»waan ei weljeinsä hywäksi,
eikä kansan kunniaksi.»
Heillä on pää vailla viisautta, täynnä tyhmyyden tomua, »rinda paljon
paisuneena ylpeyden tuulda täynnä.» He
»järjen pilkkana pitäwät
hulluutena hywän suonnon,
itse äitinsä, isänsä
kielon hylkääwät hywänkin.(!)»
Niinkuin ei kukaan »irwistämätä» katso aurinkoon; »niinkuin huilun
huminassa koirat ulwowat kowasti,
»niinbä pahat panetellen
pahaksiwat paatuneina,
koska kaikkuu kaunihimbi
Suomen kieli suloisesti.»
Kateus kalwawainen käärme,
»syöksee suusta, sydämestä
pahennuksen paisuwaisen
koto-kielengin ylitse.»
Mutta »Rakastetut Runolaiset», joilla on runsaasti kärsimyksiä
osananne,
»jos te Isän maalle,
itse onnela elossa,
mielitte onneksi olla,
perustatte puheen parren,
kielen kalliin kaunistatte[113]
walistukseks' Walda-kunnan,
kulkekai siis kunniaanne
järjen kautta korkealle,-----
kielellänsä kukin kansa
walistuksen wirittääpi,
wasta walistus wirinnyt
lämmittääpi rinda-luumme,
niin kuin päiwä puolellansa
luonnon kaiken lämmittääpi.»