Seuraavana päivänä sain kutsun saapua tervehtimään Oscar J. Larsonia,
tuota kuuluisinta Amerikan suomalaista. Liikemies Salon autolla, hänen
sekä lakimies Victor H. Granin seurassa saavuimme määrä-aikana
Larsonin lakiasiaintoimistoon, jossa Amerikassa syntyneet
suomalais-neidot ottivat meidät vastaan ja veivät
vastaanottohuoneeseen.
Huone oli yksinkertainen, suuria lakikirjoja seinien suuruiset hyllyt
täynnä. Abraham Lincolnin ja Theodor Rooseveltin suuret muotokuvat
olivat seinällä. Hetken odoteltuamme saapui mr. Larson. Hän on kookas,
komea mies, iältään hiukan yli 50 vuoden, persoonallisuus, jonka
käytöksestä puuttuu kokonaan tuo meille suomalaisille
nousukasluontoisille ominainen teennäisen pinnistetty juhlallisuus.
Tuntui aivan kuin olisi vanhaa tuttavaansa tervehtinyt. Puhelimme
kauan Suomen asioista ja hän lupasi tehdä kaikkensa synnyinmaansa
hyväksi.
Mr. Oscar Larson on syntynyt Oulun kaupungissa toukok. 20 p. 1871.
Hänen vanhempansa muuttivat pian senjälkeen Kuusamoon ja sieltä,
Oscar-pojan ollessa viiden vuoden vanha, Amerikkaan, asettuen asumaan
Calumetin kaupunkiin Michiganin valtiossa. Oscar alotti
koulunkäyntinsä kaupungin kansakoulussa. Sieltä päästyään palveli hän
kauppa-apulaisena. Ryhtyi jatkamaan lukujaan, suorittaen v. 1891
tutkinnon Northern Indianan Normaalikoulusta, siirtyen sieltä
Michiganin yliopistoon kirjallisuustieteelliselle osastolle, myöhemmin
ryhtyen lakia lukemaan, ja suoritti lakitutkinnon v. 1894.
Lakimies Larson on innokas poliittisen toiminnan mies. On toiminut
yleisenä syyttäjänä pitkät ajat, käyden aina Italiasta asti
hankkimassa todistajia ajamiensa asiain selville saamiseksi.
Duluthiin muutti hän v. 1907 perustaen sinne lakiasiain toimiston. V.
1910 oli hän kuparisaarelaisten ehdokkaana piirituomarin virkaan. Hän
kuuluu republikaaniseen puolueeseen ja on viime vaaleissa valittu
Yhdysvaltain kongressiin. Puhujana on hän laajalti tunnettu, ympäri
Yhdysvaltain.
Vaikka hän on jo lapsena siirtynyt Amerikkaan, rakastaa hän silti
synnyinmaatansa. Saamme olla ylpeitä tästä Kuusamon pojasta, sillä
kukapa tietää, mitä hän vielä voipi tehdä paljon kokeneen köyhän
isänmaansa hyväksi. Suomalaisten v. 1899 kääntyessä presidentti Mc
Kinleyn puoleen Suomen asiassa oli Oscar Larson johtavana sieluna
siinäkin. Hän se myöskin sai aikaan, että Michiganin valtion
lainlaatijakunta v. 1899 heinäkuun 7 päivänä teki päätöksen, jossa
lausuttiin syvä paheksuminen Venäjän Suomea kohtaan harjoittamaa
sortoa vastaan ja vaadittiin Yhdysvaltain presidenttiä tarttumaan
asiaan.
Luonteeltaan mr. Larson on iloinen ja hilpeä. Toivorikkaalla mielellä
hän isänmaatansa ajattelee. Kehoitti järjestämään voimakkaan
reklaamityön vapaan Suomen tunnetuksi tekemiseksi Amerikassa. Sitä
asiaa on hänen mielestään heikosti hoidettu. Jos amerikkalaiset
tietäisivät, kuinka kaunis “vanha maa” tuhansine järvineen ja
valoisine kesä-öineen on, niin kilvan he huvimatkansa Suomeen
ohjaisivat. Edelleen hän toivoi, että sovinnollisempi henki
puolueitten kesken saataisiin aikaan. Antakaa arvoa vastustajallekin.
Älkää riistäkö toisiltanne kunniaa ja leipää. Hävinneen on
tunnustettava häviönsä, "mies se on hävinnytkin". Valtiollisten
vankien armahtamiskysymyksessä oli hänellä paljon toivomisen aihetta.
Sisäpoliittisia oloja tuntemattomana ei kuitenkaan tahtonut tuomarina
esiintyä. Toivoi, että kapinan jälkiselvittelyt mahdollisimman pian
loppuunsuoritettaisiin. Venäjän läheisyyttä piti luotto-olojemme
suurimpana vastuksena.
Suomea hän puhuu huonosti. Sanavarasto on kovin pieni.
Ei ollut aikaa kauemmin viipyä tämän huomattavimman siirtolaisemme
luona. Täytyi rientää eteenpäin.
Kävin vielä ystävällisen mr. Salon sievässä huvilassa, samoin lakimies
Granin kodissa. Mr. C. H. Salmisen konttorissa viivyin kauemmin, sillä
hän on sikäläisen Päivälehden johtomies ja samalla etevä liikemies,
jolla on rahanvälitys ja piletti-liike siirtolaisia varten.
Liiketoimensa vuoksi on hän seutukunnan suomalaisten kruunamaton
varakonsuli. Tavaton oli se tungos, jonka näin hänen konttorissaan.
Kysyjiä, avun- ja neuvonpyytäjiä oli jos minkälaisia. Nykyään tämä
toimenmies on Suomessa. suunnittelemassa liiketoimiensa suurentamista
ja suomalaisen kirjallisuuden levittämistyön voimistuttamista
siirtolaisten keskuudessa. Mr. Salmisen työ siirtolaisten keskuudessa
on tunnustuksella mainittava.
Duluthista kulki matkani Ely-nimiseen pieneen sievään kaupunkiin.
Kesällä lienee tämä seutu mitä ihanin. Suomalaisia on kaupungissa ja
ympäristöllä noin 2 000. Kalevan Ritarit johtavat maamiestemme
henkisiä pyrinnöitä.
Asemalta ajoimme alajärveläisen työmies Heikki Metsäpellon komealla
autolla juvelikauppias Abraham Savolaisen hauskaan kotiin ja sieltä
nukkumaan kauppias J. E. Porthanin taloon. Puhetilaisuus oli
kalevalaisten talolla. Yleisöä tungokseen asti. Kuulijakunta erittäin
mukanapysyvää ja puhujaa miellyttävää. Seutukunnan suomalaisten
sivistystason huomasin kohoavan koko paljon yläpuolelle siirtolaisten
yleisen sivistyksen keskitasoa.
Luentojen loputtua pidettiin Kalevan Ritarien kokous, jossa vakavasti
keskusteltiin tämän erikoisen liikkeen ulottamisesta Suomeen asti.
Monia ajatuksia siinä herätettiin puolelta jos toiselta. Elyn ritarit
muodostavat yhden kaikkein parhaita “majoja” s.o. paikallisosastoja
tässä järjestössä.
Myöhään yöllä loppui kokous ja iloinen, oikea savolainen veitikka,
liikemies Savolainen saatteli “Suomi-vieraan” kotiin. Yöllä käytiin
vielä hienoa jalokivikoristeliikettäkin katsomassa.
Elystä jäi mieleen hauskat muistot.
Seuraava puhetilaisuus oli Palossa. Seutukunta tekee synkän
vaikutuksen. Tuntuu aivan kuin seisoisi suomalaisen tyystin raiskatun
entisen mahtavan tukkimetsän syrjässä. Tänne raiskattuun aarniometsään
ovat suomalaiset tulleet n.s. “kantofarmareiksi”. Ilmasto ja maanlaatu
on pääasiassa samanlaista kuin Suomessa.
Suomalaisia on täällä noin 500. Postia hoitaa suomalainen kauppias
Aug. Halmetoja. Kylän “supervaiserina” on suomalainen Matti Rahko.
Yötä olin suomalaisen kirjainkustantajan A. Rekosen luona. Hän on yksi
siirtolaistemme merkkimiehistä. 15 vuotta on hän kiertänyt ympäri
Yhdysvaltoja suomalaisten keskuudessa tiedonjanoa puheillaan
herättelemässä ja kirjallisuutta, ennenkaikkea sanomalehtiä
levittämässä.
Kunnollinen mies!
Suuria palkkoja ei hän ole etsinyt. On tehnyt vain sellaista työtä,
johon on voinut innostua. Kirjojen ja lehtien kauppaaminen on hänen
intohimonsa. Hauskana ja sukkelana savolaisena on hän vastustamaton
tässä toimessaan. Ikää kuuluu miehellä olevan 65 vuotta, mutta kun hän
tuli vastaani, sieppasi matkalaukkuni ja läksi, luulin miehen olevan
siinä 35 vuoden korvilla, ainakin nuoremmaksi itseäni miestä luulin.
Annoin hänen — isäkseni sopivan miehen — kantaa laukkuani!