Levisi huhu kylällä, että kansakoululla on joku kokous, johon sai mennä
kenen mieli teki, että siellä puhutaan ja selitetään ja äänestetään. Ja
kertoi huhu lisäksi, että vaimoväki varsinkin oli tervetullutta. Mutta
tiesivät jotkut kertoa, ettei siellä puhuta kuin uudesta vaalilaista,
jota ei kukaan ymmärrä, ja että esitelmän pitäjä oli Helsingistä mikä
lie ollut "temokraatti".
Mutta uutta vauhtia sai huhu, kun lukkari kertoi, että siellä oli
"näytelmä".
Ja kun oli joutilas päivä, niin olipa aikaa käydä "näytelmää"
katsomassa, sillä enemmistö tuntui olevan sitä uskoa, että "näytelmä"
siellä oli, mikä liekin. Ja alkoi koululle väkeä kokoontua, tuli
vaimoväkeäkin laumoittain, poikasia ja vakavia ukkoja sekaisin.
Useimmat eivät tienneet, mistä tulee kysymys, mutta Eeli-Mikkolan
Vante, joka oli kaupungissa käydessään asiasta kuullut ja muutenkin oli
lukenut ja aikaansa seuraava mies, selitti kämmeniään levitellen, että
"se pitää esitelmän uudesta vaalilaista".
Selitti sen ja kertoi lyhyesti vaalilaista mitä tiesi, kertoi ja
silmäili ympärilleen juuri kuin ei kukaan muu asiasta tietäisi tai
ymmärtäisi mitään.
"Niin... jaa... vai uudesta vaalilaista", virkkoi välinpitämättömästi
Erkkilän Jooseppi. "Minä olen sen jo tutkinut moneen kertaan... ja sitä
paitsi on siitä jo muilla paikkakunnilla ammon aikoja pidetty
esitelmiä."
"Kuuluu olevan vaimokin tämän uuden lain mukaan yhtä suuri herra kun
mieskin", kuului joku sanovan sieltä oven puolelta.
"Joo, saavat kyllä äänestää herrainpäivämiestä, mutta eivät ne saa
huutaa ja kurkuta muuten enempää kuin ennenkään", tiesi Eeli-Mikkolan
Vante taas selittää.
"Ei suinkaan sitä kaikille vaimoille ole yhdenlaista valtaa annettu",
lausui epäilyksensä Sillanpään emäntä, joka oli varakas leski ja aina
etukynnessä miestenkin keskellä.
"Yhtä suuri on nyt ääni teillä, Sillanpään emäntä, kuin tuolla
Olkkos-Kaisalla tuolla oven suussa, ei enempää vähääkään", vastasi
Erkkilän Jooseppi, ymmärtäväinen mies.
"Siinä vain valhe tuli", riensi Sillanpään emäntä sanomaan, mutta oven
suussa syntyi naurua ja hihitystä ja joku virkkoi ääneen, että kuului
kaikille:
"Olkkos-Kaisalla on valta huutaa, että maa tärisee."
Siitä sitten keskustelu vilkastui, kun tuo arveli tuota, tämä tätä. Ja
koetti joku jakaa sukkeluuksiakin.
Mutta etumaisilla riveillä istuvilla oli tullut kiivas tinka, ja
väittely oli täydessä vauhdissa. Tinka oli syntynyt siitä, että Ollilan
Isso, joka muutamia kuukausia sitten oli palannut rahamiehenä
Amerikasta, tahtoi olla viisaampana kuin muut ja väitöksillään kumota
toisten mielipiteet. Mutta kiivaasti vastusti häntä Eeli-Mikkolan
Vante.
Ja kovin siinä sydäntyi kumpikin, ja väittelyinto tarttui muihinkin;
oven puolessa jo kuului Tolos-Sakari kiroilevan.
"Sinulla ei ole äänivaltaa vielä ollenkaan", sanoi Eeli-Mikkolan Vante
Ollilan Issolle.
Se harmitti Issoa, koski hänen kunniaansa kipeästi. Hänelläkö ei olisi
äänivaltaa, joka vasta joku viikko sitten oli kunnan säästöpankkiin
pannut monta tuhatta markkaa!
"Minulla on äänivaltaa vähän enemmän kuin muilla", hän vastasikin
Eeli-Mikkolan Vantelle.
"Ei ole. Saadaan nähdä, kun ääniluetteloa tarkastetaan."
"Ja miksei ole? Vissiin sentähden, että taidan olla velassa jollekin...
esimerkiksi kunnalle", sanoi hän ylpeänä Vantelle.
"Sinä olet ollut monta vuotta ulkomaalla ja semmosilta on äänivalta
kielletty useammaksi vuodeksi..."
"Minä olen veroni maksanut niinkuin sinäkin... vähän paremminkin..."
"Ei se auta..."
Mutta yhä enemmän sydäntyi Ollilan Isso, ja kun ei muuta osannut, niin
rupesi soimailemaan. Siihen sekaantuivat muutkin, ja kun alussa
väittelyä oli ollut kysymys vaalilaista, niin nyt jo oli ehditty Eero
Kalskeen kiväärijuttuihin.
Mutta oven puolella oli myös syntynyt tinka suntion ja Tolos-Sakarin
kesken, ja siihen sekaantuivat kaikki itsellismiehet ja mäkitupalaiset.
Suntio, joka uskotteli olevansa erittäin tärkeä jäsen kirkonpalvelijain
kirjavassa ketjussa ja muutenkin oli "maallisestikin" oppinut, alkoi
ensin härnäillä Tolos-Sakaria, ettei Sakarilla muka ole äänioikeutta,
koska ei ollut verojaan maksanut, oliko koskaan. Mutta Sakari sai
puolelleen kaikki jätkät, ja muuan, joka oli nähnyt mitä _kansa_ voi,
huusi suntion korvan juuressa:
"Pian me hävitämme koko kirkon ja paistamme suntion vartaassa...
vartaassa, niinkuin Kukkolan siian... Minä olen ollut Rovaniemellä...
niin minä kyllä tiedän, että jätkä se nyt on herra... hei, pojat!"
Siitä saivat Sakarin puoluelaiset uutta vimmaa ja mellastamisen halua,
ja yhä kiivaammasti väiteltiin ja kovemmaksi ääni paisui.
"Olkaa hiljempaa siellä oven suussa!" huusi joku sitten etempää.
Mutta äskeinen rohkea jätkä vastasi:
"Täällä saapi puhua yksi niinkuin toinenkin."
Ja väittely ja tingan halu tarttui vähitellen kaikkiin, ja vähän ajan
päästä oli koko kansakoulusali yhtenä ainoana äänimerenä, jossa myrsky
vimmatusti myllersi ja mellasteli. Mutta oli yksi, joka ei mitään
virkkanut, vaan itsekseen naureskeli toisten huutoja, haukkumisia
huvikseen kuunteli. Hän oli tuon Taavettila-vainajan köykkyselkäinen
poika, Jooseppi.
Viisaasti vilkkuivat hänen pienet harmaat silmänsä, kun hän seurasi
valkearintaisen suntion ja pitkäsäärisen Tolos-Sakarin tuimaa tinkaa,
vilkkuivat silmät ja suu hymysi...
Mutta Ollilan Issolla ja Eeli-Mikkolan Vantella oli tullut tosi, ja
vihassa vaahtosivat ja pauhasivat molemmat, koska "nokolla lämminneitä"
järkensä puolesta tiedettiin molempain olevan...
"Lyö!... Koskepa...! Satuppa kädelläsi!" huusi Vante.
"Nykäseppä sinä ensin... nykäseppä vähä... sinä maarotta ja paulakengän
paikkaaja", kiljui Ollilan Isso vastaan.
"Sillä lailla, pojat! Iskekääpä yhteen!" kehoitteli se äskeinen jätkä,
Tolos-Sakarin puolustaja.
"Asettukaa hiidessä!" kuului joku vanhempi mies huutavan jostakin
nurkasta.
Ja mikä kehoitti, mikä kielsi, mikä nauroi ja mikä taivasteli, että
tämäpä vasta elämää on...
Mutta juuri kun pauhu ja huuto oli ehtinyt korkeimmilleen ja juuri kun
Ollilan Isso ja Eeli-Mikkolan Vante olivat iskemässä yhteen, kuului
oven suusta huuto:
"Jo maisteri tulee!"
Ja hän tulikin ja päästyään sisälle karjaisi:
"Mikä hirmuinen elämä täällä on?"
Mutta sai hän huutaa toisen ja kolmannen kerran ennenkun pauhu taukosi,
taukosi vähitellen kuulumattomaksi.
Silloin hän vielä kerran silmäsi ympäri pirttiä ja virkkoi:
"Tämähän ei ole... Mikä kauhea rähinä täällä oli?"
Ei kuulunut vastausta.
Silloin nousi Taavettila-vainajan poika, köykkyselkäinen Jooseppi ylös
ja virkkoi:
"Täällä oli uusi vaalilaki käytännössä."
Virkkoi, iva suupielissä.