Soudan, soudan lammen umpeen,
vanha ruuhi rantaan tuo,
kaisla kiiltää, soi kuin silkki,
sulkeentuu jo terä lumpeen,
päivä mailleen matkan luo.
Takamaiden taa ja soiden,
Tuonen esikartanoon
katson, kumman kaihon tunnen,
kaipaan maita auringoiden,
kuin tää lampi yksin oon.
Sudenkorennot ne häilyy
kuin ne mittais aikaa yön
puntareina ponnahdellen,
yön syystaivas lampeen päilyy
yli rantain raitavyön.
Varjot uppoo veteen mustaan,
Ilmajuuret haamoittaa;
siellä varmaan asuu näkki,
hautoo omaa arvoitustaan,
kun maan äänet katoaa. —
Viri viiltää lammen pintaa,
vaino väijyy sydäntäin;
täm' on unten umpilampi,
täällä korpi repii rintaa,
luonnon suuren surun näin.
Soudan pois kuin soudattaisin
jotain julmaa itsestäin.
Lampi loistaa lymyssänsä,
jospa niin ma loistaa saisin
kuin sen yksin yössä näin!
Lammin Kuurikassa 17.7.16.