Se oli ensimäinen esitelmä laatuaan Raitikosken kylässä, eikä siitä
niin pitkää aikaa vielä ole kulunut.
Ei olisi tietty koko esitelmästä, ellei Nyrkki-Sakari, jolle
sanomalehdet tulivat, olisi siitä tietoja levitellyt ympäri kylää.
Sillä Käkikoskella elettiin vielä vanhaa hyvää aikaa eikä tahdottu
ollenkaan seurata millään alalla kaikenlaisia joutavia uudistuksia. Nyt
oli kuitenkin, niin tiesi Sakari kertoa, kuulutettu lehdissä, että
tammikuun viime päivänä pidetään Raitikosken Lampelassa esitelmä
apulannoituksesta ja karjan jalostamisesta.
Se ihmetytti koko kylän asukkaita, sillä se oli aivan tavatonta.
Sunnuntai-illoinko koonnuttiin Lampelaan asiasta puhelemaan, koska
aikaa oli kullakin liiaksi ja pitkät olivat puhteet. Arveltiin
sinne, arveltiin tänne, mutta selville ei päästy. Toivottiin, että
Nyrkki-Sakari, joka oli räätälioppinsa saanut kirkonkylässä ja
muutenkin oli semmoinen hoksaava ja viisas mies, tietäisi asiaan
valistusta antaa.
Eräänä iltana taas istui Lampelan pirtti puolellaan väkeä,
Nyrkki-Sakarikin joukossa. Ei ollut enää esitelmäiltaan kuin parisen
viikkoa aikaa.
"Olisi se kumma tietää, mikä ne tähänkin kylään opasti", ihmetteli
joku.
"Niinkö ne esitelmän pitäjät?" jatkoi toinen.
Ja kolmas arveli:
"Joutessaan kulkevat kylästä kylään niinkuin mustilaiset."
Mutta Nyrkki-Sakari tiesi selittää:
"Se on herrain kesken päätetty, että joka kylässä pidetään tänä talvena
esitelmiä apulannotuksesta ja karjan ruokinnasta, että kansa oppisi
oikein maataan viljelemään ja lehmiään ruokkimaan."
Tuollainen selitys vähän loukkasi raitikoskelaisia, jotka olivat
varakasta väkeä eivätkä tarvinneet muista kylistä apua. Oinasmäen
isäntä arvelikin heti:
"Esitelköön mitä tahansa, vaan sen minä sanon, ettei tarvita meidän
talossa apulantaa, ja mitä karjanruokkimiseen tulee, niin kysyn: kuka
myypi enemmän voita syksyllä kuin minä?"
Ollilan Jaakko, joka oli kylän köyhin isäntä, siihen tuumasi:
"Paljon niistä vaan on kirkonkylässäkin pidetty, niistä esitelmistä. Ja
selvää on, että oppi on aina oppia ja että isommassa maailmassa
apulantaa käytetään..."
Mutta ei saanut Ollilan Jaakko pitkälti asiaansa puolustaa, sillä
melkein joka mies alkoi väitellä vastaan.
Ja yli kaikkien muiden huusi Oinasmäen varakas isäntä:
"Minä en käsitä muuten, mitä apulannalla tehdään? En suinkaan minä
kylästä lähde lannan apua hakemaan, kun pellot ovat muutenkin jo liian
lihavat."
"Ja jotka lantansa myisivät, niiltä pellot laihtuisivat", hoksasi
Tarrimaan Josua, joka piti itseään viisaana.
Huomattiin että Nyrkki-Sakari naureskeli pilkallisesti. Tarrimaan Josua
luuli, että Sakari ivasi hänen sukkeluuttaan, ja tiuskasi kiivaana:
"Mitä naureskelet...?"
"Sitä, että koko kylässä ei ymmärretä apulannasta mitään."
"Sinäkö sitten yksin vaan! Kyllä sen ymmärtää kraatarinkin järjellä,
että apulanta on apulantaa, että jos ostan lantaa mökeistä taikka
esimerkiksi kylän kraatarimestarilta, niin apuna eli lisänä se on oman
lannan joukossa, he, he, he", tiuskui Tarrimaa Nyrkki-Sakarille.
"Väärinpä tiesit. Sillä sitä on monenlaista apulantaa", sanoi Sakari.
"No niin, niin... huonompaa ja parempaa apulantaa."
"Sitä tuodaan säkeissä ulkomaalta."
Mutta siihen pani Oinasmäen isäntä jyrkän vastalauseen:
"Elä helkkarissa, Sakari! Luuletko säkillisen pellossa vaikuttavan, kun
ei kaikesti kuormaakaan tottele."
Ja niin väiteltiin vihoihin asti, tulematta selville, mitä apulanta oli
ja minkä näköistä.
Ollilan Jaakko kyllä koki selittää, että hän oli nähnytkin apulantaa,
ja että Sakari puhui totta, mutta hänen sanojaan ei otettu huomioon
varsinkaan sen vuoksi, että hän oli vähävarainen. Oinasmäen isännän ja
Tarrimaan Josuan luultiin parhaiten asiat ymmärtävän.
Ja semmoista kinastelua oli joka kerta kun yhteen satuttiin.
* * * * *
Kuulutettuna päivänä saapuivat jo aamulla agronoomit Lampelaan ja
käskivät kylällä ilmoittaa esitelmistään ja toivoivat lukuisaa
kuulijakuntaa. Eikä heidän tarvinnutkaan tyhjälle huoneelle puhua,
sillä väkeä karttui Lampelan iso pirtti täpösen täyteen...
Ollilan Jaakko oli asettunut istumaan hyvin lähelle pöytää, jonka
takana esitelmän pitäjät vuoroonsa puhelivat. Oinasmäen isäntä istui
pyylevänä akkunan luona ja hänen edessään Tarrimaan Josua. Mutta
Nyrkki-Sakari oli kiivennyt uunin otsalle ja istui siellä kuin kukko
orrella.
Herrat kumpainenkin lausuivat mielihyvänsä ja ilonsa siitä, että
kuulijoita oli niin paljon saapunut. Ja he toivoivat samalla, että
hyvin moni ottaisi huomioonsa, mitä he selittivät niin karjanhoidosta
kuin apulannastakin. Toinen herroista ensin puhui karjanhoidosta.
Sitten seurasi esitelmä apulannoituksesta. Sitä kuunneltiin hyvin
tarkkaavasti. Ollilan Jaakko näytti nielevän joka sanan, jonka
agronoomi lausui, mutta Oinasmäen isäntä tuntui välinpitämättömältä ja
yritti monta kertaa katkaista esitelmän... Kun sitten esitelmät olivat
loppuneet, enin väki oli poistunut ja agronoomitkin menneet muihin
huoneisiin, syntyi pirtissä vilkas keskustelu siitä, mitä oli kuultu.
"En minä vieläkään tullut hullua viisaammaksi siitä apulannasta", sanoi
Oinasmäen isäntä.
"Juuri niin. En minäkään", vakuutettiin monelta haaralta.
"Puhuihan se niin selvää kieltä, että se olisi pitänyt ymmärtää", sanoi
siihen Ollilan Jaakko.
"No, sanoppa sitten, kun niin viisaana itsesi pidät", tiuskasi
Oinasmäen isäntä.
"Kuulithan sen niinkuin minäkin", vastasi Ollilan Jaakko.
"Eipähän sanonut, niinkuin sinä olet väittänyt, että sitä säkeissä
ulkomaalta tuodaan", tinkasi Oinasmäki.
Mutta nyt sekaantui puheeseen Tarrimaan Josuakin virkkoen:
"Ymmärrettävästihän se puhui. Olisipa se pitänyt tajuta, kun moneen
kertaan tolkutti. Jos elän tulevaan kesään, niin ostan jonkun säkin
takasuolle ja koetan kylvää..."
"Niin tee. Vaan eiköhän teilläkin ole rahanreikiä muualle kuin
lantaan... luulen, ha, ha, ha", sanoi Oinasmäki siihen pilkallisesti.
"Vaikka onkin, niin ostan minä silti kokeeksi", vakuutti Tarrimaa vain.
"Parempi kun laittaisit katon rakennukseesi, ettei tarvitsisi pöydän
alle sateen ollessa piilota. Vaan minun ei tarvitse ostaa sontaa.
Meillä on karjaa sen verran, että on lantaa liiaksi ja lehmät
lihavat..."
"Kyllä kylän heinillä pitää isoakin karjaa", pisti Tarrimaa väliin.
"Mitä laverrat! Sanoitko minua heinänvarkaaksi! Ettekö kuulleet, hyvät
ihmiset?"
"En minä sinua heinänvarkaaksi ole sanonut..."
"Sanoitpahan, sanoitpahan! Tässä on monta kymmentä korvaa ollut
kuulemassa... Aha... sinä kälmi... Oletkin aina suuna ja päänä
vastassani... Tiedätkö, mihin se hirvi katosi tässä takasyksynä...?"
Siitä sai taas Tarrimaa vettä myllyynsä ja nousten seisaalleen hän
huusi:
"Kyllä kuulitte kylän miehet, että hän soimaa minua hirven ampujaksi...
Siitä sinulle tulee kallis asia, senkin... Tiedätkö, mihin Ollilan
rantaladosta mennä vuonna heinät katosivat?"
Mutta nyt vimmastui Oinasmäki ja rähisi niin, että agronoomi tuli ja
rakoutti ovea, tiedustellen, mistä oli kysymys ja rähinä mainio.
"Täällä vaan koetettiin kylvää apulantaa vanhoihin ketoihin", vastasi
Nyrkki-Sakari ja nauraa virnisteli.
Mutta Oinasmäki ja Tarrimaa uhkasivat kovasti toisiaan manata käräjiin.
Onhan käräjöity monesti vähemmästäkin. Sillä lailla se sitten päättyi
esitelmä apulannoituksesta Raitikosken kylässä.