»Eipä jaksa epä-luulon
tuulet sammuttaa sumulla
walistuksen walkeata,
waan se siitä wiriääpi,
että loiste lewinneenä
ylendyen yhdistyypi
kanssa walon kirkkahamman
tuolla taiwasten takana.»
Runovihko »Waikutuksia Suomalaisen sydämessä» sisälsi vielä, kuten
edellä on mainittu, seuraavan soman »Laulun Elämän nautinnosta».
Luonnon suuren lapsukaiset awaruuden alla,
nautitkamme elämätä iloll' ihanalla;
pois, pois karwaus,
wältä, weljen', huolet,--
pois, pois walitus,
taita tuskan nuolet.
Rakkaus on tuskan alla rinnassamme[114] täällä
aina niin kuin päiwän paiste syksyisellä säällä:
pois, pois wihainen
wälildämme waino,--
pois, pois salainen
kateuskin kaino.
Ilon aamu autuas on nytkin alkawainen,
riemun päiwä ruskottaapi kaunis, koittawainen;
pois, pois turmelus,
hywin hywä käytä,--
pois, pois huokaus,
toiwoll' onni täytä.
Hywä, niin kuin kuutamolla kuljeskellessamme,
ombi toiwo, sielun walo, waelluksessamme;[114]
pois, pois epäilys
erhetyksen yöstä,--
pois, pois pimeys
tunnosta ja työstä.
Kyllä kalma ennustaapi, ettäs olet mulda,
että kaikki katoaapi kauneus ja kulda;
pois, pois kuitengin
kuolon pelko peitä,--
pois, pois pikemmin
murhe musta heitä.
Mistä liene muuttumaton olo maamme päällä?
tytywäisyys ombi wasta onnen täyte täällä;
pois, pois wiipykön
murhe-päiwä meildä,--
pois, pois pysykön
itku ilon teildä.
Pila-Kirjoitukset sisältävät 31 pilkka-runoa ja muuta laulua,[115]
joista moni mielestämme on hauska ja sukkela, vaikkei kärki niissä
ylimalkaan ole sanottavan terävä. Monessa niistä on kuitenkin ivaa koko
runsaasti, niinkuin runoissa: Lääkitykset. Armeliaisuus, Kysymys,
Lahjain ottamisesta, Uutena vuotena, Nuuskasta, Wiinasta, Maailman
turmeluksesta, Nuorasta, Almusta y.m.
»Lääkitykset»-runossa itse »Luoja, paras parandaja» estääkseen
tarttuvain tautien leviämistä
»ombi kolmessa osassa
määrännyt metikamentit,
lähettänyt lääkitykset
toinen toistansa paremmat.
Nämät owat nimeldänsä
ensin: köyhyys, toinen: tauti,
kolmas: kuolo kolkuttawa.
Köyhyys estää ylpeyden,
tauti tuottaa tunnon lahjan,
kuolo kuolemattomuuden.»
»Armeliaisuudessa» laulaa Juteini, ivaten eläimille muka armeliasta:
»Arwe oli armelias
eläissänsä eläwille,
hywille ja huonoillekin
sukuns' suuren kunniaksi;
kerran haukan kynsistäkin
päästi wapaaksi wariksen,
jonga kunniaan koroitti,
ripusti nyt riistan syöjän
muille peloks' pellollensa
maan ja taiwahan wälille:
hirtti warpaista wariksen
pitkän seipähän siwulle
waakkumahan wainiolla.
----Piru kiitti kulkeissansa
händä hywän tapaiseksi,
armeliaaksi alati,
kiitti konstia jaloksi,
lupas' kerran kotonansa
ripustajat ripustella.»
Runossa »Kysymys» saapi hevosenrääkkääjä osansa:
»Mitä sanois' mielipuoli,
hullu hewoisen ajaja,
jok'ei laske laupiaasti
toisen tuskaa tundohonsa,
jospa Luojamme lupaisi
tehdä muuton tuonelassa,
muuttaa mieheksi hewoisen,
miehen hullun hewoiseksi?»
»Lahjain ottamisesta»-runo sisältää m.m. seuraavat pilat:
»Raha muuttaa miehen mielen,
lahja liikuttaa sydämen,
ehkä sarwesta sahatun.
Härkä hännin häiläseepi
talon-pojan taluttaissa
selwän silmän Tuomarilda.
Woilla Pappi woiteleepi
ilon, autuuden awaimen,
lukun raswalla lujemman.
Sielun laskeepi sisälle
iän-kaikkiseen ilohon,
kosk' on hinda hyppysissä.
Komendanttikin kowembi
paiskaa auki Linnan portit,
kosk' on kulda kukkarossa.»
»Uutena wuotena» Juteini mielellään sanoo jakavansa seuraavaa:
»Pistäsin mä piwon täyden
järjen lahjaa juomarille.
Sille jok' on siiwotoina
hywän sukunsa häwäistys,
kaksi kouraa kunniata.
Waiwansa walittajalle,
joka ruikuttaa rumasti,
kapallisen kärsimystä.
Mitan muutaman älyä
lääkitykseks' tyhmän miehen;
jok' on turmellut tapansa.
Helmen werran häpyäkin
kerjäläisen kepin päähän,
jok' on tuhlaja tawaran.
Pienen palan puhtautta
toimituksissa tytöille.
Sitte wielä siweyttä
naulan, pari naitawille
lukuks' lijoille tavoille.
Wiisi tuumaa wireyttä
joka laiskan lapa-luihin.
Syldä seitsemän totuutta
joka walheen walajalle.
Nelikon nöyryyttä niille,
joill' on enin ylpeyttä.
Mielelläni minä soisin
wielä waroista jaella
Sielun paimenden powehen,
esi-merkiks' opetusten,
runsaasti rehellisyyttä.
Tynnyrittäin Tuomarille
ostamatond' oikeutta.
Rohkeutta rinda-luihin
Sota-miehelle monelle
itse miehuuden mitalla.
Kuorman, kaksi köytettynä
riemullista rakkautta
pari-kunnille pahoille.
Paljon puhdasta hywyyttä
koko kansan sydämehen.»
»Nuuskasta (Yli-maan miehelle»[116] sekä sen käyttäjistä Juteini antaa
niin räikeän kuvauksen, ettei luulisi »yli-maan miehen» uskaltavan
nuuskaa ruveta käyttämäänkään. Sillä
»koskas joskus joukon silmät
tahdot puolees taiwutella,
etsit kunniaa elossa,
wedä wäljästä powestas
välähyttäin wäärä sarwi,
päätä peukaloos kolista.
Nenäs sonnita sininen,
kanna kärsäs kätkettynä
kuiwan tupakan tomussa.
Täytä sinä tupakalla
lijat läwet Luojan töissä.
Se on kunnia sinuse,
koska suuret sieramesi
owat lijaksi likaiset,
joista ruskea, rutainen
neste huulilles heruupi.»
»Wiinasta» ja sen vaikutuksista Juteini opettaa näin:
»Wiina, neste woimallinen,
pyörryttäwä pisarainen,
liemi tehty leiwäksistä
waikuttaapi wäkevästi
meissä monella tawalla;
yhden tekee terweheksi,
toisen rundelee rumasti;
wiepi mielen miehen päästä,
kielen tyhmäksi tekeepi;
kehoittaapi riidan kautta
ratkaisemaan riidat suuret,
tappeluksella toratkin;
yllyttääpi ystäwäiset
riita-miehiksi rumiksi;
katkaiseepi kielen paulat,
sanat päästää saastaisimmat
siiwollisuuden siteistä.
Mitata ja määrätöinä
wiina järjen jähdyttääpi,
sorkat saattaapi monelle,
muuttaa miehen mullikaksi,
ehk' on halpa härjäksikin,
hännättömäin hyljättävä,
hännällisille häwäistys.»
»Maa-ilman turmeluksesta» on Juteinin mielestä se seuraus, ettei enään
tahdota uskoa mitään todeksi. Jos ennen oltiinkin liian herkkiä
uskomaan »asian, oli tosi taikka walhe», niin nykyään sen sijaan
kysytään kaikesta:--_mingätähden?» joten
»tästä nähdään neuwot nurjat,
wammat valistuksestakin;
mist' on _sillä_ siepattawa,
waikka selwä _sembä tähden_
joka totuuden tueksi,
jos ei estä uskon kilpi
kysymystä kelwotonda?----
Nyt on usko upotettu
epäilykseen elämässä;
ei nyt wiekkaan waimon miestä
luulla lasten isäksi.
Ei nyt luulla luiskaria
wirassansa wakaiseksi,
totiseksi Tuomaria,
eikä Pappia pyhäksi.
Sielun paimen siunattawa
kandoi muinen pitkän kaawun,
ett'ei ensingän näkynyt
suden händä häily vainen;
mutta nyt on liewe lyhyt,
lyhyt saarnakin suloinen.----
Muinen ratkaistiin rahalla
sielu synnin sitehistä;
nyt on pitkäkin parannus
harvoin hywä, otollinen,
koska wiisaus, walistus
kajahtelee korwissamme.
Muinen oman voiton pyyndö
harjoitettaissa hyvyyttä
wanhat Taivaaseen talutti;
nyt on sula hyvän-suondo
aina autuuden perustus,
ehkä harwa elämässä
tälle työnsä rakendaapi.----
Puolin kuuluu puhuttaman,
että isännän, emännän
saapi kuolema kituwan,
mutt'ei Pappi mullikkaansa.
Niin kuin koira kalikkahan
usein wieraan wiskatessa
hambain hyökkyää kowasti,
niimbä syndinen sokea,
paha lammas laumassamme.
panettelee paimendansa,
koska Herra hengellinen,
karkoittaisi kansan tyhmän
mammonata maistamasta,
estäis' ehdon syndisiä
opettajansa osalda.»
»Nuorasta» on se hyöty Juteinin mielestä, että
»tällä kuormat köytetähän,
ett'ei hukkahan hajoile;
nälkä nuoran pätkäisellä
vähennetään vatsassamme
kiristettäissä kupeita;
tämän kautta tyhmä mieskin,
joka tuhlaa tawaransa,
pääsee awun anomata
pian pitkästä pahasta,
kosk' on pannut paulan mutkan
kahden kerran kaulahansa.»
Kun lukkari »lukialda» kysyy huoneentaulu-läksyä ja samassa
tiedustelee, onko hänelle palkan ohessa almuakin annettava, saapi hän
Juteinin »Almusta»-nimisen pilarunon mukaan vastauksen, joka joskus on
kaikunut kirkkoherran saarnasta ja »selkeästi sanottuna ombi
taulussakin tässä»:
»ett'ei suuta sidottaman
pidä harjan hännällisen
riihen työssä raskahassa;
Herra! vieläpä vähemmän
saapi härjän hännättömän,
joka ammuupi alati,
suuta sulkea siteellä.»
Viekkaalle luikertelijalle, joka omaksi edukseen ja lähimmäisen
vahingoksi koettaa »yleistä mielipidettä» muodostaa panettelulla,
omistaa Juteini pilkkarunon