Siperian juna vaeltaa läpi tammikuisten lumikinoksien. Ikkunat ovat
paksussa huurteessa, ja ulkona on iltayö. Vaunun sisällä yksinäisessä
osastossa palaa kaksi kynttilää, joiden lepattavat liekit valaisevat
Ellen-rouvan kasvoja. Hänen käsissään on neulomus, ja hän on taas
matkalla Siperiaan.
* * * * *
Ellen-rouvan matkasta Siperiaan kertoo pastorinrouvan päiväkirja:
10.2.1917. — Asessorinrouva kirjoitti, että hän lähtee matkalle 13 p:nä
helmikuuta.
17.2.1917. — Svinhufvudin huoneessa on kaikki valmiiksi koristettu
asessorinrouvan vastaanottoa varten. Vahinko vain, ettei huonetta voi
koristaa kesän kukilla.
18.2.1917. — Odottaessamme sähkösanoman mukaisesti asessorinrouvaa
vasta klo 6 noudatimme rouva Hoffmannin kutsua ja menimme heille.
Kotiintullessamme löysimme asessorinrouvan jo saapuneena ja yksin. Hän
oli tullut jo klo 4. Alvinekaan, meidän uusi palvelijamme, ei ollut
kotona, vaan oli mennyt auttamaan rouva Beauvais'ta. Vietimme sitten
yhdessä hauskan teetunnin.
20.2.1917. — Svinhufvudit olivat koko päivän huoneessaan, vain
ruoka-ajat olimme yhdessä. Molemmat ovat hieman vilustuneita.
25.2.1917. — Asessorinrouva oli vuoteessa päivälliseen saakka, sillä
hänellä oli pientä vatsakipua.
26.2.1917. — Asessorinrouva oli koko päivän vuoteessa.
28.2.1917 Tänään on myös Svinhufvud sairas.
1.3.1917. —- Asessorinrouva on parempi, mutta Svinhufvud itse jäi
vuoteeseen. Hän tunsi itsensä hyvin pahoinvoivaksi. Kun kuume vain
nousi, kävin lainaamassa Beauvais'lta heidän lämpömittariaan, ja se
osoitti kauhuksemme hänellä olevan kuumetta 39,7°. Onni sentään, että
asessorinrouva on täällä!
2.3.1917. Tohtori tuli ja rauhoitti ja selitti, että luultavasti on
kysymyksessä vain voimakkaampi vilustuminen. Asessorinrouva ei nuku
öisin ollenkaan, vaan valvoo sairaan luona.
3.3.1917. — Asessorinrouva on parempi. Menin hänen kanssaan postia
hakemaan.
4.3.1917. — Svinhufvudilla on tänään jälleen enemmän kuumetta.
Kysymyksessä on luultavasti oikein perusteellinen influenssa.
5.3.1917. Svinhufvudilla on yhä edelleen vähän kuumetta. On niin ikävää
asessorinrouvan vuoksi, vaikka meidän täytyisi olla iloisia siitä,
ettei tauti ole sen vakavampaa laatua.
6.3.1917. — Svinhufvudilla on yhä edelleen vähän korkeampi lämpö.
9.3.1917. — Svinhufvud oli jalkeilla, mutta pysytteli kuitenkin
puettuna vuoteessa.
10.3.1917. — Asessorinrouva meni torille Alvinen kanssa.
12.3.1917. — Costin syntymäpäivä.
* * * * *
Eletään jo maaliskuun puolimaita 1917. Svinhufvud on päässyt
influenssastaan, ja Ellen-rouvakin on jälleen terve. On tullut taasen
se aika, jolloin Ellen-rouvan on palattava kotiin Kotkaniemeen.
Mutta eräänä päivänä, kun matkalaukut jo odottavat valmiina, avautuu
yht'äkkiä ovi, ja suuri riemuhuuto kajahtaa korviin:
— Vallankumous!
Vapaus on tullut aavistamatta kuin keskipäivän aurinko keskelle
pimeintä yötä. Se on tullut niin yllättäen, että tuntuu vaikealta uskoa
sitä todeksi.
Seuraavana päivänä aurinko hopeoi puut. Hanget kimaltelevat kultana
kaikkialla. Ihmiset ovat kuin pyhävaatteissaan. Karkotetusta on tullut
vapaa mies. Se on totta sittenkin.
* * * * *
Vapautumissanoman saapumisesta ja matkavalmistuksistaan Svinhufvud
kertoo:
— Vaimoni oli helmikuun alussa 1917 tullut Kolyvaniin kolmannen kerran.
Hän oli ollut siellä jo toista kuukautta maaliskuun keskivaiheille, ja
oli juuri aikeissa lähteä pois.
Silloin oli Siperiaankin jo tullut kallis aika. Tavarat rupesivat
loppumaan ja kallistumaan. Sokeriakaan ei saanut enää vapaasti, ja
sokerileipurien piti lakkauttaa toimintansa. Mutta kun laskettiin
voin hintoja, niin huomattiin, että kannatti lähettää sieltä voita
Kotkaniemeen. Vaimoni lähettikin useampia kertoja ison laatikon ja
seisoi postitoimistossa jonossa sotilaiden vaimojen kanssa. Hän oli
juuri lähtöpuuhissa, kun ystävämme Studnitz, joka oli ollut matkoilla
Novonikolajevskissa, toi ensimmäisen sanan:
»Revoljutsia.»
Hän oli Novonikolajevskissa saanut kuulla asiasta, mutta Kolyvanissa
ei siitä tiedetty mitään, vaikka siellä olikin sähkölennätin. Kohta
tuli kuitenkin virallinen vahvistus tiedolle. Koko kaupunki joutui
aivan haltioihinsa, vaikka saksalaiset samoinkuin minäkin olimme aluksi
epätietoisia, tulisiko »revoljutsiasta» meille mitään hyvää. Jos
venäläiset pääsisivät tekemään lujempaa vastarintaa saksalaisille, niin
silloin ei siitä olisi mitään iloa. Mutta arvelimme kuitenkin, että
vallankumous tulee heikentämään Venäjän valtakuntaa ja helpottamaan
rauhantekoa. Sillä venäläiset näkyivät kaikki tahtovan rauhaa.
Seuraavana päivänä tuli lisätietoja vallankumouksesta. Tsaari oli
luopunut valtaistuimestaan, ja hänen tilalleen toivottiin hänen
veljeään. Sitten tuli tieto, että olikin muodostettu väliaikainen
hallitus ja että vallankumous oli levinnyt Suomeenkin. Seyn oli otettu
kiinni ja lähetetty Pietariin. Niin pian kuin tämä tieto tuli, menin
heti poliisikamariin ja sanoin:
»Hyvät herrat, se, joka minut tänne lähetti, on vangittu. Nyt minä
lähden takaisin kotiin!»
Vastattiin, että se kyllä kävisi päinsä, niin pian kuin virallinen
tieto vapauttamisesta saapuisi.
Selitin siihen, ettei poliisin lupaa enää tarvittu, sillä kukaan ei
voisi estää minua matkustamasta, ja siihen oltiin poliisikamarissa
tyytyväisiä.
Päivää myöhemmin, kun olin käynyt poliisikamarissa ilmoittamassa
lähdöstäni, tuli sinne virallinenkin sana. Siinä ilmoitettiin, että
kyllä herra saa lähteä ja että hänet on toimitettava kotiin oikein
juhlallisesti valtion kyydillä. Sitä minä en kuitenkaan jäänyt
odottamaan, vaan kiitin onneani, että pääsin lähtemään rauhassa.
Sitten laitettiin tavarat nopeasti kuntoon, osa myytiin ja osa
lahjoitettiin. Pastori sai kaikki, mitä jäi jäljelle. Munkkipuolikaskin
annettiin hänelle lohdutukseksi, sillä hän oli hyvin surullinen ja
ajatteli, että kuinka hänen vielä käy, kun rouvakin oli juuri vähän
ennen vallankumousta matkustanut Viroon kotiaan katsomaan. Tavarat
saatiin lopulta kuntoon, ja niin sanottiin sitten hyvästi kaikille
vanhoille tuttaville. Venäläiset papitkin olivat saattelemassa, ja
koko kaupunki oli liikkeellä. Noustiin vihdoin rekeen ja ajettiin
Novonikolajevskiin. Pastori ja Studnitz tulivat saattamaan.
Matka luisti hyvin. Novonikolajevskissa mentiin sisälle erään
saksalaisen luo, jonka nimi oli Schirn. Hän oli muistaakseni
maanviljelystavaroiden agentti eräässä amerikkalaisessa firmassa
ja oli ollut jo kymmenen vuotta Venäjällä. Hänen luonaan syötiin
päivällistäkin, mutta yötä oltiin sentään hotellissa. Schirn kävi
aamulla hommaamassa meidän tavaramme asemalle ja junaan. Siellä oli
kauhea tungos, mutta hän sai ne kuitenkin junaan, vaikka pitikin maksaa
ylipainosta puolitoistasataa ruplaa.
Novonikolajevskissakin oli silloin oikea vallankumouskuohunta. Sinne
oli juuri samaan aikaan saapunut idästä päin karkoituspaikaltaan
kuuluisa vallankumouksellinen Breshko-Breshkovskaja, vallankumouksen
»babushka». Hän jäi yhdeksi päiväksi kaupunkiin juhlittavaksi, ja siten
oli junassa vähän väljempää, sillä hänen kanssaan jäi paljon muitakin
matkustajia. Muuten tuskin olisimme mahtuneetkaan junaan, vaikka kyllä
se nytkin oli aika täynnä.
Novonikolajevskissa oltiin illalla kutsuttu johonkin seuraan, en muista
mihin, mutta venäläisiä siellä enimmäkseen oli. Joku esitti siinä
muistokirjan, johon piti kirjoittaa jokin lause. Ei siinä ollut aikaa
miettimiseen, ja niin kirjoitin suomeksi:
»Jokainen kansa on oman onnensa seppä!»
Pastori jäi Kolyvaniin vielä toukokuuhun saakka. Hän ei saanut
Pietarista vapauttamissanomaa, joten hänen täytyi itsensä puuttua
asiaan ja kääntyä poliisilaitoksen puoleen ja kysyä poispääsyään.
Siellä oltiin epäröiviä ja viivytettiin asiaa. Taistelihan Venäjä
edelleen Saksaa vastaan. Silloin ukko pyysi nähtäväksi häntä koskevat
karkoituspaperit. Niistä selvisi, että hänet oli karkoitettu
»valtiollisesti epäluotettavana», siis vanhan, kaatuneen järjestelmän
vastustamisesta. Se tietysti ei enää ollut mikään synti, päinvastoin
ansio, ja niin sai ukko matkustusluvan. Tämä tapahtui toukokuussa,
jolloin Obilla oli jo laivakulku. Niin pääsi ukko helposti
Novonikolajevskiin. Mutta rautateillä rehoitti jo aika »svaboda», minkä
takia matka sieltä Pietariin oli perin vaivalloinen.
Saksalaiset siviilivangit pääsivät kotimaahansa vasta rauhanteon
jälkeen.