Korkea oikeus istuu suuren rakennuksen salissa, mutta pirtti on
pitäjäläisten hallussa.
On aamu eikä oikeus ole vielä ruvennut istumaan. Mutta piha on täynnä
hevosia, loimi selässä heiniä purra rouskutellen. Ja pirtti alkaa jo
olla täynnä väkeä, jotka istuvat kuistissa jutellen ja selitellen,
jotkut porstuassa kuiskaillen asioistaan päättelevät. Tupakan savua on
joka paikassa, ja kuistin ovesta puhaltaa katkeraa tikuria kartanon
raittiiseen ilmaan...
Jo ovat saapuneet lautamiehetkin ja sikari suussa haukotellen istuvat
mikä missäkin. Väki juttelee eilisistä asioista, miten menivät. Jotkut
tappasivat, vaikka selvä juttu tuntui olevan. Mutta lautamiehet
naureskelevat ja ovat viisaan näköisinä. Eivät salaisuuksiaan
ilmaise...
Keskustelut vilkastuvat, tupakansavu enenee, sakenee ja tunkee
loukkoihin ja kattoon asti. Kahvipöytäkin on katettu suurine
mustanpuhuvine vehnäspullineen ja punertelevine limonadipulloineen. Yhä
äänekkäämpää puhelua alkaa kuulua: tuossa loukossa hierotaan sovintoa,
tässä taas väitellään uudesta vaalilaista ja tuolla karsinan puolella
puhuu joku äsken tapahtuneesta ryöstöstä.
Yhä tulee väkeä, toisista kylistä kaukaa, mistä lienevät. He ostavat
hekin sikarit, tahtovat kahvia, ja kun kuulevat, ettei oikeus vielä
istu, niin sanovat, että hyvästipä sitä ehdittiin...
Siinä on tuttuja miehiä, kätellään, kuulumisia tiedustellaan ja
naureskellaan...
"No eipä kuulu liikoja. Mitä tänne?"
"Eipä tännekään..."
"No täällä sitä ollaan taas..."
"Joo... täällä sitä saa istua, että istuinlihat uupuvat."
Se on tuo hyvinvoipa lautamies, joka niin sanoo, tuo, jonka punainen
puseron kaulus paistaa kuin merimerkki kallioisen rannan karikolta...
Se on hyväntuulinen lautamies, punaisia värejä rakastava...
Väkijoukon läpi pujotteleiksen poliisi niinkuin orava partaisen
kuusikon suojassa, pujotteleiksen, uudet kengät kiiltävinä. Hän on
näppärä mies ja jakaa kaikille hyviä neuvojaan, on kaikkien
"altavastaajien" puolella, mutta lohduttelee kantajiakin ja voittoa
toivottaa. Ja hänen puoleensa käännytään kysymyksillä, ja kaikkiin on
hänellä vastaus valmis...
Tuo Frans Severin Köllinen näkyy nyt häneltä neuvoa kysyvän.
Kuiskailevat, poliisin huulet ja viikset Frans Severin Köllisen
korvalehdellä, jossa heiluu lihan läpi pistetty korvarengas niinkuin
ajoporoilla. Kuiskailevat ja välisti nauraa hykertävätkin.
"Ojaa... se menee hyvin... hyvä juttu... hyvä juttu", kuuluu poliisi
sanovan Frans Severin Kölliselle.
Frans Severin Köllinen on komea mies ja "niinkuin herrat". Rohkeasti
taipuvat hänen viiksensä taakse- ja ylöspäin ja keikarimaisesti on
saukonnahkanen lakki kallellaan päässä. Leuan alta hohtaa viheriä
sporttipaita punaisine rusetteineen ja liivien päällä heijailevat
paksut kultaiset kellonlingat. Sikari tupruaa suupielessä, tupruaa kuin
kuiva kuusenoksa, kipunoita ympärilleen heitellen...
Frans Severin Kölliseltä on vaadittu lapsen eläkettä ja sen asian
vuoksi on lukuisa joukko todistajia haastettu. Se on tuo Kuusimäen
Auroora, joka on alkanut ahdistella. Mutta Frans Severin Köllinen
väittää kiven kovaan olevansa syytön. Saisi kuulla mitä todistajat
tietävät, mutta Auroora vakuuttaa kyllä "viisaavansa" asian toteen.
Tässä täytyy ilmoittaa, että vaikka muita ihmisiä ei näin keskinäisissä
keskusteluissa mainita täydeltä ristimä- ja sukunimeltä, on siitä
poikkeuksena juuri tämä Frans Severin Köllinen, joka aina mainitaan
täysiltä nimiltä. On niin totuttu siihen, ettei se jää keneltäkään
sanomatta. Vaikuttaneeko siihen sitten se, että hän on niin komea mies,
vai hänen uljas, komenteleva esiintymisensäkö antaa "respektiä" -- en
tiedä.
Mutta sen näkee, että Frans Severin Köllinen on hiukan hermostunut
asiansa vuoksi, ja nähdessään uusia ja yhä uusia todistajia hänen
asiaansa karttuvan, käy hän levottomaksi. Käy joitakuita puhuttelemassa
ja tarjoaa kahvit.
"Jaa, jaa, Frans Severin", sanoo äskeinen punapuseroinen lautamies,
"taitaapa sinulla olla tänään kova päivä tuon Aurooran kanssa..." Ja
naureskelee.
"Eikö mitä! Ei viattoman veri vapise!" arvelee hän, punoskelee
viiksiään ja siirtää kätensä sitten kellonvitjoihin.
"Jaa, jaa... arka on paikka. Se on kovaa vaimoa tuo Auroora",
kiusoittelee lautamies yhä, ja Frans Severin tarjoaa hänellekin
sikarin.
Se on herättänyt huomiota tämä Frans Severinin juttu; joutilasta väkeä
on kosolta kokoontunut käräjäpaikalle kuulemaan, miten käy. Aurooralla
on hyviä vieraitamiehiä, kyllä siinä taitaa Frans Severin Köllistä,
piintynyttä vanhaapoikaa, lujassa pitää ennenkuin Auroorasta selviää --
niin arvellaan siellä etempänä, ettei hän kuule. Mutta hänelle
itselleen vakuutetaan, että voitat sinä... voitat sinä! Niinpä se
arveli äsken poliisikin.
* * * * *
On toinenkin juttu, jonka pitäisi olla hupainen, ja sitä varten on myös
sekä todistajia että paljon muuta joutilasta väkeä liikkeellä.
Siinä on kantajana Aamos Abiel Jalkanen, uudistalokas, punanaamainen
uljas mies. Hän kulkee kahakäteen, edestakaisin pirtistä porstuaan ja
kuistiin, käy pihalla ja tulee samaa vauhtia takaisin. Kukaan ei tiedä
mitä hän oikeastaan edestakaisin kävellä vihmoo, mutta ei hän vain
yhdessä kohden malta olla. Lakkaamatta höyryää hänelläkin sikari ja
siipinä sivulla viuhtovat takin liepeet. Häntä tuntuvat jotkut
kiusoittelevan, härnäilevät ja pistosanoja sivumennessään supattavat.
"Mitä se tuokin hölmö alkaa käräjöidä", kuulee hän jonkun takanaan
sanovan, mutta ei tunne äänestä, kuka niin sanoo.
Mutta hän saa puolustajia asialleen pirtissä, sillä koko oven puoli
tuntuu pitävän hänen puoltaan. Ja niille, jotka lähinnä seisovat ja
vakuuttavat, että sehän on selvä, että sinä voitat, niille pistoovaa
hän sikarit ja vehnäskahvit.
"Eikö olekin niin?" kysyy hän vielä varoiksi siltä punapuseroiselta
lautamieheltä, joka tuntuu pitävän hänen puoltaan ja jonka hän myös on
kahville käskenyt.
"Kyllä vaan se selvä asia tuntuu olevan", vakuuttaa lautamies, suu
täynnä nisua, ettei hanki puhua saattaa.
"No sitä minäkin", arvelee Aamos Abiel hyvillään. Siinä heidän
vieressään on seisonut muuan isännän näköinen mies, osaaottavana
kuunnellen Aamos Abielin ja lautamiehen keskustelua. Jo hetken kuluttua
istuu ystävällisesti Aamoksen viereen ja tiedustelee, minkälainen asia
Aamoksella oikeastaan on.
Aamos ihastuu tästä osanottavaisuudesta ja tekee sijaa miehelle
viereensä, aikoen alkaa asiaa selitellä. Mutta kiitollisuutensa
osoituksena tahtoo punapuseroinen lautamies puhua Aamoksen puolesta ja
hyväksi, ja hän alkaa:
"Tämä kun nai sen Kaakkuri-Aapelin tyttären, Justiinan, niin
Kaakkuri-Aapeli lupasi heti maksaa myötäjäiset, kolmatta tuhatta
markkaa, kun ensimäinen lapsi syntyy. Joo. No nyt, vaikka lapsi jo on
kohta puolen vuoden vanha, ei Aapeli meinaa antaa penniäkään. Sanoo
vain, ettei hän ole muuta luvannutkaan kuin Justiinan..."
"Kuule pirua!"
"Jo vain. Mutta nyt onkin seikka se, että Aapeli on neljän todistajan
läsnäollessa luvannut... ja tämä Aamos saattaa sen viisata..."
"No voittaahan se Aamos sitten, että paukkuu", sanoo vieras isäntä
varmasti ja vakuuttaa sitä vielä moneen kertaan.
Aamos yhä enemmän ihastuu ja toimittaa kahvit vieraallekin isännälle.
Väkeä on nyt pirtti kuin pistetty, liha lihassa kiinni; puhelu on
muuttunut äänekkääksi pauhuksi. Peräakkunan luo ja karsinan puolelle ei
savun seasta näy montakaan täyttä ihmistä, vilahtelee vain käsiä,
pitkävillaisia naapukoita ja punaisia, hikisiä naamoja niinkuin täpliä
harmaan pohjan alta. Muutamat ovat joutuneet tuliseen riitaan, saavat
puolustajia kumpikin, joukko joukkoa vastaan väitellään...
Muutamassa nurkassa juttelevat ikämiehet nyt tänä päivänä esiin
tulevista jutuista. He tekevät jo päätöksiäkin, uskovat, että niin ja
niin sen pitää käydä ja päättyä senkin Vintturin Santerin jutun... Ja
vaikka heillä jo on vuosikymmenien kokemus siitä, että täällä pirtissä
tehdyt päätökset eivät ole yhtäpitäviä niiden päätösten kanssa, jotka
salissa tehdään -- ovat toisinaan aivan vastakkaisiakin, -- päättelevät
he sittenkin, ja kun sitten kuulevat, ettei se niin mennytkään kuin he
luulivat, sanovat vain: "Jo me sanoimmekin, että niin se käypi." Eikä
yksikään myönnä, että _heidän päätöksensä_ oli aivan erilainen. Pihalla
ja nurkkain takanakin on liikettä. Tuo Sipulikosken Artturi, joka on
haastettu viinan myynnistä, se siellä liehuu kahakäteen, todistajia
puhutellen. Ja Artturilla on povitaskussa siisti pullo, josta nurkan
takana tarjoaa todistajille ja muillekin tuttaville. On pulloja
muillakin, ja usein nähdään kahden tai kolmen viattomina miehinä
kävelevän käymälää kohden, muka luonnollisille asioille.
Niin on. Ja hauskaa on joka paikassa, niin pihalla kuin porstuassakin,
niin nurkkain takana kuin pirtissäkin. Hauskaa on, eivätkä malta lähteä
pois nekään, joilla ei asiaakaan ole.
Mutta aika kuluu ja kello alkaa olla yhdeksän. Kuuluu jo joku
pitkästyvän, että kummapa kun ei oikeus jo rupea istumaan.
Silloin samassa remahtaa oikeussalin ovi auki ja poliisi rientää pirtin
ovelle ja huutaa niin, että kuuluu kuistin läpi pihallekin:
"Lautamiehet sisälle!"
Eivät ne ole niin hätäpoikia lautamiehet, haukotellen ja karkotellen
lähtevät, vielä mennessäänkin selvitellen kesken jäänyttä asiaa.
Hetken kuluttua ilmestyy poliisi taas ovelle ja huutaa nyt porstuassa
ja kuistissa kuin riivattu:
"Palvelijatar Auroora Eerikintytär Kuusimäki, vastaan herrasmies Frans
Severin Köllinen..."
Hän avaa vielä pirtin ovenkin, huutaa sinnekin, että tupakan savu
lainehtii...
Ja Auroora, asiamiehensä Niklas Ylimäisen kautta, ja Frans Severin itse
puolestaan rientävät oikeussaliin...
Ja jospa jätämme heidät sinne nyt tällä kertaa.