»rauha riemullinen
ombi kauas karkoittanut
sodan, wainon waikutukset,
ja että
»ystäwyys jo yhdistääpi
Kansa-kunnat keskenänsä;
lewon engelit lepääwät
Walda-kundahin wälillä
wapauden wartioina;
konstit, opit keskenänsä(!)
(walistuksen suuret soitot
kungin wahwassa kädessä)
johdattawat joka maahan
onnen lahjat laweammat
ihmisyydelle iloksi.»
Samaan vihkoon kuin runo »Wenäläinen» Juteini oli painattanut myöskin
erään viisisäkeistöisen lyyrillisen runon: »Walitus-laulu sodan
ylitse»,[105] mikä alkuperäisessä muodossaan kuuluu:
»O! Sota, surma suuri,
kauhistus kanhela,
ett' julma olet juuri,
todistaa tuonela.
Ei käy, ei käänny kielen
tunnustaan tuskassa,
kuinga on karwas mielen
murheessa mustassa.
Turhasti tuiskuu tulda
kapinan kangaalla,
werellä musta mulda
punataan parhaalla.
Ei maksa miesten murha
wainojan waiwoja;
sandahan työ on turha
kaiwelia kaiwoja.
Yks' woittaa yhden kerran
taas toinen wuoronsa,
ja saawat saman werran
kuolossa kuoppaansa».[106]
Juteini painatti v. 1816 vielä kaksi runokokoelmaa: »Waikutuksia
Suomalaisen sydämessä» ja »Pila-kirjoituksia».[107]
Edelliseen kokoelmaan hän pani viisi pienempää runoelmaa:
»Aleksanderille I. Keisarille ja Suurelle Ruhtinaalle Suomen Kansalda»,
»Suomalaisille», »Turun uuden Akatemian rakennuksesta», »Runo-niekoille
elli Runolaisille Suomessa. Kirjoitettu leiwättömyydessä» ja »Laulu
Elämän nautinnosta».[108] Viimeksimainittu näistä on tunnetuin sekä oli
aikanaan hyvin rakastettu kansan kesken.[109] Ensinmainitussa taas
Juteinilla vieläkin kerran on tilaisuus, kuten tämän runon otsakkeeseen
on 1856 vuoden painoksessa lisätty, kantaa »Kiitos-Uhri» Aleksanteri
I:lle. Alkuperäisen otsakkeesta viitataan viivanalaiseen, jossa
sanotaan: I anledning af Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Kungörelse,
dat. den 9 (21) Februarii 1816. (Hänen Keisarillisen Majesteettinsa
Armollisen Julistuksen johdosta, päivätty 9 (21) p:nä Helmikuuta 1816.)
Syystä Juteini tässä runossaan iloisena laulaa Aleksanteri I:lle:
»Woittajana wihollisen
saatoit sinä lohdutuksen
koko kansalles kotia,
muutit Suomen suloisesti
ilon maaksi ihanaksi,
jossas wielä wahwistanut
olet lakimme lujasti,
wvarustanut wapauden
pysywäiseksi pyhästi.»
Sillä mainitussa armollisessa julistuksessa keisarimme ja
hyväntekijämme Aleksanteri I palattuaan voitollisena sodasta Napoleonia
vastaan on »uudestaan mitä juhlallisimmin ja sitovimmin omaksi ja
kaikkein seuraajiensa hallitusajaksi vahvistanut Suomen itsenäisen
aseman, sen erinäisen oman hallituksen, sen valtiomuodon.[110] Ne
kohdat tätä Suomen »Magna Chartaa», joihin sanottu vahvistus sisältyy
ja joihin kaikkien suomalaisten ja _oikeamielisten_ venäläistenkin
kannattaa tutustua, kuuluvat:
»Ollen vakuutettuina, että sitä valtiomuotoa ja niitä lakeja, jotka,
Suomen kansan tapoihin, sivistykseen ja henkeen sovitettuina,
ammoisista ajoista ovat perustaneet sen yhteiskunnallisen vapauden ja
laitokset, ei voida, saattamatta niitä häiriöön, vähentää eikä muuttaa,
olemme Me, ottaessamme vastaan tämän maan hallituksen, ei ainoastaan
mitä juhlallisimmasti vahvistaneet tämän valtiomuodon ja nämät lait
ynnä niitten nojalla itsekullekin Suomen kansalaiselle tulevat
erikois- ja etuoikeudet, vaan myös asettaneet, siitä ensin
keskusteltuamme tämän maan kokoutuneitten säätyjen kanssa, erityisen
Hallituksen, joka, Hallituskonseljin nimellä, synnynnäisistä
suomalaisista kokoonpantuna, tähän saakka on toimittanut tämän maan
siviilihallintoa ja ratkaissut oikeusasiat korkeimpana ylioikeutena,
riippumatta mistäkään muusta kuin lakien vallasta ja Meidän, niihin
perustuvasta, hallitsija-tahdostamme. Sillä tavoin osotettuamme sen
hyväntahtoisuutemme, jota olemme tunteneet ja jota vastakin tunnemme
uskollisia suomalaisia alamaisiamme kohtaan, toivomme Me, että kylliksi
olemme vahvistaneet ikuisiksi ajoiksi antamamme lupauksen tämän maan
erinäisen valtiomuodon pyhästä säilyttämisestä Meidän sekä Meidän
seuraajiemme hallitessa. Mutta nyt, liittolaisvaltojemme kanssa Jumalan
avulla onnellisesti päätettyämme ne toimet, joilla Meidän valtakuntamme
on turvattu ja koko Europan rauha saavutettu, ja saatuamme kauvan
kaivatun tilaisuuden, ulkonaisten huolten estämättä, käyttää
toimintaamme Valtakuntamme sisäisten, muun muassa Suomeakin erityisesti
koskevain asiain hoitoon, pidämme Me sopivana, paremmin näyttääksemme,
mitä Me tämän maan mainitulla Paikallisella hallituksella olemme
tarkottaneet, ja osottaaksemme sen välitöntä suhdetta Meidän
persoonaamme, antaa Suomenkin Korkeimmalle Hallitukselle, niin
Keisarikuntamme kuin myös siihen nykyisin yhdistetyn Puolan
kuningaskunnan Korkeimman Hallituksen nimityksen mukaan, nimen: Meidän
Suomen Senaattimme, kuitenkaan muuttamatta sen nykyistä järjestystä ja
vielä vähemmin sitä valtiomuotoa ja niitä lakeja, jotka Me Suomelle
olemme vahvistaneet ja tämän kautta uudelleen kaikin puolin
vahvistamme. Samalla kuin Me juhlallisiimmasti lupaamme, että tämän
Meidän Suomen Senaattimme jäsenet vastedes, samoin kuin tähänkin asti,
ovat valittavat ainoastaan synnynnäisistä suomalaisista tai Suomeen
asettuneista ja Suomen kansalaisoikeuden saaneista miehistä, käskemme
Me kaikkia uskollisia suomalaisia alamaisiamme kuin myöskin muita,
joihin tämä koskee, täyttämään kaikkia niitä määräyksiä, jotka
Keisarillinen Suomen Senaatti, joka tähän asti on ollut
Hallituskonselji, Meidän nimessämme ja Meidän puolestamme on
julkaiseva, ja tätä Meidän määräystämme tarkoin noudattamaan.»[111]
Kun lukija on tutustunut edelläolevaan julistukseen, ei se häntä
ensinkään ihmetytä, että Juteini taas on puhjennut ylistysvirttä
laulamaan Aleksanteri I:lle. Myötätunnolla seuraakin tätä hänen
runoansa, joka alkuperäisenä kuuluu:
Rakas Suuri Ruhtinaamme,
Suomen wahwa suojelia!
joka istut Istuimella
wanha Waldikka kädessäs,
niin kuin wielä wihertäwä
palmu wuoren patsahalla!
sadat kansat kiitoksella
lausuwat sun laupiuttas,
joka sytytät sydämet
aina uhri-alttarina
palamahan puuttumata
joka jo, kuin auringoinen,
puoli-päiwään ehtineenä,
annat armos ja hywyydes
wielä wuotaa Suomen päälle.
Walistuksen waikuttaja,
rakendaja rauhan, riemun!
maassa kaikki kansa-kunnat
owat sinulle omaiset;
sinä Suomea rakastat,
ilahutat ihmisyyttä;
sinä syöksit wainon hengen
epäluulon erä-maihin
muukalaistengin majoista.
Isä koko ihmisyyden!
jolla owat kansain ohjat
kaikki yhdessä kädessä,
perä-mela Suomen maangin
onnen merta meloissamme
kohden satamaa suloista,
sinä woitit wasta-tuulen,
joka oli wanhat Wallat
haksi-rikkoon hukuttanut,
wältit mustat waaran myrskyt,
koska wahwat Walda-kunnat
kukin selkäns' kumarsiwat
turmelian tika-puiksi
Wenäjätä wainotessa.
Woittajana wihollisen
saatoit sinä lohdutuksen
koko kansalles kotia,
muutit Suomen suloisesti
ilon maaksi ihanaksi,
jossas wielä wahwistanut
olet lakimme lujasti,
warustanut wapauden
pysywäiseksi pyhästi.
Suomen lapset lepytetyt,
unhotellen wanhat waarat,
sodan jäljet surkeatkin,
sinua nyt siunailewat;
sydämissä syttyneissä
kiitos-uhrimme kyteepi;
lasten lastengin hyminä
kuuluwa on kunniakses,
koska kaatuu kallis pääsi,
wanhuudesta waljenneena,
heldywät hopea-hiukses.
----Kuitengin! pimeä päiwä
pojes pysykön ajasta;
kauan wiipykön kamala
hetki tämä tuonelassa
elämäskin ehtoholla.
Sinä, joka jalommasti
olet leskein lohduttaja,
olet isä orpo-lasten,
olet turwa tuhansille!
wietä ikääsi ilolla,
jossa on nyt joukon toiwo.
onni kansan olewaisen,
tuki wasta tulewangin.
Menestykön menos, neuwos
wartiana Walda-kunnan,
kaikkein onnen kandajana!
Tunne tundos todistukset
harjoitetusta hywästä
eritessäs elämästä!
Elä jälken elämäskin
Suomalaisten sydämissä!
Tämän runon alkuun on Juteini 1856-vuoden painoksessa pannut seuraavat
kauniit säkeet:
Kiitollinen Suomen kansa
Ruhtinasta rakastaa,
uskollisna uhriansa
Waldiaalle walmistaa,
joka ijän ihanalla
lailla lapset lepyttää,
armollansa awaralla
sydämiä sytyttää.
Koska runoja »Suomalaisille» ja »Turun uuden Akatemian rakennuksesta»
ei ole otettu Jak. Juteinin kirjojen yhteiseen painokseen vuodelta 1856
ja niitä sen vuoksi on vaikea saada nähtäväksi, painatamme ne tähän,
varsinkin kun niitä lukee mielellään eikä kumpikaan ole pitkä;