Oli uudenvuoden aaton aamupäivä. Inha ilma ja pimeää, niin että piti
olla valkeaa, vaikka kello kävi kahtatoista.
Aamiaislehden kaikista pyhimmässä istuivat de Beer ja neiti Sten
kumpikin omalla puolellaan suurta avaraa pöytää ja tarkastelivat
kirjoja ja luetteloita.
Johtaja näytti kyllästyneeltä. Työ ei silminnähtävästi ollut hupaisinta
laatua. He työskentelivät hetken puhumatta, mutta sitten neiti
läimähytti luettelonsa kiinni.
»1497», sanoi hän lakoonisesti.
»Siinäkö kaikki?»
»Siinä, kivet ja kannot.»
»Meiltä puuttuu siis vielä 1003 tilaajaa, ja ne on hankittava kolmen
kuukauden kuluessa. Se ei ikinä onnistu.»
»Koskaan ei saa sanoa 'ei ikinä'. Mutta ottelu siitä tulee. Olemme jo
kuorineet kerman ja kuukauden alun onnellisten päivien jälkeen yleisö
on ollut kylmä ja sulkeutunut. Olemme 38 saaneet uutta nimeä tässä
kuussa, niistä 18 ennen tapahtumaa ja 20 sen jälkeen.»
»Onko laskettu mukaan nekin, jotka saavat lehden uudestavuodesta
alkaen?»
»Kaikki on laskettu, jotka laskea voidaan.»
»Silloin voimme samaa tietä paiskata hintaamme pöytään, neiti. Me emme
tästä selviydy.»
»Loruja. Aiotteko antautua taistelematta viime verenpisaraan? Sitä ette
tarkoita.»
»Oh, en, sitä en tee; mutta ei ole hupaista taistella lyödyn asian
hyväksi.»
»Jos siten katselette oloja, niin aivan varmaan taistelette menetetyn
asian hyväksi; mutta luulin teissä olevan enemmän ryhtiä.»
»Teidän on helppo puhua. Te ette pane koko olemassaoloanne alttiiksi.»
»Siispä teidän pitäisi jännittää itseänne äärimmilleen. Sanoitte
minua kerran neiti Nenäkkääksi; nyt tahdon olla nenäkäs ja sanon
teille suoraan, että tappion jälkeen olette käyttäytynyt kuin
saippuankeittäjä. Voitteko odottaa, että joku olisi myötämielinen
sellaiselle lehdelle, kuin Aamiaislehti on ollut tänä kuukautena.
Jos tahdomme menestyä, niin meidän on pidettävä täysi höyry päällä.
Keksikää jotakin uutta!»
»Keksikää, keksikää!»
»Niin, jotakin uutta. Jotakin, joka voi hämmästyttää yleisöä.
Mieluummin jotakin, joka saattaa vastustajamme naurunalaisiksi. Hyvä
mieliala on aina siunaus. Kaipaamme vähän naurua tässä happamassa
kaupungissa.»
»Ehdottakaa siis jotakin.»
»Mielelläni. Minulla on ainakin sata ehdotusta varastossa. Julkaiskaa
arvoituskilpailu, jossa palkintoja saavat uudet ja vanhat tilaajat.
Luvatkaa pokaali sille, joka määrätyssä ajassa hankkii enimmin uusia
tilaajia. Mutta hankkikaa ennen kaikkea elokkaampaa ainesta lehteen.
Miksi ei jatketa haastatteluita? Ainoa, mikä meillä on ollut, oli
tosiaankin onnistunut.»
»Ketä haastatella? Onko koko kaupungissa ihmistä, joka olisi
haastattelun arvoinen?»
»Onhan täällä Jönsvang ja Bye ja Traedal. Heiltä voisi saada monta
kaunista lausuntoa, ja kun on pikkusen näppärä, niin käy laatuun
ymmärtää väärin noita lausuntoja aivan uskomattomasti. Pääasia on saada
ihmiset nauramaan.»
»Niin, mutta minulla ei ole oikeastaan mitään noita ihmisiä vastaan.
En tiedä, onko minulla siveellistä oikeutta vetää heidät esiin
julkisuuteen.»
»Eipä tietenkään. Jos alamme olla omantunnon herkkiä, niin...»
»Mitä kysyisitte Jönsvangilta, jos saisitte tehtäväksenne haastatella
häntä?»
»Tuhannesta eri asiasta. Käyttääkö hän yömyssyä nukkuessaan, pitääkö
hän lipeäkalasta, luottaako hän pelastusarmeijan työhön, haluaako
hän tulla Aamiaislehden vakinaiseksi avustajaksi, vastustaako hän
ruumiillista rangaistusta kouluissa; varjelkoon, sanomalehti-ihminen
voi kysyä enemmän kuin kymmenen yliopettajaa osaa vastata.»
»Niin, mutta vastauksistapa meillä juuri on hyötyä», nauroi se Beer.
Hänen mielialansa vaikeni neidin reippaasta ja huolettomasta tavasta
käsitellä asioita.
»Mitä siihen tulee, niin vastaamattomuuskin on vastaus.»
»No niin, haastatelkaa sitten Jönsvangia, jos teillä on halua.»
»Haluako! Mutta teidän on luvattava minulle eräs asia, toimittaja.»
»Se on?»
»Se on se, että teidän on ponnistettava voittaaksenne takaisin
tarmokkuutenne. Onhan käynyt suorastaan sietämättömäksi työskennellä
täällä viime aikoina. Teidän painunut mielialanne lamauttaa meidät
kaikki. Katsokaa Truls Wallia, hän käyskentelee niin kuolleesti ja
hitaasti kuin tukki.»
»Hän onkin puuhassa varhain ja myöhään.»
»Sitä hän tekee todellakin. Hän istuu ja kääntää pitkiä ikävystyttäviä
rahtikertomuksia Shipping Gazettesta tai puida jyskyttää europpalaista
tilannetta. Ikäänkuin maassa olisi edes kahta ihmistä häntä ja minua
lukuunottamatta, jotka lukisivat tuota rihkamaa. Ja totisesti, jos en
saisi maksua, niin jättäisin siihen paikkaan. Ehei — Wall on hyvä ja
käyttökelpoinen mies; mutta häneen on saatava vauhtia, sillä muuten
ei synny mitään. Ja pikku Jan Wilken, joka itsessään on rakastettava
vesa, hänkin käyskentelee ja on apea. Ja tämä kaikki on teidän syynne.
Millainen herra, sellainen renki. Mutta minä en huoli saarnata teille
enempää.»
De Beer vain hymyili raukeasti:
»Olette täysin oikeassa, neiti.»
Neiti heilautti tyytymättömäsi! päätään:
»Oh, tekisi mieleni vähän kärventää teitä. Miksi ette enää koskaan ota
aamupäiväryyppyä?»
»Ei maistu.»
»Ei, teille ei maistu; mutta teille maistuu istua täällä ja laitella
ikävystyttäviä artikkeleita kansliatyyliin: — Arvelemme olevan
soveliasta, ottaen huomioon nykyisen tilanteen, esiintuoda tarpeen
saada — pamahdus Aamiaislehden häntään. Huhhuh, tämä muumiomaisuus käy
aivan sietämättömäksi.»
»Minulla olisi halu tehdä teille eräs ehdotus, neiti.»
»Esiin se. On jo parannus, kun saatte moisia haluja.»
»Toimittakaa lehteä neljätoista päivää.»
»Kyllä, mielihyvillä. Mutta mihin te ryhdytte sillävälin?»
»Lepään.»
»Ei, kiitos, se ei käy. Ette ole levon tarpeessa, vaan jonkun muun,
joka piristää teitä. Missä lepäisitte?»
»Tonsaasenissa tai jossakin muussa samanlaisessa paikassa. Kaipaan
ehdotonta rauhaa.»
»Tonsaaseniin keskellä talvea! Eii vaariseni. Ehdoton rauha on
ainoa, mistä ette kostu. Matkustakaa Kristianiaan, neljäksitoista
päiväksi. Pankaa itsenne kenraalihumalaan ja lähettäkää meille tavan
takaa muutamia kirjeitä, jos saatte siihen aikaa, se ei ole pääasia.
Tuulettakaa pois huono mielialanne, tehkää tyhmyyksiä ja tulkaa
terveeksi sielun ja ruumiin puolesta. Älkää välittäkö rahtuakaan
lehdestä, siitä me muut huolehdimme sillä aikaa. Ja jos meidän
ehdottomasti on saatava tiedät käsiimme, niin täällä on, jumalan
kiitos, sekä sähkölennätin että puhelin.»
* * * * *
De Beer matkusti, ja neiti Gudrun Sten ryhtyi virkaansa Aamiaislehden
yksinvaltiaaksi. Hänen valtaistuinpuheensa tapahtuman johdosta oli
lyhyt ja naseva:
»Nyt hyvät herrat, saadaan hauskaa. Ehdoton tottelevaisuus ja vauhti
jäseniin, niin toimittaja kyllä on tyytyväinen meihin.»
Sitte hän meni kaikkein pyhimpään ja kirjoitti täyteen pitkiä
paperisuikaleita, mitkä hän vei painoon ja siellä itse valvoi, että
otsakkeet tulivat lihaviksi ja silmäänpistäviksi: