuulemassa
moista puhetta).
Lopultakin setä Podger sai uuden merkin, asetti naulan kohdalleen
vasemmalla kädellä ja tarttui oikealla vasaraan. Ensi lyönti sattui
peukaloon; setä mylvi ja noitui tuskasta ja pudotti vasaran jonkun
varpaille.
Täti Maria virkkoi nyt suopeasti, että kun setä Podger tästä lähin
aikoi lyödä naulan seinään, olisi paras ilmottaa se ajoissa, jotta hän
-- täti -- tietäisi matkustaa tervehtimään äitiään viikon päiviksi,
sillä aikaa kun tämä työ suoritettiin.
"Oh, te naiset touhuatte aina turhan vuoksi", vastasi setä Podger ja
ojenteli ruumistaan. "Tämmöiset pikku askareet huvittavat minua."
Hän teki nyt uuden yrityksen ja toisella iskulla meni naula koko
rappauksen läpi, ja puoli vasaraa teki sille seuraa, niin että setä
horjahti seinää vastaan semmoisella tarmolla, että hänen nenänsä
melkein litistyi.
Saimme jälleen etsiä nyörin ja viivottimen ja -- tehtiin uusi reikä!
Vihdoin -- puoliyön seuduissa -- oli taulu ripustettu paikalleen; mutta
se oli hyvin viistossa ja seinä usean neliökyynärän alalla taulun
ympärillä näytti siltä kuin olisi sitä auralla kynnetty, ja me kaikki
olimme uuvuksissa ja noloja -- paitse setä Podger.
"Kas niin", hän sanoi astuessaan tuolilta suoraan matamin
liikavarpaille ja ylpeydellä katsellessaan käsialaansa seinässä. "Joku
toinen olisi moisen pikkuseikan vuoksi turvautunut nikkarimestarin
apuun." --
Olen vakuutettu siitä, että Harrisista koituu juuri semmoinen
perheenisä, kunhan hän saa varttua, ja sanoin hänelle mielipiteeni. En
voinut sallia, että hän ottaisi niin paljon työtä niskoilleen ja
sanoin:
"Ei, _sinä_ voit hankkia kynän, paperia ja hintaluettelot, Georgesta
tulee sihteeri ja minä suoritan loput työstä."
Ensin laatimamme luettelo hyljättiin. Huomasimme näet, ettei
Thamesjoella voisi niin suuri alus kulkea, johon listalla olevat
tavarat mahtuisivat. Revimme senvuoksi luettelon rikki ja ryhdyimme
tekemään uutta.
George sanoi:
"Olemme peräti väärällä tolalla. Me emme saa ajatella, mistä meillä
kenties voi olla hyötyä, vaan mitä ehdottomasti tarvitsemme."
George puhuu -- joskus -- niin viisaasti, että täytyy ihmetellä mistä
hän saa moisia järkeviä ajatuksia.
"Emme ota mukaamme telttaa", ehdotti George, "vaan otamme ennemmin
katoksella varustetun veneen. Se on paljon yksinkertaisempi ja
mukavampi."
Tämä näytti olevan viisas ehdotus ja me hyväksyimme sen. En tiedä onko
lukija koskaan nähnyt semmoista laitosta. Veneen poikki sovitetaan
joukko rautakaaria, joiden yli sitten jännitetään purjekangas ja
kiinnitetään veneen laitoihin. Siten tulee veneestä hauska, mukava
asunto, vaikka siellä on hieman kuuma nukkua, mutta kaikellahan on
varjopuolensa, niinkuin sanoi mies, jonka anoppimuori oli kuollut, kun
hän sai maksaa hautajaiskustannukset.
George sanoi, että meidän tuli ottaa mukaan huopapeite miestä kohti,
lyhty, saippuaa, hiusharja ja kampa (yhteisesti käytettäväksi)
pesuvati, hammaspulveria, partaveitsi (tämä kuulostaa melkein
ranskankielen kirjoitusharjoitukselta, vai kuinka?) ja pari suurta
kylpyliinaa. Olen tehnyt havainnon, että ihmiset aina ryhtyvät
suurellisiin kylpyhommiin aikoessaan veden lähettyville, mutta
tavallisesti supistuvat kylvyt ja uiminen hyvin vähiin, kun he tulevat
perille.
Niin on minunkin laitani. Päätän usein -- kun olen Lontoossa -- nousta
varhain aamusella ja mennä uimaan ennen murkinaa. Panen siis uimahousut
ja lakanan huolellisesti paperiin. Minä käytän aina punaisia
uimahousuja. Luulen, että niiden punainen väri erinomaisesti soveltuu
ihoväriini. Mutta merenrannalla en ole lainkaan yhtä halukas uimiseen
aikaiseen aamulla kuin olin Lontoossa.
Päinvastoin olen taipuva pysymään vuoteella, kunnes on aika mennä
murkinalle. Pari kertaa on hyve saanut voiton laiskuudesta, olen
noussut k:lo 6 ajoissa, ottanut uimahousut ja lakanan ja laputtanut
rantaan. Mutta en ole tuntenut pienintäkään nautintoa. Minua varten
näkyy olevan varastossa purevan kolea itätuuli, jos vaan aamusin yritän
uimaan, kaikki teräväsärmäiset kivet kertyvät tielleni ja meri näyttää
pakenevan minua niin että saan kietoutua käsivarsiini ja tallustella
pari kilometriä kuuden tuuman vedessä. Ja kun vihdoin saavutan meren,
aaltoilee se suorastaan hävyttömästi.
Suunnaton vesivuori tempaa minut ja nakkaa koko tarmollaan istumaan
rönsyiselle kivelle, joka on sijoitettu siihen juuri minua varten. Ja
ennenkuin ehdin sanoa "huh!" ja käsitän mitä on tekeillä, tulee aalto
takaisin ja lennättää minut ulapalle. Alan hurjasti pyrkiä rantaan ja
pelkään, etten enää saa nähdä ystäviäni ja toivon, että lapsena olisin
ollut kiltimpi pikkusiskolleni. Olen jo kadottanut kaiken toivon, kun
aalto vetäytyy takaisin ja jättää minut kuin simpukan rannalle.
Toivuttuani huomaan ponnistelleeni henkeni edestä -- kahden jalan
vedessä! Pukeudun, tallustelen kotiin ja teeskentelen, että uiminen oli
suloista.
Tälläkin kertaa kuului meidän kaikkien puheesta kuten aikoisimme tehdä
pitkän uimaretken joka aamu. George sanoi, että olisi suloista herätä
veneessä varhaisena aamuhetkenä ja heittäidä kirkkaaseen veteen. Harris
lisäsi, ettei mikään antanut parempaa ruokahalua murkinaksi kuin
aamu-uinti; ainakin _hänelle_ se antoi ruokahalun. George huomautti,
että jos Harris aikoi uituaan syödä enemmän kuin jo ennestään teki,
hän, George, ankarasti vastusti Harris'in uintia.
Hän sanoi olevan muutenkin jo raskasta raahata Harrisille tarpeellisia
ruokavaroja pitkin jokea.
Minä kuitenkin huomautin Georgelle miten hauskaa olisi meille, että
Harris veneessä olisi puhdas ja siro; vaikkapa täytyisikin ottaa joku
sentneri enemmän ruokavaroja mukaan. George yhtyi mielipiteeseeni ja
peruutti äskeisen lausuntonsa.
Päätimme vihdoin ottaa _kolme_ uimalakanaa mukaan, jottei meidän
tarvitsisi odottaa uintivuoroamme. Mitä pukuihin tulee, virkkoi George,
että kaksi flanellipukua oli tarpeeksi, me kun voisimme itse pestä ne
joessa, kun ne tulivat likaisiksi. Kysyimme oliko hän koskaan yrittänyt
pestä flanellipukuja joessa, ja hän vastasi: "Ei, itse ei hän ollut
yrittänyt, mutta hän tunsi henkilöitä, jotka olivat sitä tehneet ja se
kuului olevan varsin helppo tehtävä." Harris ja minä olimme siksi
typeriä, että uskoimme hänen puheitaan, ja luotimme siihen, että kolme
siivoa nuorta miestä, joilla ei ollut yhteiskunnallista asemaa eikä
merkitystä eikä -- kokemusta pesemistaidossa, todella voisi pestä
vaatteensa Thamesjoessa saippuapalan avulla.
Vasta sitten, kun katumus oli liian myöhäistä, me tulimme selville
siitä, että George oli viheliäinen petkuttaja, jolla ei ollut
aavistustakaan asiasta. Jos olisitte nähneet vaatteemme myöhemmin --
mutta, niinkuin sanotaan tusinaromaaneissa, me menemme tapausten
edelle.
George huomautti, että meillä täytyi olla alusvaatteita ja sukkia siltä
varalta, että veneemme kaatui ja meidän täytyi vaihtaa vaatteita;
samaten joukko nenäliinoja; niillä on mukava pyyhkiä itseään ja paitse
urheilukenkiä myös pari nahkajalkineita, jotka olisivat kylläkin
tarpeelliset, jos kaatuisimme.