Seuraavana aamuna oli de Beer suuressa jännityksessä. Neiti Sten
oli nimittäin ilmoittanut de Beerille, että Modal antaisi hänelle
kaksinkertaisen palkan. Sellaista korotusta Aamiaislehti ei voisi
maksaa, mutta de Beer oli tarjonnut hänelle kahdeksankymmentä kruunua.
Kysymys oli siitä, vastaisiko neiti myöntävästi vai kieltävästi
hänen tarjoukseensa. Häntä puolittain kadutti, ettei ollut suostunut
hänen vaatimukseensa. Mutta asialla oli sekin puoli, että tämän
sanomalehtihuvittelun menot alkoivat nousta huolestuttavassa määrässä.
Vieläpä niin suuresti, että jos hän ennakolta olisi aavistanut, mikä
nielu se oli, niin hän tuskin olisi ryhtynyt hommaan. Jos näin jatkuisi
kauemmin, niin kymmenentuhannen kruunun voitto tai tappio vaikuttaisi
ratkaisevasti lehden talouteen. Oli kyllä hyvä olla korskea, niinkauan
kuin seisoi silmästä silmään Ole Bergin kanssa, mutta juttu näyttäytyi
toisessa valossa, kun sitä tarkasteli yksinään laskujen johdolla.
Neiti Sten oli sukkela ja älykäs, sitä ei voinut kieltää. Ilkeä
vain, että tulot tästä, kuten muistakin lehtiyrityksistä, saataisiin
säännöllisesti vasta sitten, kun kaikki oli tullut käyntiin. Siihen
mennessä oli vain koetettava pitää yritystä pystyssä. De Beer oli
valvonut yön ajatellessaan kaikkea tätä ja nyt aamuhetkellä hän oli
niin muokattu ja taipuisa, että hän varmasti myöntyisi, jos neiti olisi
järkähtämätön.
Tuntuikin näin ollen huojennukselta, kun hän raikkaana ja reippaana
purjehti konttoriin ja ilmoitti päättäneensä jäädä De Beerin ehdoilla.
»En voi todellakaan lähteä teiltä noiden kruunujen vuoksi. Minun
pitäisi luonnollisesti tehdä niin itseni ja äitini vuoksi; mutta
tiedättekö, en voi sietää ajatusta, että tukkukauppias saisi käteensä
sellaisen valtin kuin minä olen.»
De Beer oli päässyt tasapainoon samassa hetkessä, kun hän kuuli, että
neiti jäisi.
»Teiltä ei puutu itseluottamusta, hyvä neiti Sten; mutta samantekevä,
te olette helmi.»
»Tuhat kiitosta!»
»Sitäpaitsi tunsin, ettei teillä olisi sydäntä jättää meitä juuri nyt,
kun alkaa käydä jännittäväksi.»
»No, enpä tiedä. Olisi ehkä vielä jännittävämpää olla toisella
puolella. Voi taivasten tekijät, kuinka olisin tanssittanut teitä!
Olkaa varma, että se olisi jotakin muuta kuin olla käsirysyssä Modalin,
tuon lallukan, kanssa.»
Hän löi kätensä yhteen ilosta vain ajatellessaan asiaa, ja hänen
valoisa mielialansa tempasi de Beerinkin mukaansa.
»Niinkö luulette, neiti? Kunpa ette vain olisi kuluttanut kenkiänne
siinä tanssissa.»
»En toki, kuinka voitte sellaista ajatella. Aluksi minä esimerkiksi
olisin julkaissut viikottain pilapiirroksia, joissa te olisitte
näyttelyt kurjaa osaa.»
»Tuhat tulimmaista! Siinäpä aate, neiti! Mutta mistä saisitte
käyttökelpoisen piirtäjän?»
»Höpsis, eikö muuta. Se on minun pienempiä taitojani.»
»Todellako? Miksi ette ole sanonut sitä minulle ennen?»
»Luettelisinko muka teille kaikki ihanat ominaisuuteni! Silloin en
pääsisi loppuun vuorokaudessa.»
»Leikki syrjään, neiti. Osaatteko piirtää pilakuvia?»
»Varmasti osaan, mutta löytävätkö ne armon silmissänne, se on asian
toinen puoli.»
»Antakaa minulle näyte!»
»Sen saatte puolen tunnin kuluttua.»
Kun de Beer hetkistä myöhemmin näki itsensä ikuistetuksi
onnenonkijaksi, joka ajoi neiti Stenin hahmossa olevaa rouva Onnetarta,
nauroi hän niin, että sai kyyneleet silmiinsä. Tuota vietävän
tyttölasta! Hänellä ei ollut suurta mainetta, mutta totisesti hän oli
korvaamattoman hupaisa. Hän istui ja hekotti itsekseen; hänen eteensä
aukeni loppumattomia näkyjä, mitä voitiin saada aikaan tällä uudella
aseella, joka niin arvaamatta oli joutunut hänen haltuunsa. Mutta ehkä
oli oikeinta säästää ruutia toistaiseksi. Sitä kyllä tarvittaisiin
myöhemmin. Sillä välin sopisi ehkä antaa Gudrun Stenin nimen loistaa
puolilihavalla painettuna eräiden lehden artikkelien alla. Siinä olisi
vähän voitonhymistystä ja torventoitotusta siitä, että Ole Berg oli
vetänyt tyhjän lipun taiston arpajaisissa. Ei pitänyt unohtaa, että
uneton yö oli kostettava.
Mutta ei myöskään käynyt laatuun unohtaa päivän töitä Ole-pojan vuoksi.
Muun muassa oli Stig Hvide. Hänen oli kuin olikin saatava letkaus;
sillä hän ei ikinä tehnyt muuta kuin pahaa. Tässä tuonoin hän oli
tuonut uutisen viljanlastauksesta satamassa, mikä luonnollisesti oli
peräti erehdyttävä. Ainoa, mihin se mies kelpasi, oli venyttää aiheita
niin, että sai kolme eri uutista siitä, minkä paremmin olisi voinut
sanoa kahdella rivillä.
Entä hänen ilmettään, kun hän puolipöhnäisenä tuli toimitukseen. Oli
kuin hän olisi ollut koko puuhan omistaja ja itsevaltias. Oli ilmeinen
ihme, ettei Truls Wall ottanut häntä niskasta ja ajanut ovelle, niin
ärsyttävä hän saattoi olla.
Mutta Wall oli kärsivällinen sielu. Hänellä oli vaimo ja lapset
kotona, niin että hänellä ei ollut varaa käydä kenenkään kimppuun. Oli
muuten merkillistä, kuinka ruoanmetsästys teki miehelle vaikeaksi olla
aivan suora selästään. Tuo mies parka oli ja otti vastaan juopuneen
reportterin piikittelyjä. Se oli miltei viheliäistä.
Gudrun Stenpä oli toista tekoa. Siinä tyttö, joka tiesi, mitä tahtoi.
Hm! Hän ei siis voinut lähteä tiehensä noiden kruunujen vuoksi. Silloin
oli kai jotakin, joka sitoi häntä; sillä veruke, ettei hän soisi
Bergille valtteja, oli todella aivan liian laiha.
De Beer siveli mietteliäänä vaaleata poskipartaansa. Neljänkymmenen
korvissa oleva mies ei liene liian vanha vaikuttaakseen herkkään
neidonsieluun. Karaistunut vanhapoika jäi istumaan ja tuijottamaan
pilviin ajatusten villinä kirmatessa.
Kauan, kauan hän jäi siten istumaan, kunnes vihdoin murahti jotakin
»vanhasta hupsusta», nousi ja meni ulompaan konttorihuoneeseen, missä
tavattoman tarmokkaasti alkoi hosua ja antaa määräyksiä, joita ei
kukaan ajatellut totella, paitsi juoksupoika, joka hämmentyi kohusta ja
hääri kuin hyrrä.
»Missä Bro on? Eikö kukaan ole nähnyt Brota? Sepä nyt kummaa,
ettei mies ole ikinä täällä, kun häntä tarvittaisiin. Tavattoman
epäluotettava henkilö. Ilmoittakaa minulle, kun hän tulee. Minun on
saatava hänet käsiini. Kuuletteko, Nall, heti kun hän on tullut, niin
lähettäkää hänet luokseni. Ja mitä sinä, Olav, siinä hääräät? Mene
etsimään, jos sattuisit löytämään hänet. Hän luultavasti vetelehtii
jossakin kapakassa, sen sijaan että tekisi jotakin. Anna mennä, poika.
Etkö ole vielä lähtenyt? Kumma, kuinka pitkän ajan tarvitset, ennenkuin
lähdet mitä yksinkertaisimmille asioille.»
Wall oli aivan rauhallinen, hän alkoi tottua näihin toimittajan
äkillisiin tarmonpuuskauksiin.
»Noo, hän tulee luultavasti ajoissa.»
»Ajoissa? Mitä se merkitsee? Kuulette, että tarvitsen häntä nyt, tällä
hetkellä. Ei käy laatuun, isäseni, ottaa kaikkea niin tyynesti.»
Wall ei vastannut, ja de Beer katosi kaikista pyhimpään, hetki sen
jälkeen tullakseen takaisin riuhtaistakseen hatun ja takin naulasta.
Sitten hän meni ovesta ulos.
Wall katsoi hänen jälkeensä ja pudisti päätään. Oli tuiki
käsittämätöntä, kuinka hermostuneeksi ja kiihkoisaksi toimittaja oli
tullut. Mutta Wall ei tietänyt, että hänen isäntänsä mieleen oli äkkiä
johtunut, että painon työtä oli tarkastettava. Oliko tämä yhteydessä
sen tosiasian kanssa, että neiti Sten juuri siihen aikaan oli siellä ja
luki korrehtuuria — se jääköön sanomatta.
* * * * *
Vasta iltapäivällä Stig Hvide näyttäytyi. Hän oli tavallista
hengästyneempi ja vaati kopeillen päästä toimittajan puheille.
Hänen tahtoonsa suostuttiin, ja hän sai täyden annoksen haukkumisia
syntiensä vuoksi. De Beer oli sangen armoton eikä säästänyt suolaa,
etenkin kun häntä ärsytti Bron pölhömäinen hymy hänen kuunnellessaan
esitystä. Parantumaton reportteri seisoi jäykkänä ja suorana ajettunein
silmin ja antoi myrskyn käydä ylitseen tekemättä ilmettäkään, ja kun de
Beerin vihdoin oli keskeytettävä vetääkseen henkeään, sanoi Bro aivan
levollisesti täyteläisellä miesäänellä hitaasti ja juhlallisesti:
»Menkää helkattiin!»
Minkä jälkeen hän teki täyskäännöksen ja mennä teiskasi ulos
toimituksesta.
De Beer jäi sanattomaksi hämmästyksestä ja suuttumuksesta. Mistä tämä
uppiniskaisuuden henki, joka oli tarttunut heihin kaikkiin? Ei kai vain
Ole Bergillä liene sormiaan pelissä ja ei kai hän koettane nitistää
Aamiaislehteä heikentämällä vihollisleirin kuria.
Sitä se ei täysin ollut; Ole Berg oli personallisesti aivan viaton
tähän de Beerin uuteen onnettomuuteen. Asia oli nimittäin se, että kun
Modal sai tietää, ettei neiti Sten halunnut pettää vanhaa lippuaan,
niin tuo hyvä mies tuli peräti pahoilleen. Pelolla ja vavistuksella
hän ajatteli mahdollisuutta, että Ilmoituslehti menettäisi Ole Bergin
mahtavan suojelun ja avoimen kukkaron; ja hän tähysteli maailmaa
ympärillään, loihtiakseen pois suuren miehen vihan.
Silloin kohtalo tahtoi, että hänen silmänsä lankesivat Stig Hvideen, ja
epätoivoinen tilanne antoi hänelle ylevän aatteen tuoda Ole Bergille
tämän arvon henkilön sovitusuhriksi ja korvikkeeksi kaunottaresta,
joka oli saavuttamaton. Siksi hän kutsui Bron luokseen, voiteli hänen
mieltään kauniilla sanoilla ja ylistyksillä, lupasi hänelle kultaa (ei
paljon) ja kunniaa, jos hän vihkisi elämänsä ja työnsä Ilmoituslehden
menestykseksi ja Aamiaislehden häviöksi.
Ole Bro ei tehnyt montakaan vastaväitettä.
Ne harvat, jotka hän esitti, raivattiin helposti tieltä kahdenkymmenen
kruunun ennakkomaksulla. Tästä siis johtui rakastettavan Stig Hviden
halu ylimääräiseen hummaukseen, ja siitä taas hänen sopimaton
vastauksensa isännälleen.
Mutta tästä kaikesta de Beer ei toistaiseksi tietänyt mitään. Vasta Jan
Wilkenin kaikkitietäväisyys sai hänet ajan täyttyessä huudahtamaan:
»Jumalan kiitos, että vielä on idiootteja tässä maailmassa. Ajatelkaa:
metsästää neiti Gudrunia ja saada Ole Bro. Sitä voi sanoa nokkelaksi.»
Hän siveli tyytyväisenä poskipartaansa, kuten tapansa oli, ja jatkoi:
»Niin, niin, hyvä Fredrik Horneman Sjöström Hansen, toivottavasti
toivumme tästä tappiosta. Te kirjoitatte hirveätä norjaa; mutta teidän
uutisenne ovat useimmiten oikeita. Te otatte tästä päivästä lähtien
haltuunne Stig Hviden paikan. Wall ja minä autamme teitä kieliopissa.»
Kun Modal omasta kekseliäisyydestään päihtyneenä ja voitonvarmana
toi Ole Bergille iloisen sanoman, että hänen oli onnistunut ampua
aukkoja vihollisen varuksiin, tuli Ole kovin tyytyväiseksi ja pyysi
saada tietää yksityiskohtia. Kun hän oli saanut ne, niin hän oli
huomattavasti vähemmän tyytyväinen. Hän käytti koko joukon sangen
väkeviä sanoja, jotka eivät olleet juuri hurskaita. Itsessään se ei
ollut niin vaarallista; sillä koko kaupunki tiesi, että vaikka Ole Berg
oli vähän pikainen luonteeltaan, niin hän oli yhtä hyvä taas, kun oli
kerran koroillaan käännähtänyt.
Ei, onnettominta oli tällä kertaa se, että Modal sai seistä vastaajana
heidän ollessaan kävelemässä kaupungin puistossa, ja inha kohtalo
sovitti niin, että pikku Jan Wilken myöskin oli samaan aikaan ulkona.
Ei kuitenkaan kohtalo, vaan Jan Wilken itse sovitti niin, että hän
käveli tarkoin noiden kahden herran kintereillä, noin kahdeksan
askeleen päässä; ja Ole Berg sovitti niin, että jokainen hänen
lausumansa sana voitiin kuulla tuon matkan päähän ja kauemmaksikin.
Vihdoin de Beer piti huolta siitä, että kutakuinkin sananmukainen
selostus ynnä lyhyt katsaus tapahtumiin saatiin lukea Aamiaislehdestä
kolme päivää myöhemmin, kun taas neiti Sten laati piirustuksen, joka
sai koko kaupungin vääntelehtimään naurusta.
Kerta kaikkiaan on sanottava, että Ole Bergillä oli vähän iloa
Modalille antamastaan vihjauksesta, kuinka de Beer oli nitistettävä. Ei
auttanut paljoa Ilmoituslehden äkäinen peruutus, jonka se itse kumosi
syyttämällä kolme riviä alempana de Beeriä vakoilusta ja sopimattomasta
yksityiskeskustelujen väärinkäytöstä, keskustelujen, jotka oli saatu
kuuntelemalla ovien takana. De Beer saattoi hyvällä omallatunnolla
sanoa, ettei julkisella paikalla kuunnella ovien takana, ja kun eräät
henkilöt katsoivat soveliaaksi pestä likaista pyykkiänsä sellaisella
paikalla, niin oli vain luonnollista, että yleisö osotti määrätynlaista
mielenkiintoa tapahtumalle.
Ole Berg raivosi; mutta hän älysi, ettei käynyt enää laatuun
antaa Modal & Kumpp. yksinään hoitaa asioita. Hänen oli itse
henkilökohtaisesti tartuttava remmiin, huolimatta siitä, että
liikeasiat juuri silloin veivät miltei koko hänen aikansa. Kuitenkin
hän piti varmimpana pysyä erillään kynäilystä. Hänhän tiesi katkerasta
kokemuksesta, että sillä alalla hänen vastustajansa oli liian
vaarallinen.
Vähän punnittuaan hän valmisti suunnitelmansa, ja sen ensimäisenä
renkaana Ilmoituslehti sisälsi eräänä päivänä seuraavan ilmoituksen,
joka oli valtavilla kirjasimilla painettu etusivulle:
»Sunnuntaina 3 p:nä joulukuuta klo 5 ip. pidetään
YLEINEN KOKOUS Klubin juhlasalissa.
Tukkukauppias Ole Berg puhuu 'Häpeällisistä sanomalehtioloista'.
Vapaa pääsy kaikille.»
Seuraavana aamuna Aamiaislehti julkaisi ilmoituksen ilmaiseksi, mutta
oli kyllin hävytön liittämään erääseen kulmaan kursiivilla: Tämän
ilmoituksen on hyväntahtoisesti painattanut toimittaja de Beer, joka
suorittaa kulut siitä.
Tästä menettelystä oli seurauksena, että Bergin asiamies aamupäivällä
tuli toimistoon ja pyysi saada tietää, mitä ilmoitus maksoi, mutta
siitä kieltäydyttiin kohteliaasti sanomalla, että de Beer katsoi
kunniaksi ja iloksi tällä vaatimattomalla tavalla olla korvauksetta
avuksi ystävälleen ja vastustajalleen.
Neljännestuntia myöhemmin tuli Ole Berg raivoissaan ja vaati
toimistoneidiltä tietoa, mitä sen ja sen suuruinen ilmoitus maksaa.
Neiti oli saanut ohjeet ja vastasi rävähtämättä:
»Kuusi kruunua, herra tukkukauppias», minkä jälkeen Ole Berg heitti
rahat pöydälle ja lähti tiehensä sanaa sanomatta. Mutta tuskin hän oli
tullut konttoriinsa, kun de Beer jo soitti hänelle ja kysyi, olivatko
nuo kuusi kruunua ennakkomaksuna vuoden tilauksesta. Oli vaikea
käsittää summan saantia muulla tavalla, kun Berg ei kerran ollut mitään
velkaa toimistoon.
Ole Berg pani tarmokkaan vastalauseen. Rahoja ei mitenkään ollut
pidettävä tilausmaksuna: ne olivat suoritus ilmoituksesta, kun hän
ei mistään hinnasta tahtonut olla velkaa tai tuntea kiitollisuutta
Aamiaislehdelle tai de Beerille personallisesti, ei tästä eikä mistään
muustakaan summasta.
De Beer vastasi, ettei hän vaatinut kiitollisuutta, vaan oli pakotettu
lähettämään rahat viipymättä takaisin, ellei hän voinut viedä niitä
kirjoihin tilausmaksuna.
Ole Berg vannoi pitkälti ja väkevästi, ettei hän tahtonut kuulla eikä
nähdä rahoja. De Beer saisi hänen puolestaan tehdä niille tahtonsa
mukaan, mutta Ole otti taivaan ja maan ja koko konttorihenkilökuntansa
todistajaksi, että hän nimenomaan kielsi rahojen olevan tilausmaksun,
minkä jälkeen hän soitti de Beerin korvaan, joka ei kiukustunut, vaan
päivastoin hymyili viekkaasti kädellään sivellen poskipartaansa.
Seuraavana aamuna oli Aamiaislehdessä seuraavaa:
»SUURENMOINEN LAHJA.
Herra tukkukauppias Ole Berg on jalomielisesti eilen jättänyt
toimistoomme rahasumman käytettäväksi hyvään tarkoitukseen
toimituksen lähempien ohjeiden mukaan.
Summa — 6:00 kruunua — on tänään lähetetty köyhien lasten
vaateapuyhdistykselle.
Samalla kun lausumme jalolle lahjoittajalle pienokaisten kiitokset,
emme voi olla kehoittamatta, että tätä kaunista esimerkkiä
noudattaisivat oikein monet kaupunkimme kansalaiset. Sydämestä
riippuu kaikki.»
Kun de Beer tuli toimitukseen sinä aamuna, kun tämä täräys oli
ollut lehdessä, pyydettiin häntä mitä pikimmin soittamaan Bergin
yksityisasuntoon.
»Sinäkö se olet, Carsten?» sanoi Ole puhelimessa. »Valitettava
painovirhe on päässyt tämänpäiväiseen uutiseen. Summan suuruus on 600
kruunua eikä 6:00 kruunua kuten väärin ilmoitat. Onko se sovittu?»
»En tiedä. Summa näyttää kauniilta, niinkuin se on. Voit säästää 594
kruunua.»
»Kun olen valmis hellittämään päähänpistojesi hyväksi, niin voisit
kannattaa hyvää asiaa myöntämällä, että on tullut painovirhe. Sinulla
on joka tapauksessa kostosi, ja ellet pane suurta arvoa minuun, niin
voisit tässä tapauksessa myöntyä köyhien lasten vuoksi.»
»Hyvä. Minun lienee se tehtävä.»
»Niin, mutta suoraan ja mutkitta, pistoksitta ja vihjeittä. Lupaatko
minulle sen?»
»Annan kunniasanani, herraseni.»
Ja Aamiaislehti oikaisi valitettavan painovirheen, joka oli omiaan
asettamaan kaupungin mesenaatin väärään valoon. Mutta saatiin
toivottavasti otaksua, ettei yksikään lehden lukijoista ollut
epätietoinen todellisesta määrästä. Pikkumaisuudesta ei tukkukauppias
Ole Bergiä voitu syyttää.
Mutta monet haistelivat käryä, sillä köyhien lasten vaateapuyhdistyksen
johtokunta piti naurettavana, että Bergin lahja maksettiin kahtena niin
erisuuruisena eränä.
Mutta silti vaatteet lämmittivät lapsi raukkoja yhtä hyvin.