Päivän koittaessa maan kuningas (s.o. kylän cazique) tuli karaveli
_Niñalle_, jossa amiraali oli, ja vakuutti hänelle melkein itkusuin,
ettei hänen tulisi surra mitään, cazique antaisi hänelle kaiken
omistamansa, kuten hän jo olikin niille kristityille, jotka olivat
joutuneet maihin, tyhjentänyt kaksi taloa ja tyhjentäisi vielä lisää,
jos tarvittaisiin; hän vakuutti myös, että amiraalin käskettävissä oli
niin monta kanoottia ja niin paljon miehiä kuin hän tarvitsi
tavaroiden kuljettamiseen maihin, kuten jo eilenkin oli ollut, ilman
että yhtä ainoatakaan leivänmurua olisi amiraalilta mennyt. »He ovat
niin rehellisiä»--kirjoittaa Kolumbus päiväkirjassaan--»etteivät
ensinkään ahnehdi vieraan tavaraa, ja tässä siveä kuningas voitti
kaikki muut».
Amiraalin keskustellessa caziquen kanssa tuli toiselta paikkakunnalta
kotoisin oleva kanootti, jonka miehistö pyysi vaihtaa muutamia
kultakappaleita tiukuun; sillä se lelu näyttää olevan heille
erikoisesti mieleen. Sillä ennenkuin he ehtivät edes laivan luokse, he
jo kaukaa näyttivät kultakappaleitaan ja huutelivat: _»Chuq! Chuq!»_
Siten he nimittivät tiukuja, joista he pitävät ihan hupsuuteen saakka.
Erään toisen seudun intialaiset, jotka näkivät tämän vaihtokaupan,
pyysivät säilyttämään heillekin sellaisen tiu'un, jonka vastikkeeksi
he seuraavana päivänä lupasivat tuoda hänelle kämmenenkokoisen
kultakappaleen.
Amiraali iloitsi kuullessaan sellaista; maaltakin palasi muuan
merimies, joka sanoi ihmettelevänsä, minkälaisia kultakappaleita
siellä voidaan vaihtaa ihan tyhjällä, sillä he olivat saaneet
nuppineulasta niin ison kultapalan, että se oli kahden castillanon
arvoinen; mutta kuukauden perästä olisi asianlaita jo toinen. Kuningas
oli iloinen nähdessään amiraalin niin tyytyväisenä, ja kun hän kuuli
amiraalin haluavan vielä lisää kultaa, teki hän merkkien avulla
ymmärrettäväksi, että hän ihan lähellä tiesi paikan, missä sitä oli
suurin määrin; amiraalin sopi vain olla hyvällä tuulella, cazique
toimittaisi sitä hänelle niin paljon kuin hän vain halusi. Tästä
amiraali huomauttaa päiväkirjassaan: »Kuningas puhui eritotenkin
Cipangosta, jolle hän antoi nimen Civao, missä on kultaa niin paljon,
ettei sitä siellä pidetty minään. Hän antaisi noutaa sitä sieltä,
vaikka sitä oli kyllä tällä Españolan saarella, jota he nimittävät
Bohioksi, hyvin paljon, ja tässä Caribatan maakunnassakin sitä oli
vielä lisää.»
Kuningas aterioitsi amiraalin kanssa karavelilla ja lähti sitten hänen
kanssaan maihin, jossa hän osoitti hänelle suurta kunnioitusta ja
järjestytti aterian kahdesta tai kolmesta lajista ajesia, lisänä
merirapuja, riistaa ja muita ruokalajeja kuten myöskin heidän
leipäänsä, jota he sanovat cazaviksi eli kassavaksi. Aterian jälkeen
hän vei amiraalin talon lähellä oleville puuistutuksille; heitä
seurasi enemmän kuin tuhat henkeä, kaikki alasti: mutta kuninkaalla
oli paita ja käsine, jotka amiraali oli lahjoittanut hänelle. Paidan
hän pian kyllä riisui, mutta ei liikahtanut mihinkään ilman käsinettä,
josta hän piti enemmän kuin mistään muusta lahjasta. »Hänen
erikoisesta ruokailutavastaan ja hänen puhtaudestaan»--kirjoittaa
amiraali--»saattoi huomata hänen olevan ylhäissyntyinen mies».
Aterian jälkeen, joka kesti hyvin kauan, hänelle tuotiin ruohoja,
joilla hän hieroi käsiänsä, jotta ne, kuten amiraali arveli,
pysyisivät notkeina, minkä jälkeen hänelle tuotiin pesuvettä. Sitten
hän vei amiraalin rannalle, missä amiraali käski erään miehensä,
taitavan jousella-ampujan, ampua turkkilaisella jousella ja nuolella,
mikä pani intialaisen päällikön ihan ihmeisiinsä, koska täällä ei
tunneta aseita eikä käytetä niitä. Tämä antoi aihetta keskusteluun
Caniban asukkaista, joita täällä sanotaan karibeiksi, ja jotka täällä
käyvät ottamassa asukkaita vangeiksi; he käyttävät jousia ja nuolia,
vaikka ilman rautakärkiä, sillä täällä ei ole rautaa eikä terästä eikä
mitään muutakaan metallia paitsi kultaa ja vaskea, joskin amiraali
näki viimeksimainittua vain harvoin.
Amiraali antoi merkkien avulla caziquen ymmärtää, että Espanjan
kuningaspari käskisi hävittää kaikki karibit ja että hän toisi heidät
kaikki caziquen eteen sidotuin käsin. Hän laukaisutti myöskin kanuunan
ja pyssyn, joiden vaikutus ja voima saattoi caziquen ihmeisiinsä, kun
hän näki, mitä hävitystä ne saivat aikaan; mutta kaikki intialaiset
pelästyneinä heittäytyivät maahan pitkäkseen. He toivat amiraalille
ison naamion, jonka korvissa, silmissä ja muuallakin oli isoja
kultakimpaleita. Kuningas antoi sen hänelle muiden lahjojen kanssa,
jotka hän asetti amiraalin päälaelle tai ripusti hänen kaulaansa; ja
samoin hän antoi lahjoja muillekin kristityille.
Täten amiraali sai suurta lohtua hänelle sattuneesta onnettomuudesta
ja piti Jumalan sallimuksena, että Hän oli antanut hänen ajautua
täällä rantaan. »Tämä onnettomuus»--kirjoittaa hän
päiväkirjaansa--»tuotti minulle niin paljon tavaraa, että minun täytyy
sitä oikeastaan sanoa onnenpotkaukseksi; sillä jos en olisi ajautunut
täällä maihin, olisin purjehtinut edelleen pysähtymättä tänne enkä
myöskään olisi jättänyt tänne miehitystä.--Itse asiassa monet mieheni
ovat pyytäneet lupaa saada jäädä tänne. Olen antanut käskyn rakentaa
tornin ja linnoituksen sekä tilavan kellarin kyllin lujiksi, ei siksi,
että pitäisin tätä varovaisuutta tarpeellisena näiden asukkaiden
takia, koska minä miehineni helposti voisin vallata koko tämän saaren,
vaikka se lieneekin isompi kuin Portugali ja vaikka siinä on asukkaita
kaksi sen vertaa kuin siinä kuningaskunnassa; mutta he ovat alastomia
ja ilman aseita, eivätkä he mitenkään pysty voittamaan pelkoaan. Silti
on tarpeen, että rakennutan tämän linnoituksen, koska olen näin
kaukana Teidän Korkeuksistanne, jotta nämä intialaiset oppisivat
näkemään, mihin teidän alamaisenne pystyvät, ja olisivat teille
kuuliaisia rakastaen ja peläten.
Nyt jo kaadetaan puita, joista linnoitus rakennetaan. Jätämme tänne
leipä- ja viinivarastoja enemmäksi kuin vuodeksi, siemenviljaa,
veneen, tilkitsijän, kirvesmiehen, pyssysepän, tynnyrintekijän ja
muita miehiä, jotka innolla palvellakseen Teidän Korkeuksianne ja
minun tyytyväisyydekseni hyvin halukkaasti pyrkivät ottamaan selville,
missä kultakaivos sijaitsee. Onnettomuutemme sattui siis erinomaisen
sopivaan aikaan päästäksemme täällä alkuun, ja sitäpaitsi meille oli
hyvä onni, että kun laiva ajoi matalikolle, se tapahtui melkein
huomaamattomasti, kun ei ollut aallokkoa eikä tuulta.
Jos alus olisi saatu irroitetuksi särkältä, emme olisi milloinkaan
niin perinpohjaisesti tulleet tutustuneiksi tähän maahan kuin tapahtuu
sen kautta, että miehistöä jää tänne; sillä aikomukseni oli etsiä yhä
uusia ja uusia maita pysähtymättä mihinkään kauemmaksi kuin yhdeksi
päiväksi, paitsi jos vastatuulet meitä pidättäisivät.
Haaksirikkoutunut alus oli myöskin hyvin raskasliikkeinen, ei oikein
soveltuva löytöretkille, minkä merkitsemme Paloksen asukkaiden viaksi,
jotka eivät noudattaneet Teidän, kuninkaan ja kuningattaren, antamaa
käskyä varustaa tällaiselle retkelle soveltuvia aluksia.»
Lopuksi Kolumbus huomauttaa tässä päiväkirjassaan, ettei yhtään
ainoata köydenpätkää, ei lautaa eikä naulaa menisi hukkaan, koska alus
muutoin oli yhä vielä yhtä hyvässä kunnossa kuin matkalle
lähdettäessä, paitsi että siihen oli täytynyt tehdä muutamia aukkoja
vesitynnyreiden ja tavaroiden poistamiseksi; mutta kaikki oli hyvin
säilynyt.
»Toivon Jumalalta», lisää hän tähän, »että palatessani Espanjasta
tänne tapaisin tonnin kultaa tänne jättämieni miesten vaihtokaupalla
hankkimana, ja että he siihen mennessä olisivat löytäneet myöskin
kultakaivoksen ja mausteita, vieläpä niin suurissa määrin, että
kuningas ja kuningatar vielä ennen kolmen vuoden kulumista
saattaisivat ryhtyä pyhän haudan valtaamiseen (_para ir a conquistar
la casa santa_). Olen myöskin jo aikaisemmin luvannut Teidän
Korkeuksillenne, että yritykseni koko voitto tulisi käytetyksi
Jerusalemin vapauttamiseen. Teidän Korkeutenne tulevat siitä varmaan
riemuitsemaan (_se rieron_) ja sanomaan, että se on teidän mieleenne
ja että te ilman sitäkin--lähtemättä Jerusalemin-retkelle--saatte
siitä suurta iloa.»