MENNINKÄISET.

Kuule, kuule, — jo paukkaa...!

Ja menninkäiset

sysisilmäiset, pahkapäiset

alas harjuilta hirvillä laukkaa,

ne kimmaa ja kiemuroi,

kilisarvet ja sorkat soi,

nurinniskoin ne teuhaa ja töytää,

kisapaikat ne keijuin jo löytää,

nyt vauhti on villin virmaa,

kuin haukat ne kirmaa:

hii, hei! näin, näin sitä mennähän, näin,

alas laulunlaakson lähteitä päin!

Kuule, kuule! — käy kuiske nyt keijuin

lymylähteillä vilpoisen veen,

ne liittävät lehdossa leijuin

suviseppelet silmilleen.

Kuule, kuule! — niin ihmiset kuiskaa,

hyvät henget nyt liikkeellä lie,

suhu suopea ilmassa soi,

valon vilja nyt vihannoi,

nyt lämpöä läikkyvi maa,

sadon runsahan raataja saa!

Kuule, hienosti hunnut huiskaa!

neijot laulaen käy läpi laihon,

sulosulhasien sydän syttyy,

saa kumman karkelokaihon. —

Käy, katso ja kuule,

älä lempeä leikiksi luule,

kujekelmeinä keijut kääntyy

ja hymyilee,

jo ne nurmelle nauruunsa nääntyy,

ne lymyilee,

poven, pään ne nyt kukkihin peittää.

nyt peikot ne huomaa,

hajan harsot ne heittää,

hypyn heittoon joustavat jalkaa,

tuo mettä ja juopukkajuomaa,

kemu keijujen alhossa alkaa.

Se on kiimeän, kiihkeän kuumaa,

mesi menninkäisiä huumaa,

pilapäin ne nyt pohkeille lyö,

täm' on yllätyksien yö,

ne lempeesti lehtohon raastaa,

ne hulluja hautoo ja haastaa.

Kukin kuningatarkeijusta kiistää,

paras peikko se parhaimman riistää,

ylin yhtymys lähteellä leikamoi,

sysisilmät ne säkenöi,

ne hehkeinä heimelöi,

kun on yö, yörastahan raksutus soi,

koko luonto kun lempeensä vaipua voi.

Ja silloin ken

yö-illan sen

sinisiimeistä polkua käy,

sinisiippojen kuiskivan kuulee,

sen sirkkojen sirinäksi luulee,

mut ei keijuja näy,

ne on värähteleväiset

kuin kulta kuun,

mi haihtuu,

ja menninkäiset

kuin viiruja vierivän puun,

jotka varjoiksi vaihtuu,

niin lempivät luonnon kruunatut päät,

sokealle on salattuna henkien häät.

Kuule, kuule, kuule kun paukkaa,

sinipiiat ja hiipat jo nukkuu, —

peikot hiiden hirvillä laukkaa

ylös vuorille lumottujen linnojensa luo,

kuun kullassa kuningatarkeijun ne tuo,

ken untansa uskoo, sen uskoa suo! —

O.-kylä. »Oma tupa», 30.8.17,

Korpinäkyjä 2 · 第 6 / 28 题