Amiraali tutki tänään sataman tarkemmin. Hän havaitsi sen niin
hyväksi, ettei hän voinut verrata sitä mihinkään, mitä hän tähän asti
oli nähnyt. Hän sanoi ylistäneensä muita satamia niin paljon, ettei
tiennyt, mitä laatusanoja tästä olisi käyttänyt ylistääkseen tätä
asianmukaisesti, ja pelkäsi joutuvansa ylenpalttisen liioittelijan
(_manificador excesivo_) kirjoihin, ja hänen katsottaisiin sanoneen
enemmän kuin oli totta. Senvuoksi hän lisäsi tähän: »Minulla on
mukanani vanhoja merenkulkijoita, jotka sanovat samaa kuin minä ja
tulevat aina sanomaan, kuten kaikki, jotka merta kulkevat, nimittäin,
että kaikki se ylistys, jota olen näihin satamiin kohdistanut, on
totta, ja myöskin, että viimeksimainittu satama on paras kaikista.»
Päiväkirja jatkuu sitten: »Kolmekymmentäkaksi vuotta olen ollut
merellä--kun lasketaan se aika, jonka todellisuudessa voin
laskea--olen nähnyt koko idän ja koko lännen ja tehnyt matkan
pohjoiseen, nimittäin Englantiin, ja käynyt myöskin Guineassa, mutta
missään maassa en ole nähnyt niin täydellisiä satamia kuin täällä,
missä olen tavannut toinen toistaan kauniimpia. Olen tarkasti
perehtynyt kaikkeen, mistä kirjoitan, ja myöskin viimeksimainittuun
satamaan, kuten saatan vakuuttaa, ja toistan vielä, että se on kaikkia
muita parempi, että siinä on tilaa maailman kaikille laivoille ja että
se voitaisiin sulkea yhdellä vanhalla laivantouvilla. Suusta pohjaan
saakka sen pituus on viisi penikulmaa.»[36]
Amiraali pani merkille jonkun verran viljeltyä maata. Hän käski kahden
miehen mennä maihin, nousta kukkulalle ja tarkastaa, oliko näkyvissä
kylää, sillä mereltä käsin ei nähty sitä. Tänä iltana kymmenen maissa
tuli laivalle joitakin intialaisia kanootilla katsomaan amiraalia ja
kristityitä kuin ihmeitä. Hän antoi heille joitakin pikkuesineitä,
mistä he tulivat peräti iloisiksi. Molemmat kristityt palasivat
laivaan ja näyttivät paikan, mistä he olivat nähneet ison kylän vain
vähäisen matkan päässä merestä.
Amiraali käski laivan siirtyä sinnepäin vain pienen matkan päähän
maasta. Hän näki heti joitakuita intialaisia, jotka lähenivät rantaa;
kun he näyttivät pelokkailta, hän käski pysähtyä, jotta hänen
laivallaan olevat intialaiset saisivat puhua heidän kanssaan ja
vakuuttaa, ettei heille aiottu tehdä mitään pahaa. Senjälkeen
intialaiset tulivat vielä likemmäs merta ja amiraali läheni maata. Kun
he olivat päässeet pelostaan, tuli niin paljon, että koko ranta oli
heitä täynnä, ja miehet niin hyvin kuin naiset ja lapsetkin osoittivat
meille tuhat huomaavaisuutta: toiset juoksivat sinne, toiset tänne
tuoden meille leipää, jota he valmistavat niamesista--heidän
kielellään se on _ajes_--, joka on hyvin valkoista ja hyvää. He toivat
meille myös vettä kurpitsapulloissa ja saviruukuissa, jotka ovat
samanlaisia kuin espanjalaisetkin; sitten he toivat kaikkea, mitä
ikään heillä oli maailmassa ja minkä he uskoivat amiraalia
ilahduttavan, ja sen kaiken he tekivät niin halukkaasti (_con un
corazon tan largo_) ja ilomielin, että sitä ihan ihmetteli.
»Ei voi sanoa»--huomauttaa amiraali--»heidän antaneen niin mielellään
tavaroitansa siksi, että ne olivat niin vähäarvoisia, sillä ne, joilla
oli kultaesineitä, antoivat ne yhtä mielellään meille kuin
sellaisetkin, jotka toivat kurpitsapulloissa vettä; on hyvin helppo
havaita, milloin joku antaa jotakin mielellään. Tällä kansalla ei ole
karttuja eikä heittokeihäitä eikä minkäänmoisia aseita; sama on laita
kaikkien muidenkin asukkaiden, jotka asuvat tällä nähdäkseni hyvin
isolla saarella.
Miehet ja naiset kulkevat alastomina kuin ovat syntyneet. Juanalla ja
joillakin muilla saarilla naiset käyttävät, eritoten täytettyään
kaksitoista vuotta, pieniä pumpulikankaisia esiliinoja, mutta täällä
niitä eivät käytä vanhat eivätkä nuoret. Muilla saarilla miehet
mustasukkaisina piilottavat vaimonsa kristityiltä; täällä tehdään
päinvastoin. Täällä naiset ovat kaunisvartaloisempia, ja he
ensimmäisinä kiittävät taivasta saapumisestamme, tuoden kaikkea,
etenkin syötävää; leipää, pähkinöitä ja viiden-, kuudenlaisia
hedelmiä, joista käskin joitakin kuivata tuodakseni ne
kuningasparille. Muutoin naiset juuri olivat olleet aluksi avuliaita;
sittemmin he pysyttelivät piilossa. Senvuoksi annoin väelleni käskyn,
ettei se saanut tehdä kenellekään mitään pahaa eikä ottaa keneltäkään
mitään vasten heidän tahtoaan, ja kaikesta saadusta oli maksettava.
Lopultakin»--huomauttaa amiraali--»on kai kenenkään vaikea löytää
ihmisiä, jotka ovat niin hyväsydämisiä, niin anteliaita ja samalla
kertaa niin pelokkaita kuin nämä intialaiset, jotka antavat
kristityille ihan kaiken, mitä heillä on, ja vieläpä tulevat heitä
vastaan tuomaan tavaransa.»
Sitten amiraali lähetti kuusi kristittyä käymään kylässä. Heille
osoitettiin kaikkea mahdollista kunnioitusta, heille annettiin kaikkea
mitä vain oli annettavaa, sillä kukaan ei epäillyt, etteivät amiraali
ja hänen väkensä olleet kotoisin taivaasta. Niitä intialaisia, jotka
olivat laivoilla, ei oltu myöskään saatu luopumaan siitä
uskomuksestaan. Kuuden kristityn palattua tuli useissa kanooteissa
intialaisia erään päällikön puolesta (_de un Señor_) kutsumaan
amiraalia käymään hänen kylässään. Kun tämä kylä oli lähellä eräällä
maankielekkeellä, meni amiraali hänen luokseen. Palatessaan hän näki
koko rannan niin tiheässä kansaa, että hän hämmästyi, miehet, naiset
ja lapset juoksivat hänen luokseen ja huusivat, ettei hän lähtisi
heidän luotansa.
Toisen päällikön lähetit odottivat häntä kanooteissa tuoden hänelle
kutsun, jota amiraali noudatti. Tämä päällikkö odotti suuren
muonavaraston kanssa. Tuskin hän oli saanut kuulla amiraalin
saapumisesta, kun hän käski kuljettaa kaikki elintarvikkeet
espanjalaisiin laivoihin. Nähtyään, että amiraali otti vastaan, mitä
hänelle oli tuotu, asukkaat juoksivat takaisin kyläänsä tuomaan vielä
lisää ruokatarpeita, papukaijoja ja muuta, ja heti lahjoittivat kaikki
niin sydämellisesti, että se oli ihmeellistä. Amiraali antoi heille
vastaan lasihelmiä, messinkisormuksia ja tiukuja, ei siksi, että he
olisivat niitä pyytäneet, vaan koska se oli hänestä
tarkoituksenmukaista ja koska hän piti heitä jo--nämä ovat amiraalin
omat sanat--kristittyinä ja Espanjan kuningasparin alamaisina paremmin
kuin espanjalaisia itseään. »Ei puutu enää mitään muuta», sanoo hän,
»kuin että ymmärtäisimme heidän kieltänsä, voidaksemme käskeä heitä,
sillä he tottelisivat vastaansanomatta». Amiraalin palatessa laivalle
kaikki intialaiset huusivat, ettei kristittyjen pitäisi poistua heidän
luotansa vaan jäädä tänne, ja intialaisia täynnä olevat kanootit
tulivat hänen perässään laivalle.
Amiraali osoitti heille kunnioitusta, syötti heitä ja antoi heille
lahjoja. Hänen poissaollessaan oli lännestä päin tullut vieläkin yksi
päällikkö, ja vaikka laiva oli puolen tunnin päässä rannasta, tulivat
monet intialaiset sinne uimalla. Kun tämä päällikkö ei odottanut
amiraalin paluuta, lähetettiin hänen jälkeensä joitakuita henkilöitä
hankkimaan häneltä tietoja saarista. Hän otti heidät vastaan hyvin
ystävällisesti, vei heidät kyläänsä ja antoi heille joitakin
kultakappaleita. Jatkaessaan matkaansa he tulivat suurelle joelle,
jonka poikki intialaiset uivat; kristityt eivät siihen pystyneet ja
tulivat takaisin.
Tässä maassa on niin korkeita vuoria, että ne näyttävät ulottuvan
taivaaseen saakka. Teneriffan saarella olevat tuntuvat näihin
verrattaessa vaatimattomilta. Ne ovat kauniisti puiden ja ruohojen
peitossa. Niiden välissä on ihania tasankoja, ja tämän sataman
pohjassa on laakso, jonka suuruutta silmä ei pysty mittaamaan; se
näyttää olevan viidentoista tai kahdenkymmenen tunnin matkan pituinen.
Sen läpi virtaa joki, se on kokonaan viljelty, ja pellot ovat niin
vihreitä kuin Espanjassa toukokuussa, vaikka yö onkin neljäntoista
tunnin pituinen ja maa on siis verrattain kaukana pohjoisessa. Tämä
satama on hyvästi suojassa kaikilta tuulilta.--Luoteissivulla on kolme
saarta, ja tunnin matkan päähän niemekkeestä laskee iso joki. Amiraali
antoi satamalle nimen Puerto de la Mar de Santo Tomas, koska tänään
oli sen pyhimyksen päivä; »mereksi» hän nimitti sen suuruuden vuoksi.