Toimittaja Antero Riippa ja konsulaatin virkailija tuomari A. J.
Jalkanen olivat rannassa vastassa. Miesten kärsivällisyys joutui
koetukselle, sillä tullista en tahtonut mitenkään selviytyä, mukanani
olevia kirjoja kun tullipuplikaanit epäilivät bolshevistisiksi.
Viimein kuitenkin selvittiin matkalle ja niin päästiin onnellisesti
tuon miljoonakylän maanalaisella junalla Brooklynin puolelle. Täällä
vietiin mies “Kalevan naisten” omistamaan “kotiin”, jossa asuu — kuten
nimikin sanoo — ainoastaan naisia. New Yorkin suomalaiset naiset ovat
tarmokasta väkeä, heillä on oma koti, suuri ja komea. Miehet eivät
kykene naisten kanssa kilpasille tässä Amerikan porstuassa. New York
on siirtolaisten läpikulkupaikka, joka vaikuttaa m.m. sen, että
kansalaisillamme täällä on sangen vähä yhteisharrastuksia ja sekin
mitä on tapahtuu pääasiallisesti sosialismin hengessä. Työväen talo on
mahtava, samoin työväen osuuskauppa toimii reippaasti.
Puhumaan jouduin Imatra-seuran “haalille”. Oli juuri uudenvuoden
aattoilta. Tämä Matti Kurikan perustama seura vietti
uudenvuodenyötänsä. Ohjelman lisänä oli “Suomi-vieraan” puhe.
Puhumapaikalle mennessä tapasimme juopuneita suomalaisia, jotka talon
porttikäytävässä tervehtivät meitä aito suomalaisella tavalla, kiroten
ja meluten. Koko “juhla” oli tavattoman raskas ja painostava.
Kuulijoita viitisenkymmentä, suurin osa matti-kurikkalaisia
ihanneihmisiä. Raskaalla mielellä lähdimme täältä pois. Alku ei ollut
lupaava.
Puhuin New Yorkissa vielä kahdessa paikassa: erään kirkon alasalissa
ja “Tähti”-raittiusseuran juhlassa. Molemmissa paljo väkeä ja innostus
suuri.
Miljoonakaupungin tylsistyttävä vaikutus näkyy silmiinpistävästi
myöskin suomalaisissa. Henkisesti väsyneitä, alakuloisia ovat New
Yorkin suomalaiset. Heille, suurimmalle osalle, ei merkitse mikään
mitään. He elävät tuollaisessa henkisen tylsyyden tilassa, ikävöiden
kotiin, tai pääsyä edes jonnekin muualle. Kaikki elävät ja toimivat
vain “toistaiseksi”. Nuori polvi elää aito newyorkilaiseen malliin.
Purevat purukumia niin että puuteri poskista pölynä putoilee. Käyvät
huvittelupaikoissa, laulavat englanninkielisiä lauluja ja lukevat
jännittäviä salapoliisiromaaneita. Toiset taas vaipuvat fanaattiseen
uskonnolliseen kiihkoiluun ja hyvin paljo sortuu tuon suuren kaupungin
kammottavaan lokaan. Aniharvat New Yorkissa menestyvät. Poikkeuksen
tekevät suomalaiset palvelustytöt, joitten kysyntä on suuri ja joista
täytyy sanoa, että he ovat paljo kunniaa kansallisuudelleen
tuottaneet.
New York ei ole mikään suositeltava paikka siirtolaisille vaikka
siellä onkin nykyään noin 30 tuhatta suomalaista. Monelle
suomalaiselle, ja mikä kummallisinta: monelle n.s. paremman kodin
lapselle on tämä kaupunki muodostunut mitä syvimmäksi lankeemuksen
paikaksi. Ensimmäisenä kuukautena siellä herrassiirtolaiset
tepastelevat silkkipytty päässä etsien kotimaassaan totutulla tavalla
“hyvien paperien” avulla paikkoja. Kahden kuukauden kuluttua on
herraskaiset pukimet pantattu ja kolmen kuukauden päästä miehet
kerjäävät, lakasevat katuja tai tekevät jotain muuta samanarvoista
työtä. Eräskin kauppaneuvoksen poika, entinen haminalainen kadetti,
joka ennen Helsingissä loistopäivinään käväsi eräästä helsinkiläisestä
hotellista ylimääräisellä junalla Riihimäeltä yhden tulitikkulaatikon
ostamassa, joutui New Yorkissa sellaiseen puutteeseen, että söi
kadulta etsimiänsä perunankuoria y.m. koirain ruokaa. Näin käy
yläluokka-siirtolaisille, niille jotka ovat kotimaassa kasvatetut
“paremmiksi ihmisiksi”.
Toisille taas, jotka omaavat tarmoa ja luonteen ryhtiä, käy paremmin.
Tapasin eräänkin helsinkiläisen maisterin kantamassa tiiliä
rakennuksella. Eräs nuori talonpoikaisesta kodista lähtenyt pastori
teki puusepäntyötä ja sanoi sen “paremmin vetelevän kuin papin viran”.
Ainoastaan lujaluontoinen, siveellisen ryhdin omaava terve, älykäs
työmies kykenee New Yorkissa itsellensä jonkinlaisen aseman
raivaamaan. Suomalaisista kunnon miehistä on tässä kaupungissa puute.
Sillä vain aniharvoissa tapauksissa suomalaisen miehen luonteenlujuus
kestää tämän maailman suurimman kylän kiusaukset ja viettelykset.
Monia pöyristyttäviä kertomuksia tietävät siirtolaispapit kertoa
kansalaistensa lankeemuksista tässä kaupungissa. Usein siellä ihminen
katoaa tielle tietymättömälle, vajottuaan ensin eläintäkin alemmaksi.
Itsemurhia tapahtuu tiuhaan ja mielisairaus yllättää monen. Niin että
jokaisen Amerikkaan menevän pitäisi välttää New Yorkiin asettumasta ja
pyrkiä muualle, sillä ei missään koko Amerikassa ole
menestymismahdollisuudet niin vähäiset kuin tässä kaupungissa, ainakin
mitä miehiin tulee. Synkkiä ja mustia ovat ne havainnot, mitä
vieraileva suomalainen saapi kansalaistensa elämästä New Yorkista.
Henkistä hätää ja onnettomuutta näkee siellä kaikkialla. Onni
onnettomuudessa on se, että monetkaan, varsinkin kauemmin tuossa
kaupungissa eläneistä, eivät tuota synkkää tilannetta huomaa ja tunne.
He ovat tylsyneet ja tottuneet kaikkeen.
Myönnettäköön kuitenkin, että paljo poikkeuksia, vieläpä kauniitakin,
on olemassa.