Näkinkenkälinna liikkuu,
Tursas vielä uneksuu,
leuka on kuin hauenevä,
parta niinkuin rannan levä,
limasilmä, sammalsuu.
Poreet puhkee, kun hän nousee,
ruokopilli pitkään soi,
käärmekiero köynnös kiikkuu,
katinliekotornit liikkuu,
kun hän kaislaa kahmaloi,
pistää päänsä pillistöstä,
soutaa suomupiikillään,
silmän vihree välke kiiltää,
vimman viima vettä viiltää,
kun hän yhkyy yrmeissään.
Verkkomiehen luo hän lipuu,
jok' ei hälle taikaa tuo,
ryskyää ja röyhkii, rykii,
pohjasiimaa nykii, nykii,
kurjan kala-onnen suo.
Luiskahtavi lahden pohjaan,
missä neidot polskaroi,
kutkuttaa ja kiskoo jalkaa,
kravuntietä käydä alkaa,
monen niin hän viedä voi.
Öin hän rämpii rämeen rantaa,
kyhjöttävi kyyryllään,
suomusormin tarttuu pilliin,
lumoo luonnon leikkiin villiin
sytkytellen säveltään.
Nostaa veestä veteisensä,
kyrmyniskat, piikkipäät,
putket, vesikellot soivat,
siipat, siirat karkeloivat,
on kuin oisi hurjat häät!
Kunnes nousee armas aamu,
kaikki usvaan uppoaa,
karsinaansa keijut hiipi,
sävel värjyy niinkuin siipi,
näkinlinna liikahtaa.
Kohu kiehuu pitkin pintaa,
suikkaa sudenkorennot,
sipit, saukot piiriin pyörii,
vesitäit ja hyrrät hyörii,
loikkaa lukit, sammakot.
Taukoo Tursaan taikasoitto,
pois hän soljuu kaislikkoon,
vihreen virran valtakuntaan,
uupuneena uinuu untaan,
päivä kuultaa kammioon.
Veessä vetten vienot neidot
solskaa suomupurstojaan,
ulpukruunut päässä väikkyy,
lantehilla laineet läikkyy,
hunnut huiskaa hajallaan.
Vihreet hiukset liehuu, leijaa,
kiiltää kuiset kultavyöt,
siintäin sormet kiertyy käteen
niinkuin säde saartaa säteen,
niin ne kelluu kesäyöt.