Oli kuulutettu kuntakokous lauantaiksi sen vuoksi, että
pitempimatkaisetkin tulisivat, -- olihan seuraava päivä sunnuntai-,
lepo- ja juttupäivä.
Mitä asioita kuntakokouksessa tultaisiin käsittelemään ei kuulu tähän
tarinaan. Mutta aamupäivästä jo alkoi väkeä kunnanhuoneelle karttua,
mennä vätysteli vanhoja, vakavia ukkoja, kävellä vihmoi nuoria isäntiä
ja hevosilla ajaen hurauttivat rahakkaat miehet. Kunnanhuone alkoi
täyttyä väestä ja tupakansavusta. Siellä saikin oleskella vapaasti ja
reimasti sai istuskella lakki päässä ja poltella tupakkaa.
Keskustelu oli varsin alussa kääntynyt politiikkaan, josta melkein
jokainen oli eri mieltä. Tämä levoton, kummallinen agitaattorien ja
lakkojen aika oli saanut kaikki mielet pois entisiltä rauhallisilta
uriltaan. Sillä nyt sai nähdä senkin, että vanha vakava ja uskovainen
ukko saattoi vimmastua aivan silmittömästi, jopa yritteli käydä toisen
kimppuun keppineen...
Mutta nyt oli kysymys kuka valittaisiin kohta alkaville herrain
päiville. Ja siinä olikin sellainen kysymys, joka kesti pohtimista ja
arvelemista. Sillä itsekullakin oli oma miehensä, jonka tahtoi saada
asiaansa valvomaan.
"Kyllä sinne kerran pitäisi saada semmonen mies, joka oikein ymmärtäisi
meidän talonpoikain tarpeet", arveli oven suussa Vähälän Sameli, mutta
häntä ei kukaan kuullut, sillä jokainen oli äänessä. Tämä kyllä kääntyi
tuon puoleen, joka istui vieressä, ja koki tolkuttaa, minkälainen mies
sinne pitäisi saada, mutta tuo, jolle hän asiaa selitti, ei joutanut
kuuntelemaan, vaan selitti taas vuorostaan vieruskumppanilleen, joka
hänkään ei joutanut kuuntelemaan, sillä omasta miehestään hänkin teki
selvää...
Niin pauhasi joka suu eikä kukaan joutanut kuulemaan. Kukin sai omaksi
huvikseen suutaan soittaa ja miestään puolustaa. Ei hänelle kukaan
vastaan pannut, mutta ei myöskään kukaan ollut kuullut mitä hän oli
sanonut ja ketä oli ehdottanut valtiopäiville.
Ja niin ääni kasvoi, nousi innostus ja sakenemistaan sakeni sikaarin
savu. Sillä jokaisen huulissa tuprusi sikaari, tuprusi ja tuoksahteli,
kipenöivää tuhkaa ympärilleen varistaen, oli kuin luppoisen kuusen oksa
korven pimeässä. Innostuneimmat olivat nousseet seisomaan ja pyörivät
ja selittivät keskilattialla. Yhtä rintaa innostuksen kanssa sakeni
sauhu, tupa lämpeni ja ilma kävi kehnoksi. Pyrki hikeä kiskomaan
kakilakkien alta ja villaisten naapukkojen vieriltä. Jo keikahti lakki
tuolla oikealle korvalle, tällä vasemmalle, noilla takaraivoille,
näillä taas kokonaan päästä pois.
"Kuumapa täällä on... hohoh..."
"Tuntuu olevan..."
Penttilän paksu ja juureva isäntä, jolla oli kolmattakymmentä kytkyessä
ja suuri mustanpuhuva syylä poskessa, oli jo väsyksiin asti selittänyt
ja touhunnut. Äänikin oli langennut, kun yskä oli ennestään, ettei enää
kuin vähä kähisi. Hän koetti vielä viimeisillä voimillaankin. Mutta kun
näytti, ettei häntä kukaan oikeastaan kuuntele, vimmastui ja suuttui
hän. Kummia miehiä, kun eivät kuuntele mitä hänellä on sanomista! Ja
kuitenkin pyöri siinä hänen ympärillään monta sellaista, joka oli
hänelle velassa. Ja kun hän oli päässyt suuttumaan, kokosi hän kaikki
äänivaransa, ja kaiken loukatun ylpeytensä voimalla hän huusi, että
savu hajosi:
"Valitkaa kuka hyvänsä, vaan semmonen sen olla pitää, että se näyttää
mieheltä etempääkin. Siinä pitää olla pituutta ja paksuutta, että
näkyy..."
"Juuri niin! Semmonen minunkin mieheni pitää olla!" kuuli hän takanaan
sanottavan.
"Valitaan sitten tuo Penttilä. Ei täällä ole muuta noinkaan komeaa
miestä", kuuli hän toisaalta sanottavan, ja yhtäältä hän kuuli naurun
tirskumista.
Silloin hän ymmärsi sanoneensa jotakin tyhmää ja kun näki nauravia
naamoja ympärillään ärjäisi:
"Valitkaa vaikka perkele."
Ja sitten hän pyyhkäisi hikeä otsalta ja työntäytyi väkijoukon läpi
pihalle.
Mutta tuvan muissakin loukoissa olivat keskustelut kiivastuneet, suut
soivat ja kurkut pauhasivat, ja oven suussa tuntuivat vasta tulleet
löyhkäilevän hokmannilta.
Korkeaniemen Aapo, joka oli maailmaa kulkenut ja paljon lukenut ja
nähnyt, miten muualla asioista haasteltiin, koetti siinä ympärillä
oleville esittää, että hän pitää puheen, jos väki tahtoisi asettua ja
kuunnella. Mutta koska tiettiin, että Aapo, vaikka olikin
viisasjärkinen mies ja tiesi paljon asioita sekä oli aika vikkelä
puhuja, oli velanalainen ja viinaan menevä, niin Herralan Kustaa sanoi
heti, että:
"Tässä saa puhua kuka tahtoo, ei tässä anneta yhdelle enempää suun
vuoroa kuin toisellekaan."
Ja Maaherran Heikki, joka oli kristitty ja jolla oli käyrä nenä kuin
pulskimmalla metsolla, virkkoi:
"Välipä niistä viinamiehen puheista."
Ja rähinää jatkui. Silloin muuan vikkelä poika, tuo Sammal-Kreetan
Antti, joka oli ollut nuorisoseurassa, sanoi, lausui ilkkuen:
"Eikö sitä näin ohjelman ollessa väliin lauletakin..."
"Huuti, poika!" ärjäisi hänelle nuorisoseuran puolesta muuan sen
jäsenistä.
Mutta huomaamatta oli sinne kunnantupaan tullut outo mies, näytti vähä
herrasmaiselta ja oli muutenkin muhkea. Ja ennenkun kukaan osasi
aavistaakaan riensi hän perälle pöydän taakse. Ja vaikka kova rähinä
vielä kuului ympäri tupaa ja ilma äänimerenä aaltoili, huusi hän, että
kuului yli kaikkien muiden äänten ja rähinän:
"Arvoisat kansalaiset! Kun sattui näin sopiva tilaisuus, että osui
väkeä näinkin paljon kokoon, niin minä tahtoisin jollakulla sanalla
puhua ensitulevien valtiopäiväin merkityksestä ja samalla esittää
sopivia henkilöitä täältä sinne toivomuksianne perille viemään ja
etujanne valvomaan... Minä pyydän siis..."
"Mikä sinä sitten olet miehiäsi?" kuului ääni väkijoukosta, ja muu
rähinä tuntui vaimenevan.
"Minä pyydän siis teitä, kunnioitettavat kansalaiset, että..." jatkoi
puhuja, mutta nyt kuului monesta suusta:
"Mikä sinä olet miehiäsi? Sano heti!"
Puhuja ei ollut tietääkseenkään, vaan jatkoi puhettaan. Lähellä olevat
kuulivat joitakuita sanoja, mutta oven puolessa syntyi niin äänekäs
keskustelu, ettei sinne saanut selvää puheesta...
Ja äkkiä kuului ympäri pirttiä: hän ehdottelee Horsluntia
herrainpäiville.
Silloin syntyi vilkas liike väkijoukossa.
"Se on oikein! Horslunti herrain päiville!" huusivat Horslundin
ihailijat.
Mutta toiset karjuivat:
"Ei Horsluntia... se on herrain hännänkantaja. -- Ajakaa ulos tuo mies
tuolta pöydän takaa!"
Mutta ne, jotka olivat akkunan luona, karjuivat:
"Elkää huutako! Olkaa hiljaa! Rovasti ja esimies tulevat!"
"Mikä maailmanen elämä siellä on... niinhän siellä on kuin
tapeltaisiin! Mikä kapina siellä on?"
Ne, joille rovasti teki kysymyksiänsä, eivät vastanneet, naureskelivat
vain.
Silloin sattui taas tuo Sammal-Kreetan vikkelä Antti siihen, ja kun
muut eivät vastanneet, niin hän paukautti sanoa rovastille:
"Herrain päiville ne siellä miestä valitsevat!"