Joulukuun viidentenä oli mieliala Ilmoituslehden konttorissa vireä.
Ei epäilyksiä siitä, ettei vahingonilo ollut vallitsevin tunne. Modal
oli saattanut ahkerat aivot työskentelemään ja kirjoittamaan purevia,
elokkaan vaihtelevia artikkeleita aineesta: Ken kuoppaa toiselle
kaivaa... Eräs mies oli lähetetty haastattelemaan poliisia ja tuli
takaisin loistaen ja kertoi, että Fredrik Horneman Sjöström Hansen oli
viettänyt yön putkassa.
Silminnäkijät väittivät myöhemmin, että Modal oli yritellyt ottaa
oikeita balettiaskeleita kuullessaan tämän uutisen. Se jääköön
omaan arvoonsa; mutta varmaa on, että hän vitkastelematta lähti
henkilökohtaisesti Ole Bergin luo kertomaan tälle tätä tärkeää uutista,
ja hänen ilmeensä antoivat selvästi aiheen uskoa, että hän odotti asian
johdosta palsamia monelle pienelle haavalle.
Mutta onni on niin vaihteleva täällä maailmassa, ja suurilla miehillä
on oikkunsa. Sen sai tuo hyvä toimittaja kokea. Ole Berg otti hänet
vastaan kutakuinkin nyrpeästi ja kielsi häntä muitta mutkitta
mainitsemasta tuota »onnellista» tapausta lehdessä.
Modal hölmistyi niin tästä sortunutta vastustajaa kohtaan osoitetusta
käsittämättömästä jalomielisyydestä, että hän uskalsi panna
vastalauseenkin. Sellaista ei ollut milloinkaan ennen tapahtunut. Mutta
hän osoitti mieltään turhaan. Hän ei kyennyt järkyttämään mahtavan
suojelijansa päätöstä. Hän sai lyhyen lähdön:
»Tehkää minun puolestani tahtonne mukaan, mutta silloin kiitän
puolestani enkä välitä sen koommin mainiosta lehdestänne.»
Aamiaislehden konttorissa ei sinä päivänä oltu perin ylpeitä. Ensi
tunnit menivät kylläkin tarkkaan järjestelyhommiin rymäkän jälkeen;
mutta myöhemminkin työ sujui sangen hiljakseen.
Sisäkonttorissa istui de Beer valtava side pään ympäri kiedottuna.
Hän oli vielä jotenkin voipunut; mutta Truls Wallin aamunumero oli
ollut siihen määrin kesy ja lauhkea, että toimittaja oli lääkärin
kiellosta huolimatta katsonut tarpeen vaatimaksi ilmaantua huolehtimaan
toimituksesta. Tosin oli jouduttu tappiolle, mutta silti ei ollut
välttämätöntä pistää häntää koipien väliin ja ulvoa kuin piesty koira.
Sitäpaitsi, kun tästä selvittiin, niin oli vielä valtteja jäljellä. De
Beer oli pannut merkille, kuka oli heittänyt ensimmäisen kiven.
— Tietysti ei vastustajia voitu syyttää juopuneen reportterin
käytöksestä; mutta se oli kuitenkin pieni valtti, jolla saisi tikin,
jos hienosti pelaisi.
Pahempi oli Jan Wilkenin laita. Hänen tähtensä saattoi harmistua. Mutta
kun hän iltapäivällä ilmaantui luppakorvaisena ja alakuloisena, niin de
Beerillä ei kaikesta huolimatta ollut sydäntä haukkua häntä. Hän sanoi
vain:
»Niin, niin, Hansen. Te olette suurempi lurjus, kuin olin uskonut,
mutta tänään olen itse nöyryytetty, niin että emme puhu siitä sen
enempää. Meillä ei ole varoja tehdä useampia erehdyksiä.»
»Ymmärrän. Mitä haluatte?»
»Pitäkää silmällä yhteistä ystäväämme Ole Brota muutamia päiviä.
Tutkikaa, onko hänellä hallussaan paljon rahoja ja koettakaa siinä
tapauksessa puristaa hänestä esiin, mistä hän on ne saanut.»
»Tehdyksi tulee.»
»Mutta varovasti, Hansen. Ei mitään tyhmyyksiä, kuten älyätte, ja
jumala teitä rangaiskoon, jos pilaatte asian.»
»En toki. Olen varovainen. Käsitän, minne tähtäätte. Te epäilette
jotakin.»
»Vaiti. — En epäile niin mitään. Pankaa se mieleenne.»
»Niin, niin, siispä ette epäile; mutta minä kylläkin. Nyt minä menen,
näkemiin.»
De Beer saattoi todenmukaisesti sanoa, ettei hän epäillyt. Hän
nimittäin tiesi, oli vain kysymys saada todisteet käsiinsä. Olihan
selvää, ettei Ole Berg olisi ilmaissut niin syvää osanottoa, ellei
hänellä itsellään olisi ollut sormet mukana edellisen päivän
tapauksissa. Mutta sota oli sotaa, eikä de Beer ollut halukas jättämään
käsistään sellaista tilaisuutta, joka hankkisi hänelle todisteet. Hän
näki jo hengessä, kuinka hän psykologisena hetkenä vaatisi Bergiä
tilille Bron lahjomisesta.
Mutta de Beer arvioi vastustajansa terävänäköisyyden liian alhaiseksi.
Nyt kun Berg toden takaa oli mukana ottelussa, ei hän ollut niin
varomaton, että olisi jättänyt yksityisseikat huomioon ottamatta, kuten
oli käynyt taistelun alussa, ja hän varoi yhtä paljon arkaa kohtaansa
kuin de Beer. Edellisenä iltana kamppailun kuumuudessa hän oli,
pikainen kun oli luonteeltaan, tarttunut ainoaan mahdolliseen keinoon
tuhotakseen de Beerin suunnitelman ja kääntääkseen sen häntä itseään
vastaan. Siihen hän käytti Brota.
Mutta nyt jälkeenpäin, kun oli aikaa harkita, hän ei voinut olla
huomioon ottamatta tukalaa tilannetta, joka syntyisi, kun Bro joisi
itsensä täyteen ja ylvästelisi helposti ansaitsemistaan rahoista.
Hänhän tunsi de Beerin ja tiesi, mihin sellainen ase kelpaisi niin
vaarallisissa käsissä. Hän katui katkerasti summan suuruutta. Sata
kruunua mokoman yksilön käsissä — siitä voisi koitua vaarallinen
todistus. Kympin seteli olisi ehkä hyödyttänyt yhtä paljon ja olisi
samalla pienuudellaan ehkäissyt Bron kerskailut. Mutta Ole Berg oli
sanansa pitävä mies ja siksi hän maksoi mukisematta, kun Bro tuli
nostamaan palkkiotaan.
Hän sai luvan tehdä seuraukset mitättömiksi toisella tapaa.
Ja kun hän hetkisen oli punninnut kaikkia mahdollisuuksia, teki hän
nopean päätöksen ja meni Aamiaislehden konttoriin puhumaan de Beerin
kanssa.
Hänen käyntinsä tuli odottamatta:
»Oho, sinäkö se olet, Ole. Ole hyvä ja istu.»
»Kiitos, kuinka jaksat tänään? Eikö ole varomatonta, että teet työtä jo
tänään? Puhuin lääkärin kanssa, ja hän sanoi, että sinun on pysyttävä
vuoteessa.»
»Niin, näetkös, ei käy laatuun, että saat yksin vallita kiistakenttää.
Täällä kaivataan suuresti kenraalia johtamaan ja valvomaan
perääntymisretkeä, sillä Wall tosin on kunniallinen tinasotamies, mutta
sotapäällikkö, sitä hän ei ole. Sen lienet lukenut aamulla.»
Berg hymyili:
»Ja nyt marsalkka Carsten johtaa itse perääntymistä. Kuule, ystäväni!
Olen tullut, jotta vointini mukaan helpottaisin paluuretkeäsi. Minulla
ei ole mitään iloa iskeä lyödyn vihollisen kimppuun.»
»Prrr, Ole. Erehdyt peräti, jos luulet minua lyödyksi viholliseksi. Sen
saat kyllä huomata. Toivon, ettet tuo rauhanehtoja, sillä on vain yksi
tarjous, jonka voin hyväksyä.»
»Ja se on, että kirjoittaudun tilaajaksi. Kiitos vain, poikani. Niin
pitkälle emme ole vielä tulleet. Ei, minun tarkoitukseni oli ehkäistä
isku kohtaamasta arkaa paikkaa. Vastapalvelukseksi tarjoan eräänlaista
korvausta. Toisin sanoen, toivon, että muodostetaan eräänlainen
puolueeton vyöhyke, jos haluat.»
»Lyö kortit pöytään. Anna minun kuulla, mitä ajattelet.»
»Mielihyvällä. Asia on sangen yksinkertaisesti se, että olin maksanut
Stig Hvidelle, että sinut vihellettäisiin ulos. Hän teki enemmän kuin
piti, mutta tarkoitukseni ei ole livistää pakoon vastuuta. Kun olen
käyttänyt häntä, niin saan itse ottaa vastaan seuraukset ja olla
varuillani parhaimpani mukaan. Ymmärrät, että tilanne on minulle
tukala, miltei yhtä tukala kuin sinullekin, joka alunpitäen olet
järjestänyt koko metakan. Nyt ehdotan sinulle, että työskentelemme
yhdessä tehdäksemme kohun mahdollisimman pieneksi.»
»Tiedätkö mitä, Ole, se on mielestäni reima ehdotus. Käsitän, miksi
pidät parempana kertoa minulle liitostasi Stig Hviden kanssa, sen
sijaan että antaisit minun itse keksiä sen, mutta sinun pitäisi
huomata, että on aikamoinen ehdotus, että minä auttaisin sinut
pälkähästä. — Sitäpaitsi minun on otettava huomioon muita puolia. — On
olemassa 'Aviisi'.»
»Joka tänä aamuhetkeä on tanssinut katrillia ilossaan pikku Jan
Wilkenisi putkaseikkailuista. Niinpä niin, minä tiedän sen. Olen itse
katsonut tarpeelliseksi panna Modalille jarrun tämän johdosta.»
»Miksi niin? Oliko sinulla sydäntä riistää yhteiseltä ystävältämme tätä
iloa?»
»Vakavasti puhuen, Carsten, etkö näe asioiden yhteyttä? Miksi otettiin
Jan Wilkeniä kynkästä kiinni? Siksi, että hän oli poikajoukon johtaja.
Kuka oli pannut hänet siihen työhön? Carsten de Beer. Kaikkityyni
makupaloja Ilmoituslehdelle. No hyvä, mitalin toisella puolella
on kirjoitus Berg — Stig Hvide, mikä on makupala Aamiaislehdelle.
Mutta eikö molemmille puolille ole yhtä suuri etu saada koko juttu
poispyyhityksi?»
»Unohdat, että vaikka itse olisinkin halukas, niin on vielä yksi tekijä
otettava lukuun. Yleisö.»
»En, en unohda sitä. Siksi ei olekaan tarkoitus vaientaa kaikkea hälyä.
Se ei kuitenkaan hyödyttäisi. »Aviisi» esimerkiksi saakoon luvan
vähän ylvästellä, muuten se halkee. Samoin saat sinä, jos haluat,
huutaa niin paljon kuin tahdot yleisön hävyttömästä käyttäytymisestä,
poliisin voimattomuudesta, »Aviisin» häväistysjuttuhalusta ja yleensä
kaikesta maan ja taivaan välillä. Mutta asian ydin, nimittäin de Beer
kiihoittajana ja Ole Berg vehkeilijänä ei näytä kauniilta painettuna,
ja omassa vallassamme on jättää se leikin ulkopuolelle.»
»Aivan oikein, kaikki on selvää kuin lakki. Helpoin tapa selvittää tämä
juttu on se, että merkitset tilauksen. Se ehkäisee kaikki vihjaukset
Ole Bergiin, vehkeilijään, omaa sanaasi käyttääkseni.»
»Ei, olepas nyt kohtuullinen. Voit haitata minua koko paljon
mainitsemalla vehkeilijästä, sitä en kiellä, mutta totta totisesti se
käy sinulle kalliiksi.»
»Teen sinulle yhden ainokaisen kysymyksen, ja sinun on vastattava
minulle vilpittömästi. Siitä vastauksesta riippuu, kuinka suhtaudun
asiaan.»
»Puhu, herra, palvelijasi kuuntelee.»
»Onko ehdotuksesi osa suunnitelmasta vai haluatko ystävänpalvelusta?»
»Pohjaltaan on kyseessä molemmat puolet. Se on viimeinen osa Ole
Bro-suunnitelmaa. Hänen tökerö tekosensa veti viivan laskelmieni yli ja
tehdäkseni tyhjäksi sen seuraukset haluan haudata asian. Mutta samalla
toivon sinulta ystävänpalvelusta, sillä jos edelleen taistelemme
tähän tapaan, niin on mahdotonta aavistaa seurauksia. Ennenkuin
huomaammekaan, saatamme maata ojassa molemmat, mutta sen arvoinen ei
urheilumme toki ole.»
»Tietysti on minun vaikea tehdä mieliksesi tässä asiassa. Ylimalkaan
lienen pakotettu tämän jälkeen keksimään muita taistelukeinoja.»
»Niin oletkin. Häviät joka tapauksessa. Ja nyt kun tavallani olen
tasoittanut tietäsi, korvaan totta totisesti vahinkoni, ole varma
siitä. 'Urheilusi' ei minua miellytä, mutta empä ole tottunut vetämään
lyhyintä kortta. — Sano vielä: montako tilauksen peruutusta olet saanut
eilisen johdosta?»
»Neljä. Haluatko kuulla luettelon? Yliopettaja Jönsvang, pastori
Traedal, molemmat siveellisesti suuttuneet. Nils Lem, prokuristisi,
pelkää nahkaansa. Ja sitten — vaimosi.»
»Onko hän tilaaja? Siitäkö siis johtuukin, että olemme saaneet lehden
jok'ikinen aamu. Luulin sen olevan ansan saada minulta tilaus.»
»Hän on ollut tilaaja tähän aamuun asti, mutta nyt hän on siis sanonut
irti. Muuten on asia niin, että me, kuten tiedät, annamme tilaajille
alennuksen ilmoituksista. Vaimollesi, joka on sisälähetysmyyjäisten
johtaja, huomautettiin tästä, ja siksi hän merkitsi tilauksen, että
myyjäiset hyötyisivät siitä. Mutta sen jälkeen, kun lupasin pitää
perheesi kiistamme ulkopuolella...»
»Oliko hän jo silloin tilaaja?»
»Luonnollisesti, vieläpä hän merkitsi tilauksen sinun nimiisi.»
»Mutta Carsten, kuinka saatat...»
»Älä nyt, ymmärräthän, ettemme käyttäneet hyväksemme sitä. Sanoimme
suurkiitokset, otimme vastaan tilaustahan ja kirjoitimme hänen nimensä
listaan.»
»Niin, mutta juuri sitä minä en ymmärrä, että voit tehdä niin. Sinä
heität otolliset tilaisuutesi käsistäsi.»
De Beer ei vastannut. Hän vain hymyili levollisesti. Samoin teki Berg,
nousi ja ojensi kätensä jäähyväisiksi. Molemmat kilpailijat puristivat
toistensa käsiä lämpimästi ja sydämellisesti.
Mutta Ole Berg oli tavattoman mietteliäs mennessään konttoriinsa torin
yli.