Edellisenä päivänä oli lievässä tuulessa lähdetty Santo Tomasin
satamasta ja purjehdittu Punta Santaan saakka, ja kello oli 11
illalla, kun amiraali päätti asettua lepäämään, sillä hän ei ollut
nukkunut kahteen vuorokauteen. Kun meri oli levollinen, kävi myöskin
peränpitäjä nukkumaan ja jätti peräsimen nuorelle laivapojalle, minkä
amiraali oli koko matkan aikana nimenomaisesti kieltänyt.
Meidän Herramme näki hyväksi, että puolenyön tienoissa, sitten kun
amiraali oli mennyt nukkumaan, tuli täysi tyven, ja meri oli niin
tyyni kuin liemi maljassa. Kaikki menivät nukkumaan; peräsin jäi
laivapojan käsiin, ja virta kuljetti laivan hiekkasärkälle, mutta niin
pehmeästi, että sitä tuskin pani merkille.
Laivapoika, joka tunsi peräsimen juuttuneen kiinni ja kuuli maininkien
loiskeen, päästi huudon. Amiraali nousi heti ja niin nopeasti, että
hän oli ensimmäinen, joka huomasi laivan ajautuneen kiinni. Hän käski
heti laskea veneen, kuljettaa ankkurin ulos ja kiinnittää laivan
perään. Perämies ja useita muita hyppäsi veneeseen, ja amiraali luuli
heidän lähtevän täyttämään hänen käskyään; mutta sensijaan he
ajattelivatkin vain pelastautua karaveliin, joka oli heistä vain
puolen meripenikulman päässä.
Karaveli ei kuitenkaan ottanut heitä vastaan, missä se menetteli ihan
oikein. He tulivat myöhemmin takaisin, mutta jo ennen heitä saapui
karavelin vene. Kun amiraali huomasi, että hänen perämiehensä ja muut
olivat paenneet, että meri kävi yhä matalammaksi ja laiva kallistui
sivulle, hän ei nähnyt muuta pelastumiskeinoa kuin katkaista
isonmaston, jotta laiva keventyisi ja pääsisi jälleen uimaan. Mutta
kun meri perääntyi yhä enemmän ja laiva kallistui vielä lisää, ei
ollut mitään toivoa aluksen pysymisestä pinnalla.
Onneksi meri pysyi tyvenenä, laiva itse säilyi ehjänä, mutta saumat
aukenivat ja vesi tunkeutui sisään. Amiraali miehineen pelastautui
karavelille. Kun sitten virisi vähäinen maatuuli, yö ei ollut vielä
pitkällekään kulunut eikä tiedetty, kuinka kauas särkkä ulottui,
päätti hän seisahtua päivänkoittoon saakka ja lähti sitten takaisin
laivalleen.
Jo sitä ennen hän oli lähettänyt cordovalaisen Diego de Aranan,
laivueen alguazilin (ylituomarin), ja Pedro Gutierrezin,
kuninkaallisen talouden ovenvartijan, veneellä maihin ilmoittamaan
onnettomuudesta kuningas (cazique) Guacanagarille, joka lauantaina oli
kutsunut amiraalin aluksineen satamaansa ja kyläänsä, joka oli puolen
meripenikulman päässä tältä särkältä. Kuultuaan tiedon cazique itki,
kuten he sanoivat, ja lähetti kaikki miehensä hyvin tilavilla
kanooteilla laivalle pelastamaan lastia.
Kuninkaan itsensä osoittaman innon vuoksi se kävi hyvin nopeasti. Hän
itse henkilökohtaisesti veljineen ja sukulaisineen huolehti
tarkkuudella karilleajaneessa laivassa sekä maalla sinne tuotujen
tavaroiden vartioimisesta, ja että kaikki pelastettiin mitä parhaiten.
Tuon tuosta hän lähetti erään sukulaisensa, joka ei koko aikana
lakannut itkemästä, amiraalin luokse lohduttamaan häntä ja
vakuuttamaan, ettei amiraalin tarvitsisi lainkaan murehtia, cazique
antaisi hänelle kaikki, mitä hänellä oli.
Amiraali vakuuttaa heidän korkeuksilleen, ettei missään päin
Espanjassa niin tarkoin huolehdittaisi haaksirikkoutuneen laivan
lastista, niin ettei nuppineulaakaan katoaisi. Kuningas käski
sijoittaa tavarat asuntojen läheisyyteen, kunnes joitakin niistä
tyhjennettiin ja tavarat sijoitettiin niihin, missä niitä voitiin
vartioida hyvin. Hän käski asettaa ympärille asemiehiä, jotka
seisoivat vartiossa kaiken yötä.
»Kuningas»--niin kirjoittaa amiraali päiväkirjaansa--»ja kaikki kansa
itkivät kovasti; he ovat ihmisiä, jotka ovat täynnä rakkautta, vailla
ahneutta ja niin herkkiä kaikelle, että vakuutan Teidän
Korkeuksillenne: koko maailmassa ei ole parempaa kansaa eikä maata. He
rakastavat lähimmäisiänsä kuin itseään, heidän kielensä on maailman
kauneinta ja sointuvinta, aina ystävällisesti puhuttua. Miehet ja
naiset käyvät sellaisina kuin Jumala on luonut heidät, mutta Teidän
Korkeutenne saavat uskoa, että näiden ihmisten tavat ovat
esimerkillisiä; kuninkaalla on myös ihmeteltävä hovi (_estado_) ja hän
on niin erikoisen vähäpuheinen, että sitä on ilo nähdä. Näiden
ihmisten muisti on hyvä; he tahtovat nähdä kaiken ja kysyvät mihin
mitäkin käytetään.» Nämä kaikki ovat amiraalin sanoja.