Oi, maamme, Suomi, synnyinmaa,
Soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!
Ollaan Suomessa. Sävelet kohoavat valkoisesta lumesta siniselle
taivaalle. Aurinkoinen mäntymetsä on vaiti. Lumiristit kimmeltävät.
Ollilan asemalle on pysähtynyt juna, jonka vaununportailla seisoo
paljastetuin, päin Lappeen tuomiokunnan tuomari. Hän kuuntelee
ja katselee. Kas, kansakoululaisethan siinä laulavatkin, lapset
värähtelevin äänin! Kuinka kummalliselta tuntuukaan! Suomenmaa joka
puolella, kaikkialla, omat lumet, omat männyt, omat kuuset!
Seuraavalla asemalla, Kuokkalassa, odottavat taasen suuret kansanjoukot
lauluin ja kukin, ja samoin sitä seuraavallakin asemalla, Kellomäellä.
On kuin juna kiiruhtaisi yhtämittaista sävelten ja kukkien tietä.
Terijoella virittää tuhatpäinen yleisö »Suomen laulun». Svinhufvud
astuu vaununportaille, hymähtää ja vakuuttaa leikillisin sanoin, ettei
se Siperiaan karkoitus itse asiassa niin peloittava ollut. Eihän siellä
mitään hätää ollut, sai ruokaa niin paljon kuin tahtoi, mutta Suomessa
elettiin puutteessa ja seisottiin jonoissa.
Seuraavalla asemalla, Kaivolassa, on taas lauluja ja kukkia vastassa,
ja niin melkein kaikkialla, Uudellakirkolla, Perkjärvellä ja Säiniöllä.
* * * * *
Samana maaliskuun 28 p:nä, jolloin Svinhufvud tuli Pietarista junassa
Viipuriin, oli maan sanomalehdissä uutinen, jossa kerrottiin, että
porvarillisten puolueiden eduskuntaryhmäin ja puoluehallitusten
valtuuskunta hyväksyi edellisenä iltana asessori Svinhufvudin
ehdokkaaksi prokuraattorin virkaan. Näin oli Siperian karkoitetusta,
jota Suomen kansa tervehti lauluin ja kukin, tullut samana päivänä,
kun hän saapui Suomeen, maan lakien ylin valvoja. Svinhufvud, joka
Seynin käsityksen mukaan oli vuonna 1914 rohjennut osoittaa suurta
tottelemattomuutta niin korkeassa asemassa olevaa henkilöä kohtaan,
kuin oli silloinen prokuraattori Kasanskij, oli nyt tullut itse saman
viran haltijaksi.
* * * * *
Matkastaan Pietarista Suomeen Svinhufvud kertoo: — Aamulla sitten
lähdettiin. Rajalle saakka ei ollut mitään erikoisempaa, mutta rajan
yli tultua oli jo laulua, ja sitten oli sitä melkein joka asemalla,
missä juna vain pysähtyi. Koululapsiakin oli laulamassa. Olihan
suloinen tunne tulla kotiin, mutta toiselta puolen ei tiennyt, miksi
olot muuttuisivat. Kaikki oli hataraa ja hämärää, ja tulevaisuus näytti
epätietoiselta.