On kaikki kypsää, täyttymyksen kultaan
käy maa, kun kavevalkeet laihoon lyö,
mik' uskottu on uhrattuna multaan,
käy toteen, täyttyi suurin toivo, työ,
käy voiman nuori nousu vainiolla,
mi astinlautana on auringolla.
Sen puoleen katsoo miljoonien laumat,
mi nälkään, sotaan, sortoon lannistuu,
jo tuoksuu tähkänrikkaat, runsaat aumat,
on tilinteon täysi elon kuu;
min taivaan tuli, rakeet, taistot löivät,
nyt kypsän kylläisinä hedelmöivät.
Ma kävin hengen taistot täyttäin työni,
jo elon elokuuni sirppi löi,
mun hedelmöitti yksinäiset yöni,
mun teon täydet tähkät ympäröi,
maa kasvatti mun korkealle hiljaa,
tuskassa tuleennutti hengen viljaa.
Kuin elomies käyn läpi vainioiden,
kuu kiertää lempeänä taivaallein,
pois aatokseni karkaa karkeloiden,
nyt tiedän, mit' en tehnyt, mitä tein,
mun aittani on täynnä, ilta tyyni,
jos eksyn, erehdyn, on oma syyni.
Kuu niinkuin sirppi harjun huipun viiltää,
luo hohtoon lemmen luhdit, huhdat, haat,
ja armaan akkunalla kimmel kiiltää,
nään satujeni suuret iltamaat,
mua uuden uskon, riemun retket vuottaa,
ma taivaan suureen tahtoon tahdon luottaa.
Niin käyn ja siunaan tämän ehjän ehtoon,
mi mulle rakkauden runsaan suo,
kuu luo kuin unhon udun laululehtoon
ja vanhaan tuskaan levon, lämmön luo,
oi, lemmen kuuni, kirkas elokuuni,
luot uusiin lehtiin kaihon kauniin puuni.
Elok. 1918.