Viivyttelin tämän, yön uskaltamatta lähestyä maata, kun en tiennyt
oliko rannikolla lahtia ja löytäisimmekö sataman. Kun tämä saari oli
pikemminkin seitsemän kuin viiden penikulman päässä siitä, jolta
läksin, ja kun luode pidätteli minua, oli jo lähes puolipäivä, kun
saavuin mainitulle saarelle. Mutta kun täältä näin vielä suuremman
saaren olevan lännessäpäin, annoin jatkaa matkaa ja purjehtia koko
lopun päivää aina yöhön saakka. Auringon laskiessa tulin saarelle,
jolle annoin nimen Santa Maria de la Concepcion. Tarkoituksenani oli
tutkia, esiintyisikö täällä kultaa, kun ne intialaiset, jotka olin
ottanut mukaani San Salvadorilta, olivat kertoneet, että täällä
käytettäisiin käsivarsissa ja jaloissa isoja kultasolkia. Arvelin
kylläkin, että kaikki, mitä he minulle selittivät, oli pelkkää
puijausta, jonka perässä ei kannata juosta.[14] Siitä huolimatta en
tahtonut sivuuttaa mitään saarta ottamatta sitä ensin haltuuni, jos
kohtakin yhden saaren haltuunotolla ne tulivat kaikki vallatuiksi.
Niinpä laskin täällä maihin ja viivyin tähän päivään saakka,
tiistaihin, lokakuun 16:denteen, ja nousin täällä maihin aseistetulla
parkassilla saaren länsikärkeen. Astuessani rannalle tapasin enemmän
alkuasukkaita kuin San Salvadorilla, aivan ilman vaatteita ja samaa
rotua kuin siellä. He sallivat meidän esteettömästi kierrellä saarella
ja antoivat meille mitä heiltä halusimme. Mutta kun nousi vireä tuuli
lounaisesta, en tahtonut vitkastella, vaan purjehdin laivalleni
takaisin. Kun tulin sinne, oli karaveli _Niñalle_ nostettu iso
kanootti, jossa oli yksi intialainen San Salvadorilta. Hän paiskasi
sen äkkiä mereen ja lähti soutamaan niin nopeasti, ettei ainoakaan
laivaveneemme tavoittanut häntä, ja sai meiltä pitkän etumatkan.
Yrityksistämme huolimatta hän pääsi rantaan, mutta intialaiset
antoivat kanootin takaisin. Yksi miehistä juoksi maihin tavoittamaan
pakolaista, ja kaikki intialaiset juoksivat karkuun kuin kanat. Otimme
kanootin mukaamme takaisin karavelille.
Pian senjälkeen näimme pienessä kanootissa yksinäisen intialaisen
tulevan luoksemme vaihtamaan lankaa. Kun hän ei tahtonut tulla
laivaan, hyppäsi joitakuita matruuseja mereen ja otti hänet kiinni.
Alukseni peräkastellilta, missä seisoin, saatoin nähdä kaiken;
tuotatin hänet luokseni, annoin hänelle punaisen lakin, joitakin
vihreitä lasihelminauhoja rannerenkaiksi ja kaksi pientä tiukua
korvakellukkeiksi. Sitten päästin hänet taas kanoottiinsa ja lähetin
takaisin maihin. Olin utelias näkemään, mitä tapahtuisi intialaisen
tullessa maalle, kun olin antanut hänelle lahjat ottamatta häneltä
puuvillaansa. Kaikki muut ympäröivät hänet ja saivat häneltä kuulla
suureksi ihmeekseen, kuten näytti, että olimme aivan hyviä miehiä,
eikä se, joka oli meiltä paennut, ollut tehnyt meille mitään vahinkoa,
vaikka olimmekin ottaneet hänet mukaamme. Syy, miksi menettelin hänen
kanssaan tällä tavalla, käskemällä vapauttaa hänet ja antamalla
hänelle lahjoja, oli se, että sen kautta voittaisin näiden ihmisten
kunnioituksen, niin että jos Teidän Korkeutenne joskus tulevat näille
saarille, te ette kohtaa täällä epäystävällistä seuraa. Kaikki, mitä
hänelle lahjoitin, ei lisäksi ollut monenkaan maravedin arvoista.
Jatkaessani purjehdusta kello oli tällä välin jo tullut kymmenen;
etelälounaisella tuulella purjehdin suurimmalle kaikista saarista, ja
kaikki intiaanit, jotka olin ottanut mukaan San Salvadorista,
ilmaisivat minulle merkein, että täällä oli paljon kultaa ja että
asukkaat käyttävät sitä renkaina käsissään, jaloissaan ja kaulassaan
sekä kellukkeina nenässä ja korvissa. Tämä saari on hyvin tasainen ja
vuoreton, ihan kuten San Salvador ja Santa Maria. Tällä rannalla ei
ole kallioita, mutta rannan läheisyydessä veden alla on kaikkialla
kareja, niin että maata lähestyessä täytyy pitää silmät hyvin auki
eikä saa mennä liian likelle rantaa, vaikka meri onkin hyvin kirkas ja
pohjan näkee selvästi.
Kahden kanuunankantomatkan päässä kaikista näistä saarista vesi on
niin syvää, ettei pohjaa löydy. Kaikki nämä saaret ovat hyvin
viheriöiviä, hedelmällisiä ja niiden ilmasto hyvin leutoa. Täällä voi
olla vielä paljonkin sellaista, mistä en tiedä, koska en tahdo
seisahtua, vaan käydä mahdollisimman monella saarella löytääkseni
kultaa. Ja kun nämä miehet ovat merkeillä antaneet minun ymmärtää,
että siellä käytetään kultaisia ranne- ja nilkkarenkaita--ja ihan
varmaan se on kultaa, sillä näytin heille kappaleen sitä
metallia--niin Vapahtajamme avulla en voi olla löytämättä sitä
paikkaa, mistä sitä saadaan.
Ollessani näiden kahden saaren välillä, nimittäin Santa Marian ja sen
suuren saaren, jonka aion nimittää Fernandinaksi, tapasimme kanootissa
yksinäisen miehen matkalla Santa Mariasta Fernandinaan. Hänellä oli
nyrkinkokoinen leipäpala, kalabassillinen vettä, kappale punaista
multaa, joka ensin oli hienonnettu ja sitten jälleen puristettu
lujaksi, sekä kuivattuja lehtiä, joita he varmaan pitävät hyvin
arvokkaina, koska niitä oli tuotu minulle lahjaksi jo San
Salvadorilla. Hänellä oli mukanaan myös pieni vasu, jossa oli joitakin
lasihelmiä ja muutamia espanjalaisia rahoja, mistä huomasin hänen
tulevan San Salvadorilta.
Hän tuli laivani viereen, ja kun hän halusi, otin hänet alukseen ja
annoin nostaa hänen kanoottinsakin laivaan ja käskin tallettaa kaikki
tavarat, mitä hänellä oli. Annatin hänelle hiukan leipää ja hunajaa
sekä vähän viiniä ja otin hänet mukaan Fernandinalle, missä luovutin
hänelle takaisin kaiken hänen omaisuutensa, jotta saisimme hyvän
maineen, niin että jos Jumala näkisi hyväksi, että Teidän Korkeutenne
lähettäisi tänne ketä tahansa, ne, jotka tulevat tähän maahan, otetaan
vastaan hyvin ja heille annetaan kaikkea, mitä täällä on.