Kolminkertaisen voimakkaan eläköönhuudon vaiettua vastaa Svinhufvud
seuraavaan tapaan:
»Arvoisat ylioppilaat! Pyydän kiittää teitä siitä suurenmoisesta
vastaanotosta, jonka olette minulle valmistaneet. Se on kyllä liikaa
minulle. Mutta palatkaamme itse asiaan, joka tässä on kysymyksessä,
nimittäin taisteluun oikeuden ja vapauden puolesta äskettäin kaatunutta
sortovaltaa vastaan. Tässä työssä ovat monet kansalaiset olleet mukana.
Siperiassa niitä on ollut, vapautensa on moni kadottanut, ja ennen
kaikkea itse kansaa on kuitenkin elähdyttänyt tieto siitä, että oikeus
ja totuus kyllä kerran vallalle pääsevät, kun vain jaksetaan kestää
ja uskalletaan sen puolesta seista. Minun on sanomattoman hauskaa
palatessani kotimaahan nähdä vapaiden lippujen liehunta tässä, ilman
että niihin sortajat voivat käydä käsiksi. Samoin on minulle erittäin
lohdullista nähdä, että Suomen nuoriso ja sen etunenässä kulkevat
Suomen ylioppilaat ovat niin selvästi käsittäneet, että siveellinen
arvo kansan elämässä on oikeus, totuus ja vapaus, ja että heitä tässä
kohdin lämmittävät mitä parhaimmat isänmaalliset tunteet. Vieläkin
kerran lausun herroille parhaat kiitokseni. Ehkä uskallan pyytää
läsnäolevia huutamaan 3-kertaisen eläköönhuudon meidän reippaalle
nuorisollemme ja Ylioppilaskunnallemme.»
* * * * *
Eläköönhuutojen yhä raikuessa kulki Svinhufvud ylioppilasosakuntien
saattamana asematalon edustalla odottaviin vaunuihin, joiden edestä
riisuttiin hevoset, ja eri osakuntien värejä kantavat ylioppilaat
vetivät vaunut torin halki taajojen ihmisjoukkojen muodostamaa kujaa
myöten Mikonkadulle. Kulkueen etunenässä kulkivat Ylioppilaskunnan
Laulajat ja Akademiska Sångföreningen lippuineen, ja vaunujen takana
seurasivat osakunnat. Laulukunnat lauloivat Porilaisten marssia, ja
kummankin puolen seisovat kansanjoukot kohottivat tuon tuostakin
eläköönhuutoja. Siellä missä vaunut kulkivat ohi, kohosivat lakit ja
nenäliinat tervehdykseen.
Tuo matka läpi keväisten, aurinkoisten katujen oli valtava nähtävyys.
Kokonaisen kansan yhteisesti saattamana ajoi Svinhufvud vaunuissaan.
Tuntui omituiselta nähdä hänet siinä keskellä Helsinkiä, suurista
erämaista yhtäkkiä kotimaahan tulleena. Ja Porilaisten marssin sävelet
raikuivat niin komeina, että moniin silmäkulmiin kohosi kyyneliä, jotka
rajaton ilo toi mukanaan.
Kun juhlakulkue oli pysähtynyt hotelli Kämpin edustalle, viritti
Y.L. vielä »Sotamarssin». Sävelten vaiettua astuivat Ellen ja P.E.
Svinhufvud lipunkantajien portaiden eteen muodostamaa kunniakujaa
myöten ovesta sisään, jossa heitä odotti ihana huone kukkia tulvillaan.
Nyt seurasi tervehdyskäyntien, haastattelijoiden ja valokuvaajien
vierailu. Vasta myöhään illalla hiljeni portailla askelten kaiku.
Oltiin vihdoinkin yksin.
* * * * *
Helsinkiin-tulostaan Svinhufvud kertoo Helsingin Sanomille m.m.:
»Ja taasen olen tänä aamuna saanut vastaanottaa lukemattomia
ystävyydenosoituksia Riihimäellä, Hyvinkäällä ja Keravalla. Helsingissä
oli yllätys aivan kuvaamaton. Tämän kaiken kunnianosoituksen esineenä
ollessa tuntee itsensä oikein noloksi. En jaksa oikein ajatella,
mitä on tapahtunut. Kaikki tuli niin odottamatta. Olin kyllä kuullut
puhuttavan vallankumouksesta, mutta en saattanut odottaa sitä näin
aikaisin. Olin ajatellut, että jos sellainen tulee, tapahtuu se vasta
sodan jälkeen.»