eli kuinka agronoomi neuvoi heinäntekoon
Keskiviikossa jo oltiin.
Satanut oli sunnuntaista asti taas tälläkin viikolla. Maanantaiset
niitoksetkin olivat luokona tuolla vainiolla, eikä siitä näyttänyt
tulevan poutaa vieläkään. Kumminta oli, että pohjoisesta näin monta
päivää satoi.
Junnulan Olli makaili pirtinsängyssä, imi piippuaan ja mietiskeli.
Hyvillään oli hän siitä, ettei hän ollut ottanut työväkeä syömään ja
makaamaan. Omin väin oli heinää tehty, ja jos tässä ilmat kuivaisivat,
ei tarvitsisi palvella palkkaväkeä. Kaksi oli poikaa, täyttä miestä,
Ville ja Heikki, tyttäret kykenivät jo luo'on ottoon, piika oli vankka
ja sitkeä kuin saukko... Surkeammasti olivat naapurissa, Pertunmäessä,
asiat. Kun aivan palkkamiehiä ja kalliita renkejä... Nyt saivat loikoa
laiskoina ja syödä, kelvottomat, joka aterian...
Olli nousi ylös. Katseli ulos akkunasta taivaalle ja haukotteli. Mihin
lienevät kaikki menneet, kun ei yhtään ihmistä koko talossa? Kylälle
tietenkin pojat. Menkööt!
Hän laskeusi uudelleen vuoteelle, veti lakin silmilleen ja koetti
nukkua... Oli varma merkki, kun häntä raukaisi, että ei ole pouta
käsissä heti. Mutta hän ei ehtinyt kauan unta herutella, kun naapuri,
Pertunmäki, ja muitakin miehiä tuli pirttiin.
"Joko siellä näyttää ilma kuivavan?" kysyi hän puheenaluksi miehiltä.
"Jo siellä kajastaa. Voipi se siitä kuivaa", vastasivat ja istuivat
penkille tupakoimaan.
"Kajoksesta sataa kaiken päivää", arveli Olli ja nousi hänkin
piippuilemaan.
"Jo se näkyi tulevan agronoomikin, kestikievariin meni. Senhän piti
pitämän esitelmä tänään, niinkuin on ilmottanut, tässä talossa",
sanoivat miehet hetken kuluttua.
Junnulan Olli säpsähti. Hän ei ollut muistanut koko agronoomin tuloa.
Lempo soi! Ja kaikki akkaväkikin raitilla!
"Niinpä tietenkin... niin vain... jo vain... niin ilmankin..." hoki hän
ja alkoi riivatusti hakea takkiaan.
"Perhana olla, kun olin unhottanut koko asian. Onko sitä paljon
luokoa... onpa tietenkin", porisi hän mennessään muihin huoneisiin
hakemaan akkaväkeä.
Pian hän sentään löysikin tyttärensä, jotka vieraskamarissa tutkivat
maisemakortteja, ja antoi tulisia määräyksiä...
Sitten hän palasi pirttiin ja arveli:
"Saisipa kuulla mitä sillä nyt on sanomista. Kuuluu neuvovan
heinäntekoon..."
"No nyt ne kyllä hyvät neuvot tarpeen olisivat, kun sataa kaiket
päivät... Menneen viikon kokonaan", sanoivat miehet.
"Ei suinkaan se kuivamaan saa heiniä hänkään ennenkuin pouta tulee",
epäili joku.
"No saisi kuulua."
Ja sinne tänne arveltiin.
* * * * *
Agronoomi oli nuori ja reipas mies. Käynyt jo Tanskassakin tutkimassa,
kuinka siellä puuhattiin. Ja palannut sieltä kahta viisaampana
tietenkin kuin sinne lähtiessä. Selvillä oli hänellä kaikki konstit
niin heinänteon kuin muunkin maanviljelykseen kuuluvan työn suhteen.
Mutta kiire oli hänellä nyt, sillä hän oli vähä myöhästynyt -- oli
tullut viivytyksi muutamissa paikoissa liian kauan, joten tässä kylässä
hänellä ei ollut aikaa pitkiin puheisiin. Mutta hän tahtoi kuitenkin
neuvoa ja opastaa... oppimatonta kansaa... Sitä varten hän oli
matkallakin. Hänestä näytti siltä, sen vähän mitä hän oli ehtinyt
silmäillä tämän kylän vainioita ja viljelyksiä, että ne olivat huonossa
kunnossa... "Mitä tuokaan on muuta kuin suoraa laiskuutta ja
huolimattomuutta tuo... niinkuin tuossa naapuritalossakin näkyy
olevan... että heinien annetaan mädätä kedolle... Mikä sen on nimi tuon
talon?"
"Pertunmäki", vastasi Kelloniemen renki, kun kukaan muu ei puhunut
mitään.
"Niin, on suoraan sanoen sikamaista tuo tuommoinen", jatkoi hän ja
käveli kahakäteen lattialla.
Isännät ja muut istuivat äänettöminä penkillä, lakkejaan käsitellen ja
silmäillen permantoon. Tämmöistäkö tämä olikin? Alkaa haukkua heti kun
taloon pääsee.
"Minkä niille tekee, kun sataa lakkaamatta", sanoi Pertunmäki vihdoin,
sillä hän närkästyi agronoomin moittivista puheista.
"Minkäkö tekee!" kertoi agronoomi ja katseli halveksivasti
oppimatonta kansaa ja varsinkin Pertunmäkeä. Ja hän alkoi selittää
heinänviljelyksestä ja heinäin kuivaamistavoista.
"Tanskassa, jossa viime kesän matkustelin", sanoi hän ja hänen
"ässänsä" soi niin pehmeästi kuin silahkat sateessa, "olin
tilaisuudessa näkemään" (pitkä selitys) "ja kauniin ilman tultua
hajotellaan heinät kuivumaan..."
Hän katsoi voitonvarmana isäntiä ja odotti, minkä vaikutuksen hänen
tanskalainen esitelmänsä tekee. Mutta ei näkynyt yhdenkään kasvoissa
ihmettelyä.
Pertunmäki arveli:
"Sama se kuuluu olevan siellä kuin täälläkin, että pouta olla pitää
silloin kuin heiniä kuivataan."
Toiset katseillaan myönsivät Pertunmäen olevan oikeassa.
Se harmitti agronoomia ja hän aloitti uudelleen:
"Tanskassa, jossa viime kesänä matkustelin..." ja ässä taas suhisi
pehmeästi kuin märkä riepu.
Sillä välin oli keskustellessa alkanut kajastaa, ja pilvet näyttivät
kuivuvan.
"Nytkin esimerkiksi", sanoi agronoomi taas, "alkaa ilma kuivua...
paromeetri nousee nousemistaan... tänään jo tulee hyvä luoko-ilma ja
huomenna on pouta, että helisee... Hajotelkaa heinänne vain kuivamaan."
Siltä kyllä näytti, että jo poudistaa, mutta Junnulan vaari, joka myös
oli isäntien joukossa istunut penkillä, arveli:
"Ei tule poutaa ennenkuin kuu syntyy."
Ja agronoomi katseli kelloaan ja sanoi, että hänen täytyi lähteä. Ja
Junnulan Ollin kanssa he poistuivat muihin huoneisiin.
Isännät istuivat mietteissään, panivat tupakan palamaan, mutta kukaan
ei puhunut siitä, mitä agronoomi oli neuvonut.
Mutta se tuntui olevan yhteinen usko, ettei siitä vielä poutaa tule.
Pehmeät olivat vielä pilvet, ja vaarat höyrysivät.
"Kovinpa se tuo Särkivaara vielä tupakoi", arvelivat.
Mutta agronoomin mentyä kylästä näytti pouta todella tulevan. Ja
Junnulan Olli komensi koko väkensä heiniä hajoittelemaan. Hän purki
pieleksetkin ja haasiat ja levitteli kuivamaan.
Kummissaan hänen hommiaan muut katselivat. Pertunmäki seisoi kujalla ja
mietiskeli:
"Poutaa se kyllä lupasi, vaan pahoin minä pelkään, ja idän päällä on
tuulikin nyt -- eikä niihin herroihin ole luottamista."
Ja hän päätti, ettei hän hajoittele heiniään.
"Pouta nyt tulee!" huusi hänelle Junnulan Olli vainioltaan.
"Niinkö tekee!" huusi Pertunmäki vastaan ja painui kartanoon.
Mutta hossissa ja touhussa oli Junnulan Olli ja puheli hyvillään:
"Kyllä ne sentään nuo herrat tietävät... Kummaa kun on kuin olisi
poudan matkassaan tuonut... No tietää sen, joka on Tanskat ja joka
paikan matkustanut... Hullut kun eivät hajota heiniään... tuokin
Pertunmäki... Ruokkii siinä laiskoina neljää viittä miestä..."
Mutta lyhyeen hänen ilonsa loppui, sillä pilviä, mustia ja uhkaavia,
alkoi nousta taivaalle.
"Hirttää minut saapi, ellei nyt sade tule", sanoi Heikki, nuorempi
poika, ja samaa arvelivat toisetkin.
Jo alkoi Olli itsekin hätäillä, sillä selvää oli, että sade siitä
nousee. Mutta vähän siinä ehtivät enää koota, kun niin paljon olivat
hajoitelleet. Tuore tuuli jo tuntui, ja vettäkin jo vihmoi.
"Mihin nuo mäkihaasian heinät pannaan?" huusi Ville isälleen.
"Pankaa vaikka hornaan... Voi tuhannen sarvipäätä, kun niin paljon
ehdittiin hajottaa", mainoi Olli ja vihapäissään mennä köntti pihaan.
Mutta silmätessään syrjään näki hän Pertunmäen seisovan kujalla ja
olevan ikäänkuin hyvillään.