Päivän sarastaessa annoin varustaa alukseni veneen ja karavelin
parkaasit ja lähdin kulkemaan, saarta seuraillen, koilliseen suuntaan
tutustuakseni muihin seutuihin ja niiden asukkaisiin. Havaitsin vielä
pari kolme asutusta, joiden väestö tuli rannalle huutamaan meille ja
ylistämään taivasta. Jotkut toivat meille vettä, toiset
ruokatavaroita. Kun he näkivät, ettei minulla ollut aikomusta laskea
maihin, he heittäytyivät mereen ja uivat luoksemme. Oivalsimme heidän
kysyvän meiltä, olimmeko tulleet taivaasta. Muuan vanha mies tuli ihan
veneeseeni; muut huusivat kuuluvasti miehille ja naisille: »Tulkaa
katsomaan ihmisiä, jotka ovat tulleet alas taivaasta! Tuokaa heille
juotavaa ja syötävää!»
Paljon tuli miehiä ja naisia, ja kukin toi jotakin tullessaan; he
kiittivät Jumalaa, heittäytyivät maahan, kohottivat kätensä taivaaseen
päin ja huutelivat meille kutsuen meitä maihin; mutta minä pelkäsin
haaksirikkoa, kun näin karien kaikkialla ympäröivän saarta. Täällä on
kuitenkin käytettävissä lahdelma, johon koko kristikunnan alukset
mahtuisivat; sen sisääntuloväylä vain on liian ahdas. Epäilemättä
täältä löytyy vielä useampiakin satamia, eikä meri liiku sen enempää
kuin jos olisi kaivovettä. Tätä kaikkea tutkimaan lähdin matkaan tänä
aamuna voidakseni antaa kertomuksen Teidän Korkeuksillenne tiedoksi ja
ratkaistakseni, mihin kohtaan voitaisiin perustaa linnoitus.
Panin merkille maakappaleen, jossa oli kuusi asumusta ja joka on
melkein saari, niin että se kahdessa päivässä voitaisiin eristää
saareksi, vaikka se mielestäni ei olekaan tarpeellista, kun tämä kansa
on aseiden käyttöön hyvin perehtymätöntä, niinkuin Teidän Korkeutenne
saattaa todeta niistä seitsemästä, jotka olen ottanut mukaani, jotta
he oppisivat kieltämme ja palaisivat sitten tänne. Jos Teidän
Korkeutenne käskevät, voidaan heidät kaikki tuoda Espanjaan tai
käsitellä heitä vankeina heidän omalla saarellaan, koska minä
viidenkymmenen miehen kera voisin pitää heidät kaikki alamaisuudessa
ja pakottaa heidät tekemään kaikki, mitä heiltä vaaditaan.
Tällä niemekkeellä näin puutarhassa puita, joissa oli niin vihreät
lehdet kuin Espanjassa huhti- ja toukokuussa, ja hyvin runsaasti
vettä. Tutkin tarkasti sataman, palasin sitten alukselleni ja lähdin
taas purjehtimaan. Näin niin paljon saaria, etten osannut päättää,
mihin niistä ensiksi menisin. Mukaani ottamat alkuasukkaat selittivät
merkeillä niitä olevan niin paljon, ettei niitä osaisi laskeakaan, ja
sanoivat minulle useamman kuin sadan saaren nimen. Koetin saada
selville, mikä niistä olisi suurin ja päätin lähteä sille, kuten
myöskin tein. Se on noin viiden meripenikulman päässä siitä, jonka
olen nimittänyt San Salvadoriksi; toisia on lähempänä sitä, toisia
taas kauempana. Kaikki ovat hyvin laakeita, vuorettomia, hyvin
hedelmällisiä ja asuttuja. Alkuasukkaat käyvät sotaa toisiaan vastaan;
he ovat hyvin yksinkertaisia, mutta hyvänmuotoisia ihmisiä.[13]