Ural-vuoret häämöttivät jälleen taivaanrannalla. Vuonna 1914 näkyi
niiltä Aasia ja nyt 1917 Eurooppa. Silloin mentiin Venäjän vankina
kohti tuntemattomia kohtaloita, nyt tultiin vapaana miehenä takaisin
omaan maahan. Tuntui kuin Suomikin olisi näkynyt kaukaa tuhansien
kilometrien takaa.
Ellen ja P.E. Svinhufvud istuivat talven ympäröimässä vaunussaan
ja katselivat, kuinka aurinko kultasi ja lämmitti keväisiä hankia.
Juna, joka aina ennen oli vaeltanut kuin käärme, kiiti nyt ajatusten
lennättämänä huimaa vauhtia.
Tuntui omituiselta nähdä asemilla punaisia nauhoja ja kuulla niiden
kantajien säihkyvin silmin puhuvan vapaudestaan. Kummallinen huuma oli
tarttunut ihmisiin. Puheita ja hurraahuutoja joka asemalla. Päivin ja
öin.
* * * * *
Matkastaan Venäjän halki Svinhufvud kertoo:
— Lopultakin lähti juna liikkeelle, Jumalan kiitos. Siperian puolella
saimme olla rauhassa, mutta kun tulimme Jekaterinburgiin, juuri
sinne, missä tulomatkalla oli ostettu jalokiviä ja Ellenille sormus,
niin siellä rautatieasemalla keksi joku, että mekin olimme mukana.
Kun olimme syömässä aseman ravintolassa, nousi joku nuori sivistynyt
venäläinen tuolille ja rupesi pitämään meille puhetta. Hän selitti,
että täällä on eräs suomalainen, joka myös on taistellut vapauden
puolesta ja ollut karkoitettuna ja että hänkin on sosialisti. Silloin
oli jo ollut sanomalehdissäkin tieto, että meidät piti tuoda kotiin
valtion kustannuksella. Puheen johdosta syntyi huuto ja hälinä saliin,
ja minun täytyi muutamin sanoin vastata. Selitin puhujalle sen ohessa,
etten ollut mikään sosialisti.
Jekaterinburgista lähdettäessä oli joka asemalla aina puhujia vastassa.
Puhuttiin vapaudesta ja vallankumouksesta, ja minunkin piti heidän
kehoituksestaan silloin tällöin olla mukana vastaamassa. Toisinaan ei
saanut yölläkään olla rauhassa, kun tultiin selittämään, että »toverit»
ovat odottamassa asemalla. Vologdassa oli oikein jokin komissioni, joka
hoiti vastaanottoa.
Matkalla lähempänä Pietaria tavattiin Polón ja Backberg. Muistan
hyvin, kun joku sanoi, että Miljukoff on junassa. Mutta eihän se
ollut Miljukoff, vaan Polón, joka muistutti häntä paljon. He olivat
myös matkalla kotiin karkoituspaikaltaan Kostroman kuvernementista.
Jälleennäkeminen oli tietysti hauska. Kerrottiin toisillemme, missä oli
oltu ja millaista oli ollut. Polónilta kuulin, että myös Gösta Wasenius
oli ollut karkoitettuna.
* * * * *
Perjantaina 23.3.1917 oli Pietarissa ilmestyvässä suomenkielisessä
sanomalehdessä, Inkerissä, lyhyt, näin kuuluva uutinen:
Pietari, maalisk. 5 (P.T.). Oikeusministeri on antanut määräyksen
Suomen eduskunnan puhemiehen, asessori P.E. Svinhufvudin
vapauttamisesta ja hänen tuomisestaan valtion kustannuksella Pietariin.
Viikkoa myöhemmin kirjoitti Inkeri:
— Suuri kansalaisemme asessori Svinhufvud saapui Pietariin
tiistaiaamuna klo 4. Karkoituspaikaltaan oli asessori Svinhufvud
lähtenyt, odottamatta virallista tietoa karkoituksen peruuttamisesta,
heti kun hän oli saanut kuulla kenraalikuvernööri Seynin
vangitsemisesta. Näin ollen hän joutui matkustamaan tavallisissa
matkustajajunissa. Siitä huolimatta oli kuitenkin tieto hänen
matkastaan levinnyt, niin että kaikilla asemilla olivat suuret
kansanjoukot paljon kärsinyttä maanmiestämme tervehtimässä. M.m.
Vologdan asemalla oli laulukuntia ja torvisoittokuntia, jotka suurella
juhlallisuudella ja innostunein puhein toivottivat viattomasti
kärsineen oikeuden esitaistelijan tervetulleeksi vapautuneeseen
Venäjään.
* * * * *
Perjantaina maaliskuun 16 p:nä antoi Venäjän väliaikainen hallitus
sähköteitse määräyksen Itämeren laivaston päällikölle, amiraali
Njepeninille Helsinkiin, että kenraalikuvernööri Seyn ja senaatin
puheenjohtaja Borovitinoff oli vangittava. Muutaman tunnin kuluttua
vastasi Njepenin, että vangitsemismääräysten toimeenpano, erityisesti
kenraalikuvernööri Seynin pidättäminen, johtaisi yleiseen anarkiaan.
Väliaikainen hallitus antoi kuitenkin uuden määräyksen, jonka
mukaisesti vangitseminen sitten heti pantiin toimeen.
Samana päivänä kutsui amiraali Njepenin kymmenkunta eri
puolueiden johtohenkilöä luokseen Kretshet-laivalle ja ilmoitti
vangitsemismääräyksistä ja selitti pidätettyjen olevan varmassa
tallessa eräässä panssarilaivassa. Pieninkään värähdys hänen
kasvoillaan ei ilmaissut, mitä hän itse ajatteli. Hän toivoi, että
rauha ja järjestys säilyisi maassa, ja ilmoitti samalla Venäjän
hallituksen virallisen edustajan saapuvan neuvottelemaan tilanteesta
seuraavana päivänä.
Sen päivän iltana, jolloin Seyn vangittiin, oli Helsingissä ihmeellisen
pimeätä ja hiljaista. Sotalaivoissa paloivat punaiset lyhdyt, ja
kaduilla kuului silloin tällöin lyhyitä ja yksinäisiä laukauksia.
Matruusit murhasivat upseereitaan, ja seuraavana päivänä sai myös
amiraali Njepenin surmansa, mutta Seyn joutui vangittuna Pietariin.