Päivänkoitossa amiraali lähti purjehtimaan etsiäkseen ne saaret,
joissa intialaisten kertomuksien mukaan on kultaa ja joista jotkut
heidän tietämäänsä sisältävät enemmän kultaa kuin maata. Ilma ei
sallinut sitä, ja meidän oli palattava ankkuripaikallemme. Tämän maan
päällikkö, joka omistaa kylän tässä lähellä, lähetti miehitetyn veneen
amiraalin luo kutsumaan häntä laivoineen lähemmäksi, jotta hän voisi
antaa hänelle kaiken, mitä hänellä oli.
Hän lähetti kanootin mukana hänelle vyön, jossa kukkaron sijasta oli
naamio erinomaisen suurin kuvin, jotka samoin kuin nenä ja kielikin
olivat taotusta kullasta. »Nämä ihmiset», sanotaan päiväkirjassa,
»ovat niin hyväsydämisiä, että he, jos heiltä jotakin pyytää, antavat
sen maailman parhaimmalla tahdolla; heille suorastaan osoittaa
suosiota, kun heiltä jotakin pyytää.» He lähenivät venettä, antoivat
vyön eräälle merimiehelle, ja lähetystö nousi sitten laivaan.
Kului osa päivää, ennenkuin ymmärrettiin heidän asiansa. Yksinpä
nekään intialaiset, joita meillä oli laivassa, eivät ymmärtäneet
heitä, kun heillä oli tykkänään toiset nimitykset asioille; vihdoin
arvattiin heidän eleistään, että heidät oli lähetetty kutsumaan
amiraalia. Hän päätti lähteä sunnuntaina caziquen luo, vaikka hänellä
ei ollutkaan tapana sunnuntaisin liikuskella, ei taikauskon takia,
vaan hurskauden vuoksi. Hän teki sen myöskin tällä kertaa, kuten hän
sanoi, vain toivoen, että asukkaat heidän osoittamansa hyvän tahdon
vuoksi tulisivat kristityiksi ja Espanjan kuninkaan uskollisiksi
alamaisiksi. Hän lisäsi siihen, että hän piti heitä jo sellaisina, ja
jotta he rakkaudella suhtautuisivat hänen hallitsijaansa, hän tahtoi
heidän parastaan ja koetti toimia heidän tyytyväisyydekseen.
Tänään ennen lähtöä amiraali lähetti kuusi miestä erääseen kolmen
tunnin päässä lännessä olevaan kylään, jonka päällikkö eli cazique oli
näinä päivinä käynyt hänen luonaan ja sanonut, että hänellä oli useita
kultaesineitä. Kun kristityt tulivat sinne, niin päällikkö antoi kättä
amiraalin notaarille, jonka hän oli lähettänyt matkaan, ettei
intialaisille harjoitettaisi mitään ilkeyttä. He ovat tosiaankin
sangen hyväsydämisiä, mutta espanjalaiset niin ahneita ja
häpeämättömiä, etteivät he tyydy ottamaan narunpätkää, lasin- tai
porsliininsirpaletta vastaan kaikkea, mikä heitä miellyttää, vaan jopa
tahtovat tavaraa ilmaiseksikin ja vievät mukanaan maksamatta siitä
mitään, vaikka amiraali on sen yhtä mittaa kieltänyt. Vaikka kultaa
lukuunottamatta kaikki intialaisten lahjat ovat vähäarvoisia, niin
amiraali, heidän hyväsydämisyyteensä katsoen ja koska he luovuttavat
kultaa lasihelmeäkin vastaan, on kieltänyt ottamasta heiltä mitään
antamatta vastalahjaa.
Kun päällikkö oli antanut notaarille kättä, hän vei hänet asuntoonsa
koko asujaimiston seuraamana, joka oli sangen lukuisa. Hän käski antaa
lähettiläille aterian, ja intialaiset toivat hänelle puuvillakangasta
ja -lankaa. Kun hän illalla laski heidät menemään, lahjoitti hän
heille kolme lihavaa hanhea (_tres ansares muy gordas_) ja joitakin
kultaesineitä. Heitä seurasi suuri väkijoukko kantaen niitä esineitä,
joita olivat saaneet vaihdoksi, ja väki tahtoi kantaa lähettilästä
olkapäillään ja saivatkin tehdä sen purojen kohdalla ja rämepaikoissa.
Amiraali käski antaa lahjoja päällikölle, joka ihastui niistä suuresti
kuten kaikki hänen alamaisensakin, koska he vakaasti uskoivat
espanjalaisten olevan taivaasta tulleita; asukkaat olivat onnellisia
jo siitäkin, kun saivat meitä katsella. Yksistään tänään tuli
satakaksikymmentä kanoottia, joista jokainen toi jotakin,
pääasiallisesti leipää, kaloja tai vettä saviruukuissa. He toivat
myöskin erään juurikasvin siemeniä; sellaisen siemenen he heittävät
vesikuppiin ja juovat heti sen; intialaiset selostivat amiraalille,
että se oli jollakin tavalla hyvin terveellistä.