Kihlaus julkaistiin seuraavan aamun Aamiaislehdessä. Ole Berg ällistyi
peräti lukiessaan sen.
»Kas! kas! Tämä vähän muuttaa tilannetta.» Ja sen jälkeen hän soitti de
Beerille:
»Sinäkö se olet, Carsten? Onnittelen, sinä vanha uros. Se on totisesti
ensimmäinen järjellinen askel, minkä olet astunut puolen vuoden aikana.»
»Tule tänne juomaan kanssani lasi portviiniä tapahtuman kunniaksi.
Morsiameni ihastuu, ja minä takaan, että viini on hyvää.»
»Kiitos vain, tekisin sen mielelläni, mutta saanen sen jonakin toisena
päivänä, sillä nyt aamupäivällä en ehdi.»
»Kuinka ikävää. Onko asia niin ehdottoman tärkeä?»
»Ilmoituslehti Osakeyhtiöllä on vuosikokous, ja minun on oltava
paikalla, sillä siellä tarvitaan vähän pientä pesua. Minua alkaa
kyllästyttää työntää rahaa pohjattomaan säkkiin, mutta olemme
toivottavasti nitistäneet sinua niin paljon, että kutakuinkin voinemme
hetkeksi lakkauttaa sen tilin maksut. — Muuten minulla on kätkössä
pieni yllätys sinulle, ystäväiseni, pikku suunnitelma, joka kyllä
kiinnittää mieltäsi ja joka — mutta tarpeeksi siitä tällä kertaa. Saat
kyllä hyvissä ajoin tietää sen. Tervehdi tyttöäsi ja sano hänelle, että
minulla aina on ollut pientä lukkarinrakkautta häntä kohtaan aina siitä
asti, kun olimme matkatovereita.»
»No, kun et tahdo tulla, niin — vien terveisesi Gudrunille.»
»Kiitos, tee niin. Et usko, kuinka sinulle hyvin sopii sanoa: Gudrun.
Näkemiin.»
De Beer ripusti kuulotorven paikoilleen ja huusi ulommaiseen
konttorihuoneeseen:
»Onko Hansen siellä?»
»Ei, hän lähti juuri painoon.»
»Etsikää hänet heti käsiinne. — On kiire.»
Muutamia minuutteja sen jälkeen ilmaantui Jan Wilken:
»Mistä on kysymys, herra toimittaja?»
»Miksi ette ole sanonut minulle, että tänään on Ilmoituslehden
vuosikokous?»
»Siksi, että siitä on ilmoitettu tarpeeksi selvästi viimeisten
neljäntoista päivän aikana.»
»Hm! Voitteko hankkia minulle oikean selostuksen
keskustelukysymyksistä?»
»Se käy vaikeaksi. En ole osakas. Oletteko te?»
»En, jumalan kiitos. Mutta tunnettu vainunne auttakoon teitä. Nyt
voitte voittaa laakereita.»
»Kyllä koetan, siinä kaikki, mitä voin luvata; mutta sanon ennakolta,
että luulen asian epäonnistuvan.»
»Epäonnistua on huono sana, Hansen. Mutta tehkää voitavanne ja tulkaa
heti takaisin ilmoittamaan. Pimeitä suunnitelmia on taas tekeillä.»
Sitten Jan Wilken lähti, ja de Beer totesi, että vuosikokous
pidettäisiin kello kahdeltatoista Ilmoituslehden konttorissa.
Gudrun Sten tuli ja pyysi päälliköltään yksityisvastaanottoa
suljettujen ovien takana. Sen hän sai, mutta mistä siellä oli kysymys,
se ei koske sivullisia.
Ja aika kului. Kello tuli yksi, ja de Beer näki Ole Bergin, Jönsvangin,
Byen ja muiden tulevan torin poikki. He viittoilivat kiihkeästi ja
naamat punoittivat. Kokous oli loppunut ja se oli silminnähtävästi
ollut sangen vilkas.
Nyt kai Jan Wilken tulisi tietoineen.
Mutta ken ei tullut, se oli Jan Wilken. Kului neljännes ja kului puoli
tuntia, mutta ei haamettakaan Hansenista. Kello tuli kaksi ja yhä häntä
ei kuulunut.
De Beer kadotti kärsivällisyytensä:
»Mihin hittoon mies on jäänyt?»
Neiti Sten lähti syömään päivällistä, mutta de Beer tahtoi varrota
vielä vähän. Kello puoli kolme hän lukitsi konttorin ja meni kotiin,
söi kylmää ruokaa ja palasi heti takaisin toimistoon, koko joukon
pahantuulisempana kuin vastakihlautuneelle miehelle soveltuu. — Mutta
Jan Wilkenistä ei näkynyt pilkahdustakaan.
Tämä alkoi käydä salaperäiseksi, puhumatta siitä, että se oli
harmillista.
Kello puoli neljältä tuli juoksupoika. Hänet lähetettiin Jan Wilkenin
asuntoon, mutta tuli takaisin ilmoittaen, ettei kyselty ollut käynyt
kotona päivällisellä.
De Beer huolestui todella. Olisiko ajateltavissa, että miehelle olisi
jotakin sattunut. — Toistaiseksi ei tässä suhteessa voinut mitään
tehdä. Oli joka tapauksessa odotettava vielä muutamia tunteja, silloin
hän ehkä tulisi, kun vähimmin odotettaisiin.
Kello tuli neljä, puoli viisi ja viisi. — Mutta Hansen ei tullut.
Kymmenen minuuttia yli viiden tuli — Ole Berg. Hän oli loistavan
tyytyväinen, punainen ja hilpeä.
»Hyvää päivää, Carsten, salli minun pusertaa oikeaa etukäpälääsi. Vielä
kerran sydämellinen onnentoivotus. — Mutta mitäs nyt, sinähän olet niin
huolestuneen näköinen. Eikö kauppa luista?»
»Päinvastoin, kiitos rakastettavan boikottauksesi, saimme muutamia
tuhansia aivan arvaamatta. Suloiset kaupunkilaislapsemme maksoivat
niin, että oli ilo päästä harhaoppisuudesta, jonka sinä olit julistanut
pannaan. Olet suuri mies, Ole Berg. Suuri paavi.»
»Onko kyseessä yksityis- vai liikesurut? Sen voit ainakin sanoa
minulle.»
»Mitä siinä kaivelet ja kyselet? Jos sen välttämättä tahdot tietää,
niin voin kernaasti tunnustaa, että se on Jan Wilken, joka tuottaa
minulle huolta.»
»Hänkö, tuo pieni vainupenttusi? Kuolema ja kadotus, mies, oli hyvä,
että mainitsit hänet, sillä olin unohtanut koko asian.»
»Tiedätkö, missä hän on?»
»Totta sen tiedän. Hän on vississä paikassa.»
»No, älä nyt puhu roskaa. Tiedätkö vai etkö?»
»Kuulethan, mitä sanon, Carsten. — Ja täällä on avain. Mainiota, kuusi
tuntia sellaisessa paikassa. Lähetä juoksupoikasi Ilmoituslehteen
vapauttamaan vankia. Hän lienee valmis nyt ja nälkäinen myös. — Niinpä
niin, se voi olla hänelle opetukseksi pitää toisella kertaa nenänsä
poissa muitten ihmisten asioista.»
»Mutta...»
»Hän kävi ja nuuski käytävässä, kun tänään aamupäivällä tulin
kokoukseen. Heti en asiaa ajatellut, vaan menin edelleen, mutta sitten
tuli äkkiä mieleeni, että hän on sinun miehesi. Ja kun en halunnut
pitää nuuskijoita ovien takana, niin palasin ajaakseni hänet pois.
Samassa hän livahti W.C:hen. Hän luuli varmaan, etten nähnyt häntä, ja
arveli siten välttävänsä minut. Tahdoin saada hänet tiehensä, mutta
sitten näin, että hän ei ollut ehtinyt vaihtaa avainta sisälle, ja
niinpä kiersin sitä aivan levollisesti ja pistin sen taskuuni. — Sitte
unohdin hänet, ja ellet olisi maininnut häntä, niin hänen olisi varmaan
täytynyt olla siellä huomiseen asti.»
»Mainiota.» Ja sitten he molemmat nauraa hekottivat.
»Mutta ryhtykäämme vakavampiin asioihin. Sano minulle, Carsten, kuinka
olet ajatellut järjestää tulevaisuutesi? Ei ole nenäkkyyttä, kun kysyn
sitä sinulta.»
»Siltä se kuitenkin haiskahtaa kaiken sen jälkeen, mitä tähän aikaan
olet tehnyt turmellaksesi sen.»
»No, no, sota on sotaa. Itse niin tahdoit. Nyt tulen saadakseni aikaan
parempaa ymmärtämystä välillemme, ja niinpä et saa työntää luotasi
kättäni. Mitä sanot molempien lehtien yhtymisestä, niin että tulee
lehti, joka ilmestyy aamuin ja illoin.»
»Vai niin, se on suunnitelmasi. Minkä aseman olet ajatellut minulle
tässä uudessa aikakaudessa?»
»Päätoimittajan.»
»Entä Modal?»
»Menköön reppuun, jos mielii. Sen näkisin mieluimmin; mutta voitaneen
asia järjestää. Hän ja Wall toimitussihteereiksi, kumpikin huolehtimaan
lehdestään.»
»Luuletko hänen suostuvan?»
»Ehdottomasti. Muutenhan hän jää paikatta. Hän ei ole sellainen kyky,
että helposti löytäisi toisen paikan. Vanhakin hän on. No, mitä sanot?»
»Entäs liikepuoli, kuinka olet sen ajatellut?»
»Siitä tulee hieno liike. Jos molemmat lehdet yhdistetään, niin saadaan
kunnollinen tilaajapiiri, ja mahdollisesti voidaan tilausmaksua
korottaa katsoen siihen, että ilmestyy kaksi numeroa päivittäin.
Lisäksi tulee se, että päästään yhdellä ainoalla painolla, mikä
luonnollisesti on säästöä; ja toimitus tulee, ellei halvemmaksi, niin
ainakin täydellisemmäksi.»
»Entä Persberg?»
»Niin, häntä en ole todellakaan ajatellut. Hän poistunee pelistä. Kun
hän kuitenkin saa kaikki tilapäistyöt, niin hän ei kuole nälkään.
— Mietihän tätä, Carsten, minulla on vuosikokouksen valtuus sopia
kanssasi.»
»Niin, mutta entä veto?»
»Luulen, että kärsit päähänpiintymästä, mies. Ethän yhä ajattele, että
voitat sen?»
»Kuka tietää? Mutta vilpittä puhuen ei minulla ole suurta toivoa.
Olen puhunut siitä Gudrunille, ja hän arvelee samoin. Sidomme lipun
mastoon ja palaamme kotiin, ellemme muuten selviä. Ainahan on jokin
mahdollisuus, ja niin kauan kuin on elämää, niin kauan on toivoa.»
»Niin, mutta tämähän on paljon parempi. Saathan melkoisen osan
yhdistettyjä osakkeita käsiisi, niin että saat suuren vaikutusvallan
puhumattakaan asemastasi päätoimittajana, ja jos mielestäsi tuot liikaa
yritykseen, niin ostan sinulta kernaasti osan täydestä kurssista.
Kaikista tuollaisista yksityiskohdista me kyllä sovimme. — Mitä meidän
yksipuoliseen vetoomme tulee, niin sehän raukenee, mutta sinulla
on toki se tyydytys, että me, se on minä, tulen luoksesi ja teen
sinulle ehdotuksen, joka täysin osoittaa, kuinka suuren arvon annan
kunnollisuudellesi ja sanomalehtimieskyvyllesi. Minusta on kuin minä
antautuisin, kun sinä taas seisot voitonseppele kulmillasi.»
»Ja kuitenkin sinä istut ja sanelet kaikki antautumisehdot. Ole, Ole,
sinä olet suuri mies!»
»Ehdotan sinulle hyvää kauppaa ja odotan jännittyneenä vastaustasi.»
»Silloin saat odottaa.»
»Mitä se merkitsee?»
»Etten missään nimessä vastaa, ennenkuin olen neuvotellut Gudrunin
kanssa. Siinä se. Mutta en voi sanoa, että ehdotuksesi ilman muuta
minua miellyttää.»
»Sinun on kaikissa tapauksissa punnittava sitä.»
»Voinhan niin tehdä, mutta odottaisin mielelläni alkuperäisen sotamme
loppua. Mitä sanoisit, jos saisit vastauksen ensimmäisenä huhtikuuta?
Kello kaksitoista päivällä. Otaksun, että vedon määräaika silloin
loppuu.»
»Jos ei asia muuten käy, niin hyväksyn ehdotuksesi, mutta näkisin
mieluummin, että päättäisit aikaisemmin.»
»Hyvä, tule huomenna, niin saat tietää ainakin väliaikaisen päätökseni.
Ehdotuksesi on siksi kohtuullinen, etten voi sivuuttaa sitä
tarkastamatta sitä vähän lähemmin. Tuollainen yhdistäminen ei myöskään
ole hetken asia. Siitähän koituu paljon järjestämistä.»
»Hyvä. Tyydyn tähän nyt ensi hätään. Näkemiin!»
* * * * *
Gudrun oli tietysti yhtä mieltä Carstenin kanssa. Jos hän olisi
ehdottanut, että he lahjoittaisivat Ole Bergille kaiken omaisuutensa ja
lähtisivät maailmalle posetiivi selässä, niin Gudrun olisi suostunut
siihenkin, sillä Gudrun oli taipuisa. Mutta rakastuneisuudessaankaan
hän ei kokonaan voinut olla huomioonottamatta käytännöllistä älyään.
»Älä muitta mutkitta myönnä äläkä myöskään kiellä. Pidä heitä
toistaiseksi liikkeellä verukkeilla ja ennakkoneuvotteluilla, niin on
aikaa tarpeeksi, jos yhteenliittyminen tapahtuu joskus huhtikuussa.
Emme saata muitta mutkitta laskea käsistämme 10,000 kirkasta kruunua
tappelematta vähääkään saadaksemme ne.»
»Et tunne tarpeeksi Olea, kuulen minä. Kun hän kerran pääsee vauhtiin,
niin ovat kaikki esityöt valmiit, ennenkuin ehtii käännähtääkään.
Minua ei ihmetyttäisi, jos hänellä tällä hetkellä olisi täysin valmis
suunnitelma pöytälaatikossaan. Hänen ei vain sovi esittää sitä,
ennenkuin on saanut minut kutakuinkin liisteriin.»
»Niin, mutta sinulla on myös tässä sana sanottavana, ja ainakin voit
vedota siihen, että minä en ole vielä tehnyt päätöstä.»
»Nainen! Olet viekas kuin käärme. Mutta Olella on oma tapansa tehdä
kauppoja. Hän on suora, mutta hän vaatii, että toisenkin puolen on sitä
oltava, ja jos hän huomaa mutkittelua, niin hän sanoo suurkiitokset.
Minusta meillä ei ole varoja vaarantaa enempää. Jos minun olisi
ajateltava vain itseäni, niin hän olisi saanut epuun suoraa päätä.
Mutta näetkös, nyt on, kuten tunnettua, tullut lisäksi eräs nuori
nainen, joka on myös otettava huomioon.»
»Tuo nuori nainen voi lähteä pelistä yhtä nopeaan, kuin hän on siihen
tullutkin, jos hän pienimmälläkään tavalla on haitaksi.»
Todistuskappaleen, jota de Beer käytti tätä, lausetta vastaan,
kirjoittaa moni tytönhaitale näin: »x x x.»
Keskustelujen tulokseksi tuli, että de Beer pysyi alkuperäisessä
päätöksessään antaa vastauksensa huhtikuun ensimmäisenä klo kaksitoista
päivällä. Mutta samalla hän suostui siihen, että heti ryhdyttiin asian
selvittelyyn, niin käsillä olisi valmis ehdotus, kun niin pitkälle
tultaisiin.
Tämän Ole Berg hyväksyi, ja seuraus oli se, että hän ja äsken
kihlautuneet seurustelivat paljon keskenään lähinnä seuraavina
viikkoina.