[Kuva: John E. Glantz, amerikkalainen lakimies.]
Matkan mieliinpainuvin paikka oli ehdottomasti Ashtabula Harbor,
Ohiossa. Kohta asemalle astuessa huomasi tulleensa isänmaatansa
kaivaten rakastavien kansalaisten pariin. Lakimies J. E. Glantzin
komea “kaara” s. o. auto kiidätti miehen Glantzin sievään kotiin. Tämä
isokyröläinen “loijari” on näyte etelä-pohjalais-amerikkalaisesta
sivistyneestä miehestä. Näyte siksi, että on niin sangen vähän
korkeampaa amerikkalaista sivistystä saaneita etelä-pohjalaisia
_miehiä_ Amerikassa. Ashtabula Harborissa on kuitenkin sellaisia
useampiakin. Sellainen on esim. laihialainen liikemies ja varakonsuli
_Kalle Potti_. Mies ei tosin liene yliopistollista sivistystä saanut,
mutta sivistynyt etelä-pohjalainen toimen mies hän on. — Lakimies
Glantz on nykyään Suomessa.
Ashtabula Harbor on yksi kaikkein suurimpia suomalaisseutuja
Yhdysvalloissa. Sen vuoksi viivymme täällä hiukan kauvemmin ja annamme
konsuli Potin kertoa:
_“Amerikan helvetti.”_
Ashtabula Harboria kutsuttiin yhteen aikaan “Amerikan helvetiksi”,
siksi raakaa elämää on siellä eletty. Suomalaisia tuli tänne v. 1872.
Kaupunki oli siihen aikaan rauhallinen satamakaupunki, mutta pian sen
jälkeen alkoi kaupunki muuttua mitä kauhistuttavammaksi roskaelämän
pesäpaikaksi. Kapakoita ilmestyi kuin sieniä sateella. Rahat ja
ihmisyys katosivat näissä “helveteissä”. Kaikki suomalaiset järjestään
sortuivat kapakkaan. Ei auttanut sivistys, ei uskonto. Kerrankin tuli
pohjalaisia körttiläisiä suurempi joukkue seutukunnalle. Aluksi he
pitivät seurojansa, mutta ennenpitkää, heiluivat hekin puukot käsissä
kapakan tanssihuoneen lattialla. Miestä arvosteltiin tappelukuranssin
ja juopottelukyvyn mukaan. Tytöt ihailivat suurinta tappelijaa. Kaikki
jumaloivat kapakka-tanssiaisten suurinta mellastajaa.
Tällainen elämä kuitenkin herätti parhaimmiston ajattelemaan. He
huomasivat, että suomalaisten perikato on lähellä, ellei muutosta
aikaansaada. Kirjoitettiin Turun arkkipiispalle ja pyydettiin
suomalaista pappia paikkakunnalle, mutta arv. piispa ei suvainnut edes
vastata kirjeeseen. Kuvaavaa meidän kirkkoruhtinaillemme! Japani- y.m.
lähetystä harrastetaan, mutta omien kansalaisten avunanomus kaukaa
lännestä kaikuu kuuroille korville. Sattumalta sattui kuitenkin
pastori Backman Suomesta palatessaan v. 1881 poikkeamaan Harboriin ja
hänen välityksellään alkoivat ruotsalaiset Augustana-opistosta hommata
suomalaisille pappia. Pastori J. J. Hoikka saapuikin keväällä 1882.
Hän kuitenkin oli vain muutaman kuukauden. Oli taas muutama vuosi
sellaista, ettei mitään toimittu. V. 1884 saapui kuitenkin mies, jonka
ansiot ovat suuret Amerikan suomalaisten sivistysharrastuksia
tarkastellessa. Se mies oli maisteri J. V. Lähde. Suomen tasavalta on
yhdelle ja toiselle kunniamerkkejä Amerikkaan asti lähetellyt, jopa
sellaisillenkin, jotka merkkejä pilkaten käyttävät niitä
naamiohuveissa, mutta monet J. V. Lähteen kaltaiset taistelijat ovat
unohtuneet.
[Kuva: V. Lähde.]
Vihtori Lähde perusti Harboriin “Yhdysvaltain Sanomat”-nimisen
sanomalehden.
V. 1885 perusti August Edwards ja Chas. J. Stenroos Harboriin
raittiusseuran. Se vasta oli alku paremmalle tielle. Tämä “Hyvä
toivo”-niminen raittiusseura oli ensimäinen Ohion valtiossa.
Ennenpitkää alkoi elämä muuttua. Perustettiin raittiuslehti nimeltä
“Perheen Ystävä”, josta niinikään tuli ensimäinen raittiuslehti
Amerikan suomalaisille. Nyt alkoi ylösnousemuksen aika. Miehet
häpesivät huonoa elämäänsä, naiset lakkasivat käymästä kapakoissa j.
n. e.
[Kuva: Ashtabula Harborin suomalaisia.]
Kapakka-puolue tuli raivoihinsa. Uhattiin viedä henki innokkaimmilta.
Vihdoin pitkän kamppailun perästä, jossa kaikkivaltiaan dollarin apua
käytettiin, voitti kapakkapuolue ja “Hyvä Toivo” tapettiin. Kullekin
jäsenelle maksettiin 10 dollaria ja niin raukat möivät
esikoisoikeutensa hernerokkaan. Juoppous alkoi nyt uudelleen
voittokulkunsa. Tuhannet perheet kotimaassa ja Amerikassa odottivat
turhaan isältä rahakirjettä tai kapakasta kotiin. Kaikki ansiot
menivät kapakoitsijain pohjattomaan kitaan.
[Kuva: Eljas Maunus. Vanhin suomalainen Ohiossa.]
Raittiuspuolue ei kuitenkaan kokonaan kuollut. vaan se varusteli
hiljakseen uutta taistelua. Tilattiin kirjoja Suomesta. Pidettiin
puheita ja vihdoin perustettiin uusi seura nimeltä “Hyvä Tahto”. Tämä
tapahtui 1887. Kirjaston ja tämän seuran avulla alkoi uusi voittoisa
taistelu kapakkapuoluetta vastaan. Uudet tarmokkaat miehet, sellaiset
kuin pastori Frans Lehtinen ja W:m Williamsson olivat voittamattomia.
Uskonnolliset kiistakysymykset saivat taas aikaan sen, että “Hyvä
Tahto”-seura kuoli. Kapakoitsijat riemuitsivat, antoivat ilman
ryyppyjä suomalaisille ja niin alettiin uudelleen luisua onnettomuuden
kuilua kohti.
Näihin aikoihin saapui Suomesta innokas, nuori pastori Aapeli Kivioja,
joka perusti kolmannen kerran raittiusseuran pannen sille nimeksi:
“Kunto”. Tämä perustus oli pitävä. Tämä seura perustettiin vuonna
1892. Harborissa on vieläkin pari sellaista miestä, jotka olivat
perustamassa tätä seuraa. Toinen niistä on vanhin seutukunnan
suomalainen Eljas Maunus.
Monien vaiheiden ja sitkeiden taistelujen perästä on vihdoin päästy
siihen, että nykyään on suomalaisten sivistysharrastukset Harborissa
korkeammalla kuin yhdenkään toisen kansallisuuden. Lapset ovat
korkeakouluissa ensimäisiä. Pankeissa, postitoimistoissa, rautateillä
y.m. tapaat sivistyneitä suomalaisia. Pikajunaa kuljettaa suomalainen
mies j.n.e. Yliopistoissa on paljo suomalaisten lapsia. Kolme
suomalaista lakimiestä on kaupungissa. Ähtäriläinen lääkäri Paul J.
Colander nauttii suurta kannatusta. Suomalaisilla on komea
raittiusseura Sovinnon talo, joka on suurin puutalo koko Ohion
valtiossa. Se on tullut maksamaan 20 000 dollaria. Talon keskikerros
on oopperahuoneena. Kolmas kerros on kokoushuoneita täynnä ja alinna
on urheiluhuoneisto. Seuralla on suuri kirjasto, käsittäen noin 2 000
nidosta. Tornikello on Jalasjärveltä erään kuulun Könnin oppilaan
tekemä. Suuri soittokunta “Humina” on koko Harborin ylpeys. Se on
Suomessa vierailleen Louhen veroinen.
Kaupungissa on vielä kolme kirkkoa: Suomalaisilla lähetystalo ja
kirkko, uudestakastajilla on kirkkonsa ja pelastusarmeijalla komea
talo. Uskonnollinen elämä on siis vilkasta ja voimaperäistä. Kalevan
ritareilla ja Kalevan naisilla on oma talonsa. Tämän kansallisen
liikkeen kehityksestä puhutaan edempänä enemmän. Kalevaisilla on oma
huvilansa Eriejärven rannalla. Puistoa sen ympärillä kutsutaan
Kalevanpuistoksi. Tukevin Kalevan Ritari on kälviäläinen urakoitsija
_Kalle Hukari_. Mies painaa yli 300 paunaa eli 150 kg. Rehti
pohjalainen, oikea israeliitta, jossa ei vilppiä ole. Suomalaisia
liikkeitä on yhteensä 35. Kylpylaitoksia viisi, hierojia kolme,
luonnonparantajia yksi, jolla on myöskin oma parantola. Harborin ja
sen ympäristön väkiluku on noin 15 000. Ashtabula Harborissa on 6
tuhatta suomalaista.
[Kuva: Kalle Hukari Kälviältä.]
Näin kertoeli mr Potti.
Luentopaikalla Sovinnon haalilla oli yleisöä kaikki sivuhuoneetkin ja
eteinen täynnä. Isänmaallinen mieli nousi korkealle ja suomalaista
kirjallisuutta ostettiin lähes 250 dollarin arvosta.
Kun tämä erittäin innostuttava — ennenkaikkea “Suomi”-vierasta
innostuttava — juhla loppui, siirryttiin Kalevan Ritarien kodikkaaseen
“majaan” yhteiselle illalliselle, jossa pidettiin useita puheita ja
kulutettiin iltaa laulaen ja seurustellen.
Tavallisen kuolevaisen mielestä olisi luullut päivän ohjelman
päättyvän tähän, mutta niin ei käynyt täällä. Vasta lopuksi paras,
“Suomi-vieraasta” tehtiin aamupuolella yötä kolmannen asteen Kalevan
Ritari. Tämä tilaisuus oli mieliin painuvin koko matkalta, juhla, joka
laski perustuksen uusille avarille näköaloille. Se oli tilaisuus,
jossa siirtokansa avasi henkiset aarteensa, suur-Suomi-unelmansa ja
suuren Mestarin tavoin käski “Suomi-vieraan” viedä “verkot
syvemmälle”, pois mutaisista rantakaislikoista, kauvaksi myrskyävälle
syvälle merelle. Me kiistelemme isänmaassamme usein jonninjoutavista
pienistä pippurinsiemenen kokoisista päämääristä ja suunnista. Meidän
suuremme ovat pieniä. Meidän verkkomme makaavat matalissa vesissä ja
siksi emme mitään saa! Kiistelevä, pienistä suuruuksista viljava
Suomi-parka kärsii. Me näemme tuskin tuumaa edemmäksi, politikoimme,
murjotamme, nälvimme toinen toistamme. Olemme kuin nelivuotisia
sokeripalasesta kiisteleviä lapsia.
Mutta isänmaastamme nälkää pakoon lähteneen siirtokansan keskuudessa
elää järjestö: Kalevan Naiset ja Kalevan Ritarit, jotka pyrkivät
kauvaksi, jotka ponnistelevat suurten päämäärien innoittamina. He
kokoontuvat tuolla “paapelin virtain luona” suljettujen kammioitten
suojaan. Rukoillen maailman tekijältä pelastusta Suomen suvulle
pitävät he sammuvaa suur-Suomi-tulta vireillä. Karjala, Inkeri, Aunus,
Vepsä, Viro, siirtokansa, sanalla sanoen koko Suomen suku on heidän
unelmiensa, heidän toimiensa päämääränä. Ylös kukkuloille he pyrkivät,
he, vieraan kansan keskuudessa taistelevat Suomi-ihmiset,
_suomalaiset!_ Toinen toisiansa tukien, toinen toisiansa lohduttaen
uskovat he aikaan, jolloin Suur-Suomi syntyy, jolloin Suomen suku
huomaa verkkonsa matalikolla ja jolloin ilmestyy mestari tai
mestareita, jotka käskevät _viedä verkot syvemmälle_ — ja jolloin ne
myöskin viedään.
Eläköön Kalevalaiset Amerikassa! Eläköön!