»tuotti onnen toiwotukset
waellukseen weljellensä.»
»Aika kuluu kulkewainen,
ero-päiwä ilmestyypi
------
seura mieli matkallensa,
------
Kansan kieli-kumppanina
keskenänsä kuljeskellen
moni suku, moni seura
otti Ungeriin olonsa,
moni kautta Kuurin maangin
tuli Wiroon wiljaisehen,
ehti myöskin Estin maahan,
maassa Ingerin iloitsi.
Kyllä maissa mainituissa
oli einettä eloksi,
mutta miehet miehewämmät,
Newan rannoilla runoillen,
------
yli wirrangin wäkewän;
------
lewiäwät lapsinensa
Suomalaiset Suomen maahan,
jossa mäet murretahan
metsät kaatuwat käsissä.
Warhain owat onnen lahjat,
elon keinot enennetyt
Suomen suurissa majoissa,
joissa ahkeruus asuupi,
wapauskin wallitseepi,
iloksemme iät, päiwät.»
Kuitenkaan ei kestä kauan onnellinen elämä Suomessa. Kateellinen
vihollinen väijyy; katovuodet tuovat seurassaan näljän, joka havittelee
talven turvissa. Ja silloin kysytään älyä ja kestävyyttä.
»Kyllä suuri Suomalainen
oli työssä toimellinen,
wihollisen wastukseksi
ahkeruudensa asetti;
turwaksensa, tarpeeksensa
kaiwoi soista mustan malmin;
kautta pätsin kuumendawan,
ahjon angaran awulla
weteläksi wellottuna
siitä rautansa silitti,
teki kowan teräksensä,
jolla kansan tarwe-kalut
warhain owat walmistetut;
puut ja kalliot kodatkin
muuttelewat muotoansa,
itse rauta, tehty teräs,
kaikki myöndywät menoissa.»