Amiraali lähti eilen Santa Marialta purjehtiakseen São Miguelille ja
tutkiakseen, löytäisikö jonkun sataman, missä voisi olla suojassa näin
huonolta säältä. Kovasta tuulesta ja ankarasta aallokosta huolimatta
hän purjehti aina yön tuloon saakka onnistumatta saamaan maata
näkyviinsä puolelta enempää kuin toiseltakaan, merenkäynnin ja myrskyn
aiheuttaman usvan ja meripimeän takia. Amiraali sanoi olevan hyvin
ilkeätä, kun hänelle ei ollut jäänyt kuin kolme merimiestä, jotka
olivat harjaantuneita mereen, kun taas kaikki muut hänen mukanaan
olevat olivat merenkulun taidossa alokkaita.
Hän pysytteli kulussa kaiken yötä alttiina kaamean myrskyn uhkaaville
vaaroille. Onneksi aallot olivat kuitenkin, Luojalle kiitos! vain
toiselta laidalta, sillä jos niitä olisi tullut ristiin kuten viime
myrskyn aikana, hän olisi joutunut kärsimään vielä enemmän. Kun hän ei
auringon noustessakaan vielä nähnyt São Miguelin saarta, hän päätti
palata Santa Marialle koettamaan, eikö hän vielä saisi takaisin
miehiään, venettä, ankkuriköyttä ja sinne jäänyttä ankkuria.
»Minua ihmetytti», huomauttaa hän, »joutuessani näiden saarien luona
tällaiseen säähän, kun taas Intiassa, missä olin ympärinsä purjehtinut
kaiken talven turvautumatta ankkuriin, minulla oli jatkuvasti ollut
kaunista säätä eikä meri hetkeksikään lakannut olemasta
purjehduskelpoinen. Lähtiessäni Espanjasta olin kokenut melkein samaa,
ennenkuin pääsin Kanarian saarille; vasta niiden tuolla puolen löysin
alituisesti rauhallisen ilman ja meren. Jumaluusoppineet ja syvälliset
filosofit sanovat maallisen paratiisin olevan Itämaiden ääressä, koska
ilmasto siellä on aina hyvin tasainen. Löytämäni maat ovat Itämaiden
ääressä.»