Eilen illalla koimme niin kaamean myrskyn, että uskoimme joka puolelta
ahdistavien aaltojen upottavan meidät. Myrsky näytti kohottavan
karavelin ilmaan, sade valui taivaalta alas virtana. Mutta Herraamme
miellytti säästää meidät ja näyttää meille ensimmäisen yövahdin
jälkeen maata, jonka merimiehet huomasivat.
Jotta ei jouduttaisi maalle tuntemattomaan paikkaan ja tietämättä,
oliko lähellä mitään satamaa, amiraali panetti ylös isonpurjeen, koska
se oli ainoa keino päästä jotenkuten eteenpäin, vaikka purjeen
levittäminen toikin mukanaan suuren vaaran. Herra varjeli meitä
päivänkoittoon saakka, vaikkakaan ei ilman ankaraa työtä ja suurta
pelkoa. Kun päivä oli tullut, amiraali tunsi maan; se oli Cintran
kallioita Lissabonin joen (Tajon) suussa, johon hän päätti purjehtia
turvaan, koska hän ei voinut muuta; niin hirveä oli myrsky, jonka hän
oli kokenut Tajon suussa olevan Cascaesin kaupungin näkyvissä. Kaiken
aamua näimme kaupungin asukkaita rannalla polvistuneina rukoilemassa
pelastuksemme puolesta, ja kun tulimme satamaan, tuli koko väestö
meitä katsomaan, pitäen pelastustamme ihmeenä.
Kello kolmen aikaan sivuutimme Tajon varrella olevan Rastelon, missä
merimiehet meille sanoivat, etteivät he vielä koskaan olleet nähneet
näin myrskyistä talvea; kaksikymmentäviisi alusta oli
haaksirikkoutunut Flanderin rannikoilla, ja tämän maakunnan satamissa
oli monta alusta, jotka eivät olleet voineet neljään kuukauteen mennä
merelle.
Amiraali kirjoitti heti Portugalin kuninkaalle, joka asui yhdeksän
tunnin päässä täältä, Espanjan kuninkaan ja kuningattaren käskeneen,
ettei hän saisi lyödä laimin poiketa hänen korkeutensa satamiin
hankkiakseen sieltä omalla rahallaan tarpeellisia varusteita. Hän
pyysi kuninkaalta lupaa purjehtia Lissabonin kaupunkiin karavelillaan
turvaan mahdolliselta irtolaiselta roskaväeltä, tarkoittaen, että
hänellä oli mukanaan paljon kultaa, joka täällä yksinäisessä satamassa
voitaisiin ryöstää häneltä. Samalla hän ilmoitti kuninkaalle, että hän
ei ollut tulossa Guineasta, vaan Intiasta.