Katso, kukkulalla
kirkkaan, kuulaan aamun alla
seisoo mies ja mittaa aikaa,
talven töitä, talven taikaa
jälkeen verivirtain, taistojen,
vainon, voitonvaistojen.
Muuttuu maa ja manner,
alla lepää taistontanner,
moni nukkui nuorna nurmeen
maamme eestä heittäin hurmeen,
veri nostaa valkoliljoja,
hurme höystää viljoja.
Kaukaa koski pauhaa,
vanha mylly miettii rauhaa,
mieskin miettii: vuosi vasta
uupunut on unelmasta,
kansan nuori nousu nähtihin,
usko taiston tähtihin.
Salasyytös sinkuu,
vielä vihan viestit vinkuu
myyräin yöstä, konnain työstä,
maan ne tahtoo turmaan syöstä
vieraan vanhaan valtaan liittääkseen,
kalman kylvön siirtääkseen.
Päivä päällä palaa.
Haastaa mies nyt tehden valaa:
"Ikivala vannokaamme,
suojelemme Suomenmaamme
viime voiman hengenvetohon,
pää kun painuu ketohon!
Tykit satasuiset
jyskyy, hanget helmikuiset,
vuoren pommi kenttää kyntää,
ketjut kätkee, rivit ryntää
Suomen suuren sodan soittoihin,
valkeuden voittoihin!
Sankarkatse vettyy.
Taasko täydet toiveet pettyy?
Taisteltiinko täällä turhaan,
veljet vaipui veljeismurhaan,
onko kaikki onnen ostoa,
kirousta, kostoa?
Rikosjoukon roskaan
sankari ei liity koskaan,
kurja kuolo pettureille,
kirottu myös hauta heille,
valheen voittaa aika ankarin!
Kuulkaa sanat sankarin!
Käsi yhtyy käteen,
päivän säde siunaa säteen,
vapauden valon puussa
helkkyy hymnit helmikuussa,
korkeimmin käy kaihot hohtaen,
jumalihin johtaen.
Oulunkylässä 15.2.19.